Tästä blogista

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Paperilla-lehti: Kesämuistot talteen


Eihän minun pitänyt Project Life-skräppäykseen hurahtaa, mutta toisin kävi. Askartelupirtillä keväällä bongasin näitä pienempiä Simple Stories 8"x 6"-kansioita Dekoretesta ja lisää tilasin vielä Anun Putiikeista. Nämä sopivat erityisesti kuvapainoitteisten reissujen ja tapahtumien taltioimiseen.

Taskuja näihin kansioihin löytyy useampaa eri kokoa ja niitä on mukava sekoitella. Tässä on 4-taskun ja 3-taskun versiot. Lisäksi löytyy mm 1-taskun, 2-taskun ja versio, jossa on yksi kapea korkea tasku yhdistettynä kahteen päällekäiseen versioon.

 Seuraavaksi pitäisikin käydä tilaamassa Irlannin reissun kuvat ja ryhtyä hommiin!


maanantai 29. kesäkuuta 2015

Neulonta: Huivia jämälangoista


Vihdoinkin taas jotain valmista! Tuntui, että tätä neuletyötä olen tehnyt hyvin hyvin pitkään. Se kyllä taitaa pitää paikkansa, sillä tämä työ on ollut "bussi"/"reissu"-työ ja muistan tehneeni sitä hyvinkin jo huhtikuussa.

Työssä on käytetty jonkin verran Louhittaren Luolan Väinämöisen ihania violettejä sävyjä ja sitten käytetty pois kirjavia jämälankoja. Toinen kirjava lanka on Schoppelin Cat Print (joka ostettiin alunperin tähän villatakkiin, hirvittävästi sitä ei kyllä jäänyt yli) ja toinen on Kirjopirkkaa. Kaikkiaan lankaa kului työhön 204gr.

Malli on yhdistelmä revontulihuivia ja omia sooloiluja. Alunperin suunnittelin enemmäkin sooloilua, mutta lopulta tässä on alun improvisoinnin jälkeen lähinnä vain enemmän sakaroita. Revontulen reikäkerrokset ja niiden väliset lisäykset ovat ihan toimivia :D Kooltaan huivi on nyt hitusen isompi kuin tämä revontuli.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Ajattelen sinua

Gellipapereita ja tekstistansseja - kortit tulevat päivä päivältä yksinkertaisemmiksi :D

Paperilohikaarme DT: Kesän kukkaloistoa



Chocolade Baroquen leimat sopivat hyvin erilaisiin tyyleihin. Olen tehnyt näillä kukkaleimoilla niin herkkiä kuin räväkämpiä töitä.


Paneelit on tehty lehtiön taustapahveille, jotka on leikattu samankokoisiksi. Olen ensin telannut akryylimaalia pohjaan ja levittänyt sapluunan läpi krakleerauspastaa taustaan. Myös kohopasta sopii tähän, siinä vain pintaan ei tule krakeleerausta. Kun pasta oli kuivunut,  leimasin mustalla Archival Inkillä kukkia ja lehtiä taustaan.



Kukkaset ja tekstit on leimattu ohuelle paperille, esim kaavapaperi voisi olla vastaava. Ennen kukkien leimaamista osa papereista on värjätty gelli platella akryylimaalein. Tekstit (Donna Downey She) on leimattu värjäämättömälle paperille. Kukat ja tekstit on kiinnitetty leikkaamisen jälkeen pohjaan Goldenin matte mediumilla. Matta medium sopii tähän paremmin kuin kiiltävä (Glossy).


Paperi kuivui lähes läpinäkyväksi värittömiltä osuuksilta. Tuunasin sävyä hieman, jotta se uppoisi paremmin taustaan Rangerin Ink Pad-musteilla. Levyjen reunat voi käsitellä esim mustalla akryylimaalilla sormella levittäen. Itse käytin Gelatoksia.





perjantai 26. kesäkuuta 2015

P*skarteluhaaste #283 - 4 1/4" x 5 1/2"


P*skiksessa oli aiheena tuumakokoinen kortti ja muuten tyyli oli vapaa. Minä valitsin korttiin vanhoja gellipapereita ja Matka Luovuuteen tapahtumasta Birgit Koopseenin suunnittelemia leimasimia. Hitunen herkkää ja siltikin vähän rosoista. Itse tykkään lopputuloksesta!

torstai 25. kesäkuuta 2015

Ruostetta taulussa




Kanvastöitä on myös tullut tehtyä hieman hitaanlaisesti. Tässä kuitenkin taulupari Verday-metallimaalien tunnelmissa. Tällä kertaa halusin rautaa ja ruostetta, jota on hieman jämäköitetty mustalla akryylimaalilla.








maanantai 22. kesäkuuta 2015

Donna #12




Donnan 12. videossa leikittiin Verday-maalilla ja sehän on mun lemppari. Omaan sivuun upottelin lisäksi metallikoristeita. Numerot ovat softiksesta, kun Timpan numerot olivat kadoksissa... 


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Neulonta: Kylmä kesä?


Neuleiden saralla tuntuu, että valmista ei tule sitten millään. Nämäkin sormikkaat ovat olleet kesken vaikka kuinka kauan. Edellisen kerran blogiin tuli valmista neuletta reilut kuukausi sitten. Sormikkaat tulivat tämän pipon ja sävysävyyn kaulurin kaveriksi. Lankoina ovat Pirkkalanka ja Louhittaren luolan Väinämöisen jämät. Painoa kertyi vain 37 gr.

Sormikkaita varten päädyin ostamaan lyhyet 10cm puikot ja ostos oli kyllä kannattava. Näillä oli pieniä nakkeja paljon helpompi tikutella menemään. Tosin tuntuisi kuin hammastikuilla neuloisi :D


Mutta nyt on taas neuletakki-innostus palannut tauon jälkeen. Olen ostanut useammatkin takkilangat (hups, mutta eihän ihania lankoja voi ohittaa). Yhden takin kappaleet on jo surauteltu koneella ja seuraavan raitoja varten tein tänään jo koetilkun. Nyt tarvitaan vaan televisiomaratoneja, sillä muuten takkien viimeistely kyllä on hiiiiiiidasta.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Paperilohikäärme DT: Ruusuja ja herkkiä sävyjä



Gessoa, vanhoja kirjansivuja, sapluuna ja mustetta - mainio resepti kesään ja Juhannukseen. Rangerin Ink Pad-musteissa on aivan ihanan heleät ja pirteät värit. Ne sopivat myös mainiosti sapluunan läpi tuputteluun. Musteenlevittämiseen käy esim nämä  tai nämä tyynyt. Paperilohikäärmeen verkkokauppaan on tullut myös täyttöpullot mustetyynyjen kaveriksi.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Donna #11


Donnan yhdestoista video tuli jo monta viikkoa sitten, mutta kummasti tämän työn kuvaaminen ja julkaiseminen jäi. Ehkä syynä oli myös pliisu ulkoasu. Vesivärimäinen tausta ei ihan siivittänyt suuriin tunteisiin ja videon mallityökin oli niin pliisu. Mutta tehty on!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tunnelmia Matkalta Luovuuteen 2


Viikko sitten järjestivät Minna ja Elina toisen kerran Matkalla Luovuuteen-tapahtuman Turussa Bore-laivalla. Ensimmäinen kerta oli niin mahtava, että pitihän sinne lähteä vaikka kotona ehti vain muutama päivä piipahtaa Irlannin reissun jälkeen (miksi kaikki reissut ja menot ovat samaan aikaan?).

Matkaseurana minulla oli jälkikasvuni, joka kaikista ennakko-odotuksista ei lainkaan kyllästynyt askartelu- ja naisvaltaiseen seuraan kolmen päivän aikana. Tuossa samassa asennossa tyyppi naputti tietokonetta tunnista toiseen.... Takuuvarma resepti jatkossakin.


Starttasin reissulle tuttuun ja turvalliseen tapaan Millan kanssa ja kiersimme matkalla taas Dekoreten kautta hakemassa ennakkotilauksia ja tekemässä pienet omat ostokset. Perillä seuraan tuli loputkin loharin poppoosta eli Maikkis, Kaisa ja Piia.




Viikonloppu kului nopeasti Natalie Kalbachin ja Birgit Koopseenin kursseilla mixed median ja art journalin lumoissa. Birgitin kurssilla olikin ollut aikaisemmin jokunen vuosi sitten Intohimona Skräppäyksessä.


Innostuin kirjansivujen käyttämisestä Art Journalissa, kaavapaperista ja mm neonväreistä (joita olen pitkään karttanut..). Muistin reissun jälkeen, miksi on tärkeää vahata sivut (kun riivin kiinniliimautuneita sivuja irti toisistaan). Kesällä on taas tiedossa gellisessioita, kunhan kesäloma taas alkaa ja ilmat ovat lämpimiä. Näitä nimittäin on niin ihana tehdä terassilla...





Tässä jotain aikaansaannoksiani. Vaikka ehkä ihan uusia juttuja ei tullut niin paljon - olen leikkinyt gelliplatella niin paljon, Viikonloppu oli kuitenkin erittäin inspiroiva ja keltaisille lapuille tuli muistiin monta uutta aihetta kirjaseeni. Ja kun kolmas luovuusmatka alkaa, olen varmasti mukana.


Ohessa muutamia tunnelmakuvia matkalta. Lisää reissukuvauksia ja postauksia löydät mm täältä:

Seija 1
Seija 2
Lena 1
Lena 2
Maikkis 1
Maikkis 2
Minna
Heli
Ansku
Jehko
 Merkku







perjantai 12. kesäkuuta 2015

Pienelle prinsessalle


Tämäkin kortti syntyi pöydän jämistä, olin joskus stanssaillut ylimääräisiä kuvioita ja ne vihdoin pääsivät silppukasasta pois...

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Addicted to technics DT: puettu leimakuva


Addicted to Technics-haasteblogissa puetaan leimakuvia. Tällä kertaa omat kukkaset ovat saaneet päällensä gelatoksilla tehdyt paperit ja ne on embossattu valkoisella kohojauheella ja kohotettu tarrapaloin. Tule sinäkin mukaan haasteeseen!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Työpöydältä kortiksi

Miten työpöydälle kertyykin yksittäisiä silppuja, ylimääräisiä stanssauksia, jne? No nyt räpelsin kortin silpuista ja jämistä. Hassusti nuo lopulta yhteen sopivat ;)

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Art Journal: Lisää kasvoja



Kasvojen piirtämisen harjoituksen jatkuvat. Edelliseen kuvaan verrattuna ilme on jo hivenen pehmeämpi, mutta aika hurja se vieläkin on :D. Materiaaleina oli Gelatokset ja Big Brush-kynät. BB-kynät nousevat yllättävän hyvin eloon vahvasta taustasta huolimatta.


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Futista


Futiskausi on alkanut ja muutamia futisaiheisia kortteja. Näistä tuli vähän rajuja taustoiltaan... Embossattuna jalkapallot eivät ole ihan yhtä kivat kuin ihan vain mustalla leimattuna.


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Lankaostoksilla Dublinissa




Vaikka viime viikko kuluikin täysin patikoinnin merkeissä Irlannin tuulessa ja tuiskussa, Reissuun kuuluu aina piipahdus paikalliseen lankakauppaan. Tällä kertaa langat löytyivät viimeisinä päivinä, kun pääsimme shoppailemaan Dubliniin. Ennakkoon olin googletellut vaihtoehtoja ja kaupungin keskustasta löytyikin This is Knit lankakauppa persoonallisesta pienestä kauppakeskuksesta.





Mukaan tarttui, köh, kilo lankaa. 5 kerää Malabrigo Socksia villapaidaksi (Violetti Abril on aika herkku väri), pari vyyhtiä Lace-paksuista Fyberspates-lankaa (puolet silkkiä) pinkkiä ja petroolia, vyyhti Hedgehogfibers-lankaa (siniturkoosia) ja Irlannissa kun oltiin, niin täällä värjättyä Coolree-lankaa (sinivioletti, tässäkin langassa oli puolet silkkiä).


Saapa nähdä, mitä näistä syntyy. Ostolakko (tai hidaste) toivottavasti pitää kohtuu hyvin Kädentaidot-messuille asti. Minulla on nimittäin langat ainakin kolmeen villapaitaan, useampaan huiviin eli puikot voisivat taas viuhua tiukempaa. Matkalla tuli neulottua huivia vain jokunen rivi lentokoneessa... Kävelykilometrejä tosin tuli reissussa 130km vastapainoksi kännykän mittarin mukaan.