Tästä blogista

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Art Journal: Good day sunshine


Simppelit sivut ovat nyt minulla suosiossa. Tähän on gellil platella taiteiltu sapluunan avulla kukka, hitunen leimailua valkoisella musteella ja tekstit. Voila, ja tykkään paljon.

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Kukkia, kukkia ja kukkia


 Askarteluystäviä voi järkyttää kertomalla, että "Hei mä tein 3D kortteja". Kuvittelin ensin ostavani vain kivoja kukkaleikkeitä kortteihin, mutta tarkempi tarkastelu paljasti ne 3D kuviksi. Mutta siitä viis, nää oli kauniin värisiä, mattapintaisia ja mä kyllä tykkään kukkapaljoudesta. Joten naputtelin ne kukiksi ja kukat korteiksi. Tekstit jätin tietoisesti pois, jotta minulla olisi varastossa muitakin kortteja kuin onnittelukortteja. Halutessani voin lisäillä aina tekstit näihin jälkikäteen.


torstai 26. huhtikuuta 2018

Art Journal: faces


Tämä gellisivu on todella vanha, siitä on kulunut helposti kaksi vuotta kun sen tein. Nyt se sai kaveriksi kohopastaa sapluunan läpi ja hitusen kynää....

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Art Journal: Kukkameri



Kukkameri on syntynyt Distress Oxide-taustan päälle kukkasapluunan ja kynien avulla. Värittelin kukkia Big Brusheilla, vahvistin mustalla ja valkoisella kuvioiden ääriviivoja ja doodlailin vähän lisää päälle. Tuli kerrankin käytettyä tätä sapluunaa!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Art Journal: Daaliat


Kukkamania jatkuu - odotan selvästi kevättä ja kesää. Tässä tausta on aika tymäkkä kokonaisuus sekalaisa mistejä, joita on yritetty pelastaa valkoisella gessolla :) Tarkentelin ääriviivoja vielä valkoisella kynällä. 

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Art Journal: kerro se kukkasin


Sapluunat hyötykäyttöön! Tätäkään kukkasapluunaa ei ole pitkiin aikoihin tullut käytettyä, mutta uurastin oikein kaksikin sivua. Sama tekniikka kummassakin - gellisotkua taustalla ja päälle mustaa/valkoista kynää ja värityksiä PITT-kynillä (Faber Castell)



keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Art Journal: Be happy


Tausta tehty taas kerran distress oxideilla, lintu ja teksti sapluunalla ja väritetty valkoisella maalikynällä/mustalla kynällä. Vaikka sivu on todella pelkistetty ja yksinkertainen, tästä tulee ihan kevätfiilis!

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Art Journal:: Lapset



Mistejä, leimoja, maskeja ja Big Brush kynää...

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Art Journal: Vedenalaista elämää



Dylusion-leimojen aiheet jatkuvat tässäkin sivussa. Pohjalla on Brushoja ja mustetta. Kyninä taas Big Brushit ja valkoinen kynä. 

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Art Journal-kirjan kannet


Tällä kertaa Art Journal ei ollutkaan sivu vaan artti-kirjan kannet. Leikin pienellä gelliplatella ja saplunoilla akryylimaalien kanssa ja lopputuloksena oli luova sotku ja hyvä mieli siitä huolimatta..


maanantai 9. huhtikuuta 2018

Art Journal: kippura käppyrä


Miten jotkut sivut voivatkin olla niin kippuralla? Tämä on tehty jollenkin vanhalle ja paksulle vesiväripaperille. Taittaminenkin on hankalaa ja sivu on ikuisesti kieronkäyrä.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Neulonta: Raitaa ja kirjoneuletta


Viimeinenkin "yksisarvisen oksennus" on tikutettu sukaksi. Pelkkä raita monivärisen ja yksivärisen langan kanssa alkoi tuntua toistolta, joten varteen päädyin tekemään yksinkertaista kirjoneuletta fiilinkiä virkistämään. Sinänsä tykkään kyllä raitasuksita enemmän kuin esim pitsisuksista (lienen järkyttävän funktionaalinen ja herkkähipiäinen). Langat olivat vieläkin väiskejä ja sukista tuli yllättävän kivat. Nämä eivät jää kotiin vaan annan nekin ystävälle, mikäli sukat sopivat.

Paino: 88gr
Vuonna 2018 töihin käytetty lankaa yhteensä: 1309gr

torstai 5. huhtikuuta 2018

Art Journal: Ruusut


JCC-haasteessa oli väribingo. Värikombot eivät olleet ihan helpoimmasta päästä minulle. Lopulta rivi valikoitui: keltainen - harmaa- vihreä. Keltaista löytyy neonsävyisenä taustassata ja kullankeltaisena kukkien varsista, harmaata on taustapaperi ja vihreätä taas kukissa.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Art Journal: Pääsiäinen



Pääsiäisen kunniaksi tipuaiheinen sivu. Sivu on saanut inspiraationsa Dylusion-leimoista, mutta tipuset on piirrelty ihan omakätisesti. Tämän tasoiseen piirtelyyn minäkin kykenen! Kynät FaberCastell Big Brush, jotka toimivat hyvin akryylimaalin päällä. Ja tietysti hitunen valkoista kynää! Tausta on gellillä ja akryylimaaleilla tehty.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Hello




Tausta on tehty Distress Oxideilla , leimailua ja kohopastaa. Koristeet napattu pöydältä eli samalla hieman siivottu!