torstai 30. kesäkuuta 2011

Huh hellettä eli joulukortteja väsätessä...

 Kesäiset kelit saivat minut jostain syystä tekemään joulukortteja. Osasyynsä taisi olla myös parit ostamani kuusistanssit, mitä oli pakko päästä vihdoin testaamaan. Papereina käytin DCWV:n Christmas Stack:iä, minkä löysin poistokorista jo aikaisemmin keväällä. Innostuin KoukussaKortteihin Tekniikkahaasteen tästä korttimallista niin, että tein sitten liukuhihnalta useamman jouluisen kortin.

 Poikkeuksellisesti koristelin myös sisäpuolta - paperit tosin vaihtelevat korteittain paljon.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

P*skarteluhaaste #97 - Teksti

P*skiksessa käskettiin pitää teksti pääosassa. Kesäkuumalla meillä pyörii jäätelökone ahkerasti ja tänään mangojäätelön innoittamana valitsin jäätelön aiheeksi tähän haasteeseen. October Afternoonilla sattui nimittäin olemaan kivoja jäätelöreseptejä painettuna erääseen paperiin, joten siitä sitten se lähti liikkeelle. Töttörö on tehty OA:n papereilla ihan vapaalla kädellä.  Hieman mustetta sutattu paperien reunoihin. Kesäisen yksinkertainen kortti tällä kertaa kutsuu ystäviä jätskille...

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Kortit sanoista materiaaleista

 Sain mukaani Piian ja Jasun mukaani Timppa- (Tim Holtz) aiheiseen korttirinkiin. Piia lähetti aarteita pursuavan kirjekuoren ensimmäisenä ja siitä riittikin materiaalia vaikka kuinka moneen korttiin..  Tässä ovat ensimmäiset kaksi. Tuo eka tuntuu niin sopivalta antaa jollekin uhmaikäisen lapsen ryytyneelle vanhemmalle :)

Toinen kortti oli jouluisempi. Ensin en meinannut ollenkaan käsitellä tuota grunge-paperia, mutta sitten päätin tuoda lumen tuntua lukkoon ja avaimeen. Käsittelin ne ensin harmaalla Distress Ink-musteella ja sen päälle ripottelin sekä valkoista että väritöntä kohopulveria. Efekti oli ihan hauska. Tekstiä en vielä kirjoittanut, koska halusin että sen voi personoida oikein kunnolla. Mutta ajatuksena on letkauttaa jotain joululahjoista. Joulupukki oli kyllä alunperin samassa kuvassa huutavan lapsen kanssa, mutta minäpä pistin ne palasiksi...

Jasu ystävällisesti muisti kuvata materiaalitkin. Minähän ryhdyin vain heti hommiin... Nuo stanssatut kuviot ovat aivan mahtavia aarteita. Onnekseni niitä oli paljon ylimääräisiä :) Lumihiutaleboordi olisi jotain, mitä haluaisin niin kovasti itsellenikin. Pieniä lumihiutaleita jäi vielä yhteen joulukorttiin ja mietin vielä minkälaiseen korttiin ujutan nuo pienet liput mukaan. Kiitos Piialle vielä näitä materiaaleista!


perjantai 24. kesäkuuta 2011

Folding Card - joulukortti




KoukussaKortteihin tekniikkahaaste pistää taas hien otsalle, kun vuorossa on Folding Card .

Olen ostanut poistokorista DCWV:n Christmas Stack:n, jota olen alkanut tuhoamaan joulukortteihin. Tässä kortissa tarvittiin 12"x12" paperia, joten tuo oli omiaan tähän projektiin. Kortti itsessään on niin erikoinen ja käytin useampia erilaisia papereita, joten muuten koristeet ovat vähäisempiä. Paperin kulmia leikkasin Fiskarssin boordileikkurilla ja samaan tyyliin tein ympyrän nauhan päälle Marianne Designin stanssilla.

Kohta saankin lisää joulukortteja samoissa sävyissä esille :) Tekniikkakymppi on inspiroinut niin, että näitä folding card:ja sekä Salamahaasteessa ollutta tätä korttimallia ainakin kortteihin eksyy... Mutta ne pitäisi viimeistellä vielä. Sen siitä saa kun on 10 korttia yhtä aikaa kesken.

torstai 23. kesäkuuta 2011

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

BINGO #16 : söpöilevä siili



Bingossa valitsin riviksi Tytölle - Siili - Nauha. Tämän kertainen rivi oli haasteellinen, sillä minulla ei ole kuin muutama kissaleimasin (mitkä eivät ole suurimpia suosikkejani tyyliltään), koiria ei ole yhtään ja siilikin löytyi lopulta leimakuvavaihtokasasta... Kaikenlaisia muita eläimiä kyllä olisi ollutkin.

Materiaaleina olivat October Afternoonin paperit, tuo leimakuvavaihdosta saamani Penny Black? siili, hattu on glossyllä kiillotettu, nauhoja, hieman helmiä pearl makerilla ja tuon koristeen olen tehnyt lävistimillä jämäpapereista + nappi. Hyvin simppeli ja pinkillä kuorrutettu resepti tällä kertaa...

P*skarteluhaaste #96 - Resepti





P*skiksessa mentiin reseptillä - Pitsi, tagi ja hieman bling-bling:ä. Tänään en tehnytkään korttia vaan koristelin Tiimarin poistomyyntirasiaa synttärilahjaksi. Tämä laatikko annetaan yhdessä tämän muistitaulun kanssa, joten tyyli ja värit noudattelevat sitä.

Materiaaleina olivat siis laatikko, Timpan teippiä, pitsiä ja vanhaa Reginaa (joita kumpiakin on värjätty Distress Ink Vintage Photolla), pahvin palanen tagiin, hieman nauhaa, kimalletta, puunappi ja parit Timpan leimasimet ja mustaa&ruskeaa Archival Ink mustetta.

Laatikon ja kannen päällystin musteella hieman sutatulla lehdellä ja mm kulutukselle alttiisiin reunoihin kieputin teippiä. Laatikko sai vielä muutamia leimoja kylkiinsä. Kanteen liimasin pitsin kiertämään ympäri. Tagin leikkasin ihan päästä, toisessa reunassa on Magnolian boordistanssille kuviointi ja toisessa päässä hieman kulmia on pyöristetty ja napsautettu reikä. Tagi on leimailtu samoilla leimoilla, hieman teippiä ja lehteä liimattu päälle. Kukkaset on tehty lehdestä Marianne Designin kukkastanssilla ja niissä on sitä bling-blingiä kimalteen muodossa. Mun juttuni on selvästi itsetehdyt kukkaset, sillä olen lahjoitellut kaikki valmiit kukkaset jo pois. Mutta näitä omatekosia yhä on mukava käyttää. Lisäsin pätkän pitsiä tagiinkin.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Inspiroidu 164: Puhekuplat

Inspiroidu-haasteessa oli aiheena puhekuplat ja niistä tulikin skräppäiltyä jotain tuikiperinteistä. Pojan ekoja sanoja... Näitä on kyllä mukava vieläkin muistella. Uudempaa satoakin olisi kiva laittaa esim pojan tokaisujen perusteella, mutta kuvia uupuu. Printteri ollut huollossa nyt kaksi viikkoa. ARGH. Lisäsin otsikkon "{t}" kun tajusin, että kuvassa on oikeastaan kaksikin moottoriturpaa - sisäpiirin vitsejä siis.

Eikä vieläkään tullut sitä kerroksellisuutta, mutta yritetään taas ensi kerralla :)

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Lintuja ja perhosia

 KoukussaKortteihin salamahaaste antoi valmiin mallin. Tämä on oikein kiva korttitekniikka ja uskon että teen toisenkin kortin samalla pohjalla.

Testasin samalla ostoksiani (juu, piti mennä ostamaan vain teippiä...) eli Marianne Designin lintustanssia ja kahta kohokuviointikansiota. Tuo puu on aivan mahtava! Sen käsittelin kevyesti Distress Ink Old Paper sävyllä. Lisäksi näissä pikkuläpissä on käytetty jotain Timpan boordistanssia.

Sisälle stanssailin perhosia, lintuhäkkiä ja kohokuvioin perhosia kartongille. Ne sävytin kevyesti ruskean ja turkoosin sävyillä. Samoja sävyjä löytyy DCWV:n paperista. Ainoa miinus kortissa oli, että hieman hajanainen koristelu - värit toki yhdistävät mutta muuten on montaa elementtiä. Piti päästä testaamaan ostoksia....

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Never Ending Card - Parane pian

 KoukussaKortteihin sivuston tekniikkakymppiä taas pukkaa eli Never Ending Card. Tämä on hieman huumorilla höystetty "parane pian" kortti toimenpiteeseen menevälle henkilölle. Kortti sinänsä on kyllä hauska, koska uusia sivuja tulee esiin taivuttamalla korttia.Tein kortin valkoiselle kartongille ja kuviopaperit (October Afternoon) sitten päälle ja se ei ollut ihan parhain ratkaisu. Leimakuva on DoodleFactoryn Owen, minkä löysin kirppikseltä. Tuli turhan paksu ja jäykkä kokonaisuus eli seuraavaksi kyllä kannattaa tehdä suoraan kaksipuoleisien skräppipaperien kanssa kokonaisuus. 2-puoleinen teippi loppui, joten tällä mennään nyt tällä kertaa. Taitto-ohjeet ovat yksinkertaiset ja täältä taas löytyy niitä videoita.


torstai 16. kesäkuuta 2011

BINGO #15 . kuppikakkusia

Vaikka tämän viikkoinen Bingo-kuponki oli aivan unelmallisen kiva, niin lopputulos ei ollut mitään häikäisevän hienoa. Sellainen perusvarma kortti ja vieläkin matkaa hienoihin värityksiin... Valitsin ennakkoon rivin Distress Ink - Tehosteaine - Stanssattu. Musteella on tuhrittu kuviopaperin ja onnittelutekstin reunat ja leimattu kuppikakkunen. Tehosteaineita löytyy leimakuvasta (glossy mansikoissa, pearl maker kakun koristeissa ja stanssatussa taustaympyrässä). Ja tosiaan tuo ympyrä on stanssattu. Pohjakartonkia on kohokuvioitu.

Värittämisessä on vielä haasteita, sillä tämä oli toinen yritys. Ekasta jäi jälkelle vain mansikat. Tosin kyllä harmittelen, että leimakuvavaihdossa kovin moni leimaa kuvat ohuehkolle paperille. Ei sellaisen kanssa voi oikein leikkiä erikoisaineilla tai esim vedellä ilman että kuva käpristyy. Tai ainakaan minä en osaa.Alunperin tarkoitus oli käyttää DI:tä osin väritykseenkin...



Waterfall-kortti

KoukussaKortteihin sivuston Tekniikka-haaste etenee ja nyt oli vuorossa Waterfall-kortti. Kortti on yllättävän helppo rakentaa ja YouTubessakin on paljon hyviä ohjeita. Itse en jaksanut mittailla ohjeen tuumia, vaan kortti rakentui puhtaasti tunteella ja ihan omilla mitoilla. Käytetyt paperit olen saanut askarteluvaihdosta. Leikin hieman kohokuviointikansion kanssa pikkuneliöissä ja kohotettu pohjakartonki näkyy perhosstanssilla leikatun aukon läpi.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

P*skarteluhaaste #95 - Viidakko/tropiikki

Sarjassa haasteaiheita, joissa ei tiedä itkeä vai nauraako... Eli pikkaisen pahan tytöt iskivät tällä kertaa p*skiksessa. Viidakkoon tai tropiikkiin liittyviä leimakuvia ei oikein ollut. Muutama eläin ja puu oli, mutta ne olivat joko savannia tai pohjolan eläimistöä. Lähdin sitten lehdistä liikkeelle, joita viidakossa vissiin on aika paljon. Stanssasin Crealiksen stanssilla lehtiä, jotka tupsutellen värittelin vihreän eri sävyillä (distress ink), pohjana ollut kartonki tuli taustaksi. Korttipohjaan leimasin hämähäkkejä :) Viidakosta lehtien lomasta löytyy viime hetkellä löytämäni leimakuvalahja. Mistä kukaan tietää, mitä kaikkea viidakosta oikeasti löytyy? Vain murto osa eläimistöstähän on tunnistettu ja kukaan ei vielä tiedä, että sieltä löytyy myös tämä yksisarvisen sukulainen - yksisilmäinen vihreä olio, joka näyttää olevan kasvinsyöjä.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Tuunattu valokuvakehys eli muistitaulu

Kaapissa on pölyttynyt useampikin Ikean halpa valokuvakehys. Ajatuksena on ollut tuunata ne näyttävämmän näköiseksi, mutta sitten iskikin neronleimaus.

Käytin valokuvakehyksiä muistitauluna. Sisälle laituin hieman vanulevyä ja päällä on ylijäämäpala luonnonvalkoista trikoota (ei ehkä paras materiaali kylläkään). Kehykset päällystin riittoisasta vanhasta Reginasta revityillä suikaleilla, jotka oli musteella (Distress Ink Vintage Photo) tuhrittu. Kukkaset on myös tehty sanomalehdestä eli stanssattu eri kokoisia kukkasia, käsitelty ne ensin musteella, sitten kostutettu kimmeltävällä mistillä ja rutisteltu kukkasen muottoon. Sisältä löytyy heteet. Muita koristeita on harsonauhasta tehty rusetti, KK askarteluvaihdosta saamani leveä pitsinauhan palanen, KK salaisista toiveista saamani stanssattu perhonen minkä tuhrin myös musteeseen ja leimasin koukeroita päälle. Tuo yksi koriste on pyörinyt vuosia nurkissa, en edes tiedä mikä se on tai mistä se on tullut... Styroksia siinä on ja sekin on sävytetty oikeaan sävyyn musteella...

Osallistun tällä työllä Villakeijun haasteeseen.

Gate Fold Card

Pahoittelen heti kuvien laatua, mun täytyy kyllä miettiä tarkemmin valaistusolosuhteitani.. Koukussakortteihin Tekniikkakympin Salamahaasteessa piti tehdä Gate Fold Card. Tässä ei ole varmasti mitään ainoaa oikeata tapaa tehdä sitä, kunhan kortissa on jonkinlainen läppä edessä porttina.

Leimakuvavaihdosta sain paljon  leimakuvia ja tässä taitaa olla joku Gorjus tyttönen? Värittely Promarkkereilla ei ole vieläkään vahvuuteni, mutta sitä täytyy vaan harjoitella... Kortissa on tällä kertaa paljon kivoja lahjaksi saamiani ylläreitä esim sydännappi Paperiliittimen Riikalta, pipariympyräleikkuria lainasin ystävältäni, nauha salaisista toiveista ja sisäpuolen tekstikin on leimakuvavaihdosta...

Käytetyt paperit ovat Cosmo Criketin Garden Variety ja My Minds Eye's Good Day Sunshine. Eka setti oli kaupassa kivan pirtsakka, mutta kuitenkin todella vaikea käyttää. Herneet, meloonit ja mansikat eivät tähänkään korttiin päässeet vaan hyödynsin vain pisteitä, palloja ja tuollaista tiheätä viivoitusta. Stanssit ovat Spellbindersin (isot pipariympyrät) ja Marianne Designin (perhoset) ja pieni pipariympyrä oli Fiskarssin leikkuri.

Lankakukkasen olen bongannut aikoinaan Maikon blogista. Onneksi tein pipareita reilusti varastoon lainatessani leikkuria ja voisin tehdä erilaisia kukkasia nyt varastoon..

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kirjakortti - Crazy Love

KoukussaKortteihin Tekniikkakymppi jatkuu tiiviisti. Nyt aiheena oli Kirjakortti, mikä ei ole materiaalimenekin näkökulmasta ihan suurin lemppari. Yleensä näen romanttisia tai vintagehenkisiä kirjakortteja blogeissa ja ajattelin sitten tehdä jotain ihan muuta tyyliä... 7gipsies papereita ja Timpan teippiä tuli käytetyä oikein reilusti. Koska pohjakuviointi oli niin runsas, jätin suuremmin koristeet kokonaan pois. Etukanteen pääsi anopin ikivanhasta joulukuusen lippunauhasta Englannin lippu sotkettuna musteeseen, Timpan talostanssilla tein myös jämäpaperista rivin. Kirjan reunat on käsitelty parilla musteella (Wild Honey ja Vintage Photo). Ehkä nämä koristukset eivät olleet ihan täysi kymppi, mutta vielä on tilaa laittaa tervehdys kun sen aika tulee. Kuumuus kyllä on pehmittänyt päätä ja aivot eivät luista, ehkäpä viilentyvä keli auttaa...


lauantai 11. kesäkuuta 2011

Hääparille onnea

Sinellin kuukauden korttikisan aiheena oli kortti hääparille ja jotain leimattua. Ensin ajatuksena oli tehdä korttiin hääkakkua, mutta siitä sitten muodostuihin häälahjakasa. Paperit ovat Papermanian, sydämet stanssattu Marianne Designin stansseilla ja pitsireuna on Magnolian stanssilla tehty. Tekstit on leimattu.

torstai 9. kesäkuuta 2011

BINGO!- haaste #14 - Kohti vapautta taas

BINGOillaan! Nyt oli ihanan helppo bingokuponki ja valinnanvaraa oli paljon! Valitsin riviksi Keltainen- 2 nauhaa - Valkoinen. Paperit ovat useammasta eri October Afternoonin setistä, kellanoranssi nauha saatu askarteluvaihdosta ja hieman stanssattuja kuvioita.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

P*skarteluhaaste #94 - Pelkkää paperia

Helteestä huolimatta piti ehdottomasti rutistaa kortti P*skikseen. Nyt piti käyttää pelkkää paperia. Päätin tehdä pop-up-kortin kesäisistä My Minds Eye (Good Day Sunshine) papereista. Kun kerran eilen aloitin näiden käyttämisen, niin loppua ei näy.. Tässä on käytössä nuo "poika"paperit. Yritin saada hieman kolmiuloitteisuutta kivaan kuviopaperiin ja käytetyt koristeet löytyivät saman setin arkilta. Vähän turhankin helppoa. Kirjaimet on leikattu yhdeltä arkilta, missä kuviointina oli kirjaimia...

Bloginamuvinkki

Törmäsin taas bloginamuihin: Pikkukiiski
Ja Pumpulia ja pellavaa
Ja Ruttunuttu


tiistai 7. kesäkuuta 2011

Diamond fold Card

 KoukussaKortteihin tekniikkakymppi jatkuu ja nyt vuorossa oli Diamond Fold-kortti. Ohjeet korttiin löytyvät vaikkapa YouTubesta. Malli on helppo ja nopea taitella ja teinkin liukuhihnalta heti tuplana kortit. Papereina oli kummassakin My Minds Eye:n Good Day Sunshine. Taisi helteellä olla vaikutusta paperivalintaan... Tarrakirjaimet Sassafrasin ja koristeet samaa sarjaa papereiden kanssa. Jätin tuonne timantin keskelle tyhjää tilaa kirjoittaa saajan numen. Näistä tuli ihan näppärät pikakortit vaikka päiväkotikavereiden synttäreille.

Olisi tästä mallista saanut aivan ihanan perhoskortin. Tuonne keskelle sopisi iso stanssattu perhonen täydellisesti...

Inspiroidu 162: Pyörivä koriste

Joku skräppijumi on minulla ollut, sillä muutama Inspiroidu-haaste on jäänyt väliin. Nyt kuitenkin taas mukana, kun aiheena on Pyörivä koriste. Uusi ja hieno printteri on solmussa ja kuvien printtauksesta ei tule mitään. Tämä kuva on napattu "sekalaiset jämät"-kasasta ilman yhtään mitää erityistä tarkoitusta. Onneksi aihe ei keskittynyt kuvan sisältöön :) Pyörivä koriste on minulla tuo kuva. Poika hymyili siinä kuin maailman omistaja ja ensimmäinen ajatus oli että "maailmannapa", kun mulla oli vielä tuota karttapaperia, niin siitähän se idea lähtikin...Pyöriikö poika vai maailma hänen ympärillään?

Ihailen usein skräppitöitä, missä on kerroksia paljon, koristeita ja yksityiskohtia, ehkäpä hieman romanttinenkin tunnelma kukilla ja kiekuroilla. Mutta omissa aiheissani ei se sitten tunnu lainkaan omalta. Ehkäpä skräppään niin paljon pojasta, johon en sitten yhtään liitä tuollaista tyyliä. Nyt "hulluttelin" muutamalla jämäpaperlla ja nitojalla. Ei kovin rajulta tunnu... Pitää saada kyllä printteri toimimaan ja muutama kuva pihasta, niin auttaisikohan siihen?

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Leimasimia ja kangasväriä


Leimasimia on ollut pitkään aikomus kokeilla muuallakin kuin paperiaskartelussa. Tässä kokeilin eläinleimasimia tiskirättiin ja valkoiseen trikoopaitaan. Väri oli normaalia kangasväriä, mitä tuputtelin vaahtomuovisienellä akryylileimasimeen. Tuollainen emulsio kangasväri ei ole yhtä "tarkkaa", joten tarkat yksityiskohdat minusta eivät tule hyvin ja jätinkin pois tuon hyvin pienen linnun (tiskirätissä), kun leimasin paitaa. Tiskirätissäkin se näyttää enemmän roisketahralta :)

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Aukkokortti ja .... perhosia

 Pitäisi varmaan tehdä poikakortteja vaihteeksi, niin kortteihin tulisi taas eloa. Nyt joka kortissa on perhosia, ihan liukuhihnalta. Ehkä myös shoppailu tekisi terää, sillä kun katson stanssejani ja totean, että - "jep perhosia vois vaikka tehdä" :).

Tämä kortti on tehty Villakeijun korttihaasteeseen, missä toivottiin jotain avattavaa tai aukkoa. Aukko sentään on nyt lintuhäkin muotoinen. Pink Paisleen papereita oli vielä hieman jäljellä ja poikeuksellisesti pohjakartonki ei ole kraftia. Kukkaset tehty mulperipaperista, sisällä askarteluvaihdosta saamani haaraniitti. Myös leimakuva on myös saatu ja itse sävytetty musteella.