Tästä blogista

lauantai 31. joulukuuta 2011

Top-10 vuonna 2011

Minusta oli hauska idea kerätä vuoden parhaat kortit samaan postaukseen ja olen ihastellut blogeissa näitä korttisikermiä. Päätin sitten kurkata itsekin, mitä oikein olen saanut aikaiseksi. Tässä oma top-10 - ihan kaikki eivät ole kortteja, mutta Puuhiksen tuotoksia kuitenkin!

Oli haastava homma valita työt, kun on tullut lopulta paljon kivaa tehtyä 365 päivän aikana. Tästäkin huomaa, että teen kovin erilaisia tyylejä - hieman romanttisempaa korttia pääosin stanssaten, pirtsakkaampaa korttia lapsellisemmilla aiheilla ja erilaisempia muotoja. Mutta kraftia sieltä tuntuu aina löytyvän...



perjantai 30. joulukuuta 2011

Bloginamua



SannaS arpoo ja ainakin minä kyllä osallistun!


Ja Tankku arpoo myös!

Kolmantena on Piompun koti

torstai 29. joulukuuta 2011

Vintagerakkautta

It's all about vintage - haasteessa kaikki kävivät, joten tämäkin kortti varmasti kelpuutetaan mukaan. Kerrankin repäisin lehdestä sivun oikeasta kohtaa - huomasin että yläreunassa on sopivasti sana "Ensirakkaus"... Olen nimittäin käyttänyt korteissa sivuja joskus myös hieman kellastuneesta jännäristä ja välillä kyllä murhamysteerin pohdinnat eivät sovi herkempiin kortteihin :) Tämä sivu taisi olla sopivasti Reginasta.

Kortin materiaalit:
Paperit: October Afternoon, sivu vanhasta lehdestä, leikekuva KK-sivustolta jaettua, palanen vaaleata kraft-kartonkia
Muuta: kangasta, pitsinauhaa, vintageteksti-tarra, ruskeaa mustetta reunoihin

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Mummi muisti

Tässä vielä yksi skräppileiska, joka on jäänyt julkaisematta aikaisemmin. Tässä tavoitteena oli erilaisten jämäkirjainten kulutus (koristeena, väritetty mustaksi promarkereilla). Lisänä vain tagi tarinointilappusena ja tarra (koira). Korteissa en oikein pysty noita hieman kiiltäviä tarroja käyttämään lainkaan (liian teollisen tuntuista?), mutta skräppileiskoissa niille selvästi on sijaa.

Värit ovat ihan mieleiset, mutta kuvassa otsikko kyllä pahasti häviää kirjavaan taustaan. Pääpaino taisi olla minulla kivojen kuvien taltioinnilla.


tiistai 27. joulukuuta 2011

DT-kortti - KK-haaste: käytä vähintään kolmea kierrätysmateriaalia

Olen tässä KoukussaKortteihin-haasteessa vielä jouluisissa tunnelmissa. Kortti on vaihtunut ns tagiksi pienelle joulutuliaiselle. Tein aikaisemmin jo samantyylisiä piparipusseja ja tässä vielä yksi versio.

Materiaalit:
Paperi: kokoelma jämäpapereita ja kartonkeja
Stanssit: Sizzix Tim Holtz Snow Flurries
Muste: Archival Ink Seepia (teksti), Distress Ink Vintage photo (reunat)
Leimasin: Finnstamper
Muuta: Kierrätysmateriaaleja ovat sellofanipussi (askartelutarvikkeiden pakkauspussi), sanomalehti (stanssattu lumihiutaleboordi), aaltopahvi ja puuhelmet (korusta), Fiskars-kuviosakset, nitoja


maanantai 26. joulukuuta 2011

DT-kortti - Lauran korttihaaste #15 - 2 0 1 2

Vuosi lähenee loppuaan ja samoin myös pestini Lauran Korttihaasteen DT:nä. Tämä oli ehdottomasti hauskaa! Vuoden viimeisessä haasteessa on aiheena luku 2 0 1 2 .

Minunulla numeroista kuoriutui seuraavaa: 2 pöllöä, 0 kuvastaa ovaalia, 1 tyttö ja 2 sulkaa. Yksinkertainen kortti pehmeissä väreissä. Itse tykkään kovasti sävyistä ja tuosta Gorjuss-tyttelistä. Oli pakko ostaa pari uudempaa leimaa kirpparilta ostettujen vanhempien seuraksi.

Kortin materiaalit:
Paperit: Basic Gray
Leimasin: Gorjuss
Muste: Distress Ink Gatherd Twigs
Muuta: Promarkerit, höyheniä, kirjaintarroja

lauantai 24. joulukuuta 2011

Rauhallista Joulua kaikille!

On jouluaatto ja aika toivottaa kaikille blogini lukijoille Rauhallista Joulua! Viettäkää mukava joulu, mekin suuntaamme iltapäivällä sytyttelemään kynttilöitä hautausmaalle ja sieltä ajelemme anopin mahtavaan joulupöytään herkkuja syömään. Jännityksellä odotamme, muistaako pukki meitä tänä jouluna...



perjantai 23. joulukuuta 2011

P*skarteluhaaste #122 - Bingo

P*skiksessa bingoiltiin ja bingo on aina hyvä juttu! Valitsin rivin keltainen, tähti, ressaus  ja tälläinen kortti siitä syntyi. Keväisiä värejä ja aiheita jo mielessä vaikka talvikaan on tuskin alkanut... Olin ostanut tämän Lillyn leiman jo kesän jälkeen Askartelukirpparilta, mutta se on kokonaan unohtunut pöydällä lojuvien tavaroiden alle...

Kortin materiaalit:
Paperi: October Afternoon
Leima: LOTV
Musteet: Distress Ink mustard seed ja gathered twigs
Muuta: Masking teippiä, tähtitarroja, ProMarker-tussit ja tarrakirjaimia.

torstai 22. joulukuuta 2011

Peppi Pitkätossulle sukat

Jotta elämä ei olisi liian mustavalkoista... Ystäväni toi minulle Viron reissulta villalankoja (aade lõng) ja olin etukäteen ihastunut tähän sateenkaarenväriseen vyyhtiin netissä. Livenä värit olivat kyllä mahtavat. Ihan sukkalangaksi lanka ei ole parhainta, sillä värit vaihtuvat hitaasti ja minullakin oli pitkistä varsista huolimatta kaksi eri väristä sukkaa :) Resorit on tehty muista jämälangoista ja muuten tuo sateenkaarilanka on kaksinkertaista näissä sukissa. Lankoja on vielä jäljellä toinen vyyhti ja tästä vyyhdistä vielä hitunen, mitähän niistä tekisi?

Hihittelin kyllä tässä näitä sukkia kuvatessa, että blogini lukijat saavat minusta aika boheemin kuvan. Neulepostaukseni ovat olleet sangen värikkäitä. Totuus kyllä on, että en ole niin värikäs persoona, mutta erityisesti tänä syksynä olen tuskastunut kauppojen  valikoimaan ja tehnyt itse sitten aivan päin vastoin. Täytyyhän niille mustille neuleille ja housuille olla joku vaihtoehto siellä vaatekaapissa. Aikaisemmat villasukat olivat minulla tylsän harmaat.

tiistai 20. joulukuuta 2011

KK haaste: tee kortti lempiväreilläsi

KoukussaKortteihin haasteessa piti käyttää lempivärejäsi. Nämä ovat niitä vaikeita hetkiä, koska lempparit vaihtelevat minulla kovasti. Päädyin sitten käyttämään lempipapereitani, October Afternoonia ja siellä suosikkejani ovat olleet usein turkoosin sävyiset paperit.

Kortti on Tri-shutter mukailtuna ja pääosin tyydyin vain käyttämään näitä kauniita papereita. Tri-shutter mallina on kyllä mukava, sillä siinä voi yhdistellä todella montaa kuviopaperia ilman että kortti näyttää sekavalta. Leimakuvat värittelin Promarkereilla ja tuossa sydämessä on päällä vielä glossyä.

Kortin materiaalit:
Stanssit: Spellibinder (kehys), Sizzix Ornate #¤ (kaareva etiketti puolitettuna)
Muste: Distress Ink Vintage Photo (papereiden reunassa)
Leimasin: Greeting Farm, sydän on tästä Sinellin setistä
Muuta: Glossyä, Promarkerit, tarrakirjaimia, sydänpiikki Tiimarista

maanantai 19. joulukuuta 2011

DT-kortti - Lauran korttihaaste #14 - ympyröitä ja vielä ympyröitä

Lauran korttihaaste kysyi näin: "Neliö, kolmio, ympyrä vai soikio?" Minä valitsin näistä ympyrän.

Ympyröitä kortista löytyy napeista, leimakuvasta, taustapapereista (kuvio, paperin muoto) ja rattaista koristeissa ja paperin kohokuvioinnissa. Käytin pitkästä aikaa Greeting Farmin leimakuvaa ja tein siitä taas poikamaisen.

Kortin materiaalit:
Paperit: Basic Grey
Stanssit ja kohokansiotSizzix Movers & Shapers Magneetti, Mini Gear Set by Tim Holtz, kohokuviointikansio Provo Craft Clockworks, Spellbinder (ympyrä)
Leimakuva: Greeting Farm
Musteet: Distress Ink Vintage Photo (reunat), Black Soot (leimakuva)
Muuta: Promarker-tusseja, nappeja, raaputustarra, pakkausnarua

perjantai 16. joulukuuta 2011

Inspiroidu 189: Esiin kuorittu

Viime tipassa, mutta kuitenkin. Tässä työni Inspiroidu-haasteeseen, jossa piti kuoria esiin jotain. Minä kuorin esiin ihanan valokuvan ja yritin saada hempeätä tunnelmaa kerroksin ja koristein. Hieman irrallisia nuo koristeet ovat vieläkin, mutta aika loppui kesken. Täytyy saada uusi haaste peliin, jossa saisin harjoitella lisää tätä tyylisuuntaa...

Kesähän tietysti alkaa siitä, kun voi ostaa kesäkukat...

torstai 15. joulukuuta 2011

Vaikka joulu melkein meni jo...

Tällä kortilla oli tarkoitus osallistua Inzpira-lehden korttihaasteeseen, mutta lähetettyäni kortin sain vinkkiä, että toivoivat joitain vähän keväisempää. Korttini kuitenkin julkaistiin heti lehden blogissa... Mutta minun pitää tehdä siis jotain erilaista eli uusi otto tulossa.

Tässä kortissa halusin kokeilla mm masking teippiä ja hieman ommeltakin tuli korttiin lisättyä kerrankin. Yksinkertainen, mutta itse pidän kortista.


Kortin materiaalit:
Paperit: S.E.I. ja Tim Holzin valmiit grungeboard-kuviot (lumihiutale)
Leimasimet: Finnstamper
Muuta: Kimalteleva embossauspulveri, mt-teippu, pitsiä, ompelukone ja mainospussillinen "lunta".

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

P*skarteluhaaste #121 - Kraft + turkoosi + valkoinen


On taas keskiviikko ja p*skarteluhaasteen aika ja haaste ei ole yhtään hullumpi - sana kraft lupaa aina hyvää ja värihaasteena onkin Kraft + turkoosi + valkoinen

Jouluisia kortteja onkin tullut tehtyä ihan riittämiin, joten aika tehdä jotain ihan muuta. Päätin tehdä kortteja uudella Gorjuss-leimasimella ja iki-ihanilla OA-papereilla. Päätin tehdä leimailut suoraan kuviopaperiin ja kraftipohjaan ja tusseilla värittelyn sijaan jätin kuvat joko sellaiseksi tai "puin" tuon kraftille leimatun gorjuss.tytön kuviopapereilla ja kohotarroin... Tulikin tehtyä liukuhihnalla heti kolme korttia.

Kortit ovat hyvin yksinkertaisia, mutta kuviopaperit ovat aika voimakkaita enkä halunnut koristella kortteja runsaaksi. Ainoastaan muutama haaraniitti pääsi mukaan...

Korttien materiaalit:
Paperit: October Afternoon
Leimasin ja muste: Gorjuss, Nea-Idea (teksti), Archival Ink Black, Distress Ink Vintage Photo (reunat)
Muuta: Kohotarroja, haaraniittejä, minihakaneula


DT kortti - KK haaste: Luonnos

KK haasteessa oli taas luonnosta esillä ja tein yllättävän simppelin kortin sen perusteella. Lähtökohtana oli tuo Doodlen karhu, jonka väreihin kortin tein. Sen ja Nea Idean Suklaata tekstin olen saanut leimakuvavaihtarina,. Suklaanruskeissa tunnelmissa siis mentiin. Tosin nyt olen saanut tuon leimasimen ihan itselleni! Koristeina toimivat simppelit tähdet pohjakartonkien väreissä.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Sinellin DT: Perhosia ja massakoristeita

Joulukuun Sinellin DT-paketissa siirryttiinkin karkkiväreissä kohti kevättä ja kesää! Paketin mukana tuli papereiden ja korttipohjien lisäksi FIMO-massoja ja niiden käsittelyyn työkaluja. Pämppä esittikin meille toiveen, että tekisimme kortteihin itse koristeita. Voit lukea Sinellin blogista lisää muiden DT-jäsenten töistä.

Värit toivat minulle todellakin mieleen kesän ja perhoset. Päätin kokeilla eri tekniikoita massojen kanssa. Ensiksi halusin kokeilla, miten massaa voi liukuvärjätä ja sitten koristella kohokuviokansion avulla. Päätin näin tehdä Maze-kirjaan sopivat kannet. Tein lisäksi millefiori-tekniikalla nappeja, helmiä ja perhosen. 5-vuotias pikkupoikanikin innostui tekemään helmiä (mintunvihreä-pinkit...) seurassani.

Massan liukuvärjäys ja millefioritekniikka

Tein Fimo-massasta liukuväritekniikalla kannet kirjaseen. Kooltaan ne ovat aavistuksen sivuja isommat, noin 8*8cm. Liukuvärjäyksessä valitaan kaksi eriväristä massaa ja ne yhdistetään limittäin kaulien. Itse käytin kaulimena kynää, mutta Sinellistä saa myös akryylikaulimen tähän tarkoitukseen. Valitsin rosan ja vanilijan ja näiden sekoituksesta syntyi persikanväristä massaa. Tarkoitus ei ole sekoittaa värejä kokonaan vaan massan reunoilla on yhä alkuperäiset värit.  Kun massa on sekoittunut riittävästi, kauli massa ohueksi ja aseta kohokuviointikansion väliin. Halutessasi voit käyttää perunajauhoja estämään massan kiinnittymistä kansioon, itse pärjäsin ilman jauhoja. Painelin kansiota tiukasti massaan ja otin irti varovasti. Sipaisin ennen paistamista vielä perfect pearls helmiäisjauhetta levyn pintaan.


Napit ja perhonen on tehty millefioritekniikalla, missä erivärisiä massalevyjä ja pötkylöitä rullataan/pinotaan toistensä ympärille ja  värejä vaihtelemalla saadaan aikaiseksi kuvioita. Kuviot tulevat näkyviin, kun pötköstä viipaloidaan paloja. Tässä esimerkkikuvasarjassa väriyhdistelmät ovat hieman erilaiset kuin lopullisissa napeissa ja perhosessa. Perhosen siivet on tehty neljästä neliöstä hieman muotoillen ja perhosen vartalo on ohut yksivärinen massapötkylä. Pyörittelin vielä muutaman pikkupallon koristeeksi perhoseen. Myös perhosiin ja nappeihin laitoin helmiäisjauhetta pintaan.



Maze-kirjanen

Maze-kirjaset sopivat vaikkapa pieniksi skräppialbumeiksi, pienten tyttöjen salaisiksi muistiinpanovihkoiksi tai vain erilaisemmaksi kortiksi. Maze-kirjasen ohjeet löydät myös Ihana-lehdestä numero 1/2011. Ihana-lehden vanhoja numeroita voi ostaa myös Sinellistä. Itse käytin tällä kertaa ohutta A3-kokoista paperia ja leikkasin siitä neliön lyhyen sivun pituisena . Taittelin kirjasen ohjeen mukaan ja teippasin yhteenkuuluvat sivut kaksipuoleisella teipillä yhteen kirjan selkämyksen päästä. Sitten päällystin kaikki sisäsivut kauniilla Tulip-kuviopapereilla ja lävistin mukaan muutaman perhosen.


Leikkasin liukuvärjätystä ja kohokuvioidusta massalevystä kaksi kansipalaa ja pistelin niihen vielä sukkapuikolla reiät sitomista varten. Paistamisen jälkeen kiinnitin kannet sivuihin kaksipuoleisella teipillä. Sidoin kirjan napakasti kaksinkertaisella ompelulangalla. Mikäli käytät sitomiseen paksumpaa lankaa, muista tehdä riittävän isot reiät.


Koska teippasin paperit yhteen vain selkämyksen puolelta, väleihin syntyi pieniä taskuja, joihin pystyy laittamaan vaikkapa pieniä salaisia tageja. Paperilehtiön mukana tulikin valimiina kauniita tageja sävy sävyyn.

Maze-kirjasen materiaalit:
Paperit: A3-kokoinen piirustuspaperi, Tulip-paperikko
Lävistimet: Fiskarsin piparireunainen neliölävistäjä XL, Perhoslävistäjä
Muuta: Perfect Pearls helmiäispuuteria, Fimo-masso (värit vanilija, minttu ja rosa) ja työkalusetti, perhoskuviotu kohokuviointikansio (käytetty kansio oli omista varastoista, mutta esim tämä  vastaavan tyylinen löytyy sinellin valikoimista) organzanauhaa omista varastoista, kaksipuoleista teippiä

Onnittelukortteja


Tein myös pari leimattua onnittelukorttia saman sarjan leimasimilla. Hyödynsin paperikossa tulleita pahviboordikuvioita kortissa. Toiseen korttiin tein taustat Piparineliö-leikkurilla ja sävyttelin neliöiden reunat ruskealla musteella. Lahjapaketti-koriste on tehty liukuvärjätyn Fimo-massan jämistä.


Korttien materiaalit:
Paperit: Stucco korttipohjia (A5 vihreä ja neliö kerma), Tulip-paperikko
Lävistimet ja stanssit : Fiskarsin piparireunainen neliölävistäjä XL, toisessa kortissa käytetty stanssisetti omista varasastoista, mutta vastaavaa tyyliä löytyy esim tästä Sizzixin stanssista
Leimasimet ja musteet:  Leimasinsetti Tulip Birthday, Archival ink Black Sooth
Muuta: Kohotarroja, kaksipuoleista teippiä, Promarker-tussit, Fimomassa

maanantai 12. joulukuuta 2011

DT-kortti - Lauran korttihaaste #13 - Inspiroidu kuvasta

Laura oli valinnut aivan ihanan ja herkullisen kuvan inspiraatiota luomaan. Hetken mietin, että tekisin rasian, mutta päädyinkin sitten värien ja kukkasten innoittamana tekemään Vintagekortin - ruusuja ja vaaleanpunaista siis löytyy kortistani.

Kortin materiaalit:
Paperit: Kirpputorilta, ehkäpä Basic Greytä.
Stanssit: Bosskut (lehti), Marianne Design (kieputuskukka, lehdet, perhonen). Osa stanssatuista kuvioista on tullut minulle vaihdossa, joten en tiedä valmistajaa (sydämet)
Musteet: Distress ink Vintage Photo
Muuta: pitsiä, helmiä ja helminauhaa

lauantai 10. joulukuuta 2011

Mummolassa

Tähän väliin vähän vanhempia julkaisemattomia sräppileiskoja, joita on syntynyt nyt aikaisempaa enemmän. Kaikki sen ansiosta, että tein noita valmiita materiaalipaketteja itselleni. Tässä oli valittuna aika jännät värit, jotka oli innovoitu pojan hupparista. Leiskan luonnos on Shimellen.

Materiaalit:

Stanssit ja lävistäjät: Fiskars (kukka), Kars (tähti ja ympyrä), Marianne Design (kukka)
Muuta: Teippitarhan mt-teippejä, tarrakirjaimia ja perfect pearls helmiä

torstai 8. joulukuuta 2011

12 Tags of Christmas - #8


On kahdeksannen Timpan haasteen vuoro. Tällä kertaa en kyllä voi Timpan korttia mitenkään mieltää joulukortiksi, vaikka tosi cool se onkin. Ihastuin itse siihen miten Distress Ink musteet eivät tartu akryylimaaliin ja se jää loistamaan ihanasti taustalta. Tosin minun värissäni on myös helmiäishohdetta, joten se hehkuu erityisen hyvin. Tällä tavoin (DI musteet + valkoinen akryylimaali + musta Archival ink) saa mahtavia taustoja aikaiseksi. Nyt täytyy kokeilla lisää, esim skräppäykseen voisi tehdä jotain tällä tavalla.
Kokeilin myös ekaa kertaa mustaa "Black Mica Flake" mönjää, jolla saa jonkinlaista mustaa lunta aikaiseksi. Aika jännää tavaraa. Taiteilijatarvikekaupassa oli kymmeniä erilaisia mönjiä, joilla saisi hienoja efektejä. Pari muutakin purkkia tuli mukaan. 

Tagin materiaalit:
Paperit: Akvarellipaperi, kraft-kartonki,
Stanssit Sizzix Tagi-stanssi ja rattaat Timpalta, Spellbinders (ympyrä ja inverted scallop-ympyrä)

Musteet: Distress Ink mustarf seed, Wild honey ja dusty concord, Acrylic Paint Dabbler Pearl, Archival Ink musta
Leimasin: Tim Holtzin leimasinsetistä vinoneliöt, sanakirja, kynät, ukot, Vintage Office setistä sormi ja "rush"-teksti.
Muuta: nauhoja, Black Mica Flake, helmi, kohotarroja, Timpan minilippu.

Inspiroidu 188: Ote sanakirjasta

Inspiroidu-haasteessa ohjattiin näin "Valitse sanasi ja ryhdy skräppäämään! Nyt keskitytään sanojen avaamiseen, ei kääntämiseen. Skräppää mielenkiintoisesta sanasta, määreestä tai käsitteestä. Kopioi sivistyssanakirjan sivu tai kuvaa sopiva kohta lainakirjasta. Valitse sana ja selitä!"

Minulta oli jäänyt väliin se haaste, missä piti skräpätä uutisesta (koska printteristäni oli muste lopussa...). Yhdistin tässä haasteessa nyt kaksi haastetta ja käytin tuon uutisen hyväkseni - otsikosta sitten skräppäilin tuota sananselitystä. Olimme kesänlopulla myymässä torilla kirpparitavaroita ja Aamulehden toimittaja pääsi räpsimään kuvia oikein paatoksella jälkikasvusta. Tämän artikkelin sitten halusin myös skräpätä (juu, alkuperäinen lehtikin on tallessa...)

Materiaalit:
Paperit: October Afternoon Material Girl
Stanssit. Marianne Design (autot)
Muuta: Pahvikirjaimia, nappeja, leimasin, pullonkorkki, mt-teippi ja timpan teippi, perhoslävistin

12 Tags of Christmas - #7

Pari tagia on jäänyt välistä Timpan 12 Tags of Christmas-suorassa, kun kerta kaikkiaan minulta on puuttunut raaka-aineita:  mm metallilevyt, alkoholimusteet ja sopivat kohokuviointikansiot. Nyt palattiin taas mukaan seitsemännessä haasteessa.

Tässä haasteessa oli kiva tunnelma Timpan tagin värimaailmassa ja oikaisin rivakasti tarvikeongelmat tällä kertaa. Eka ajatus oli kyllä käyttää leivinpaperia, mutta ne alkoholimusteet tosiaan puuttuvat, joten leivinpaperin käsittely ei onnistunut. Sen sijaan tein vihreät oksat suomalaisittain paperinarusta. Innostuin leikkimään lumiaineella vähän aiheen ulkopuolelta. Muuten tagi oli vähän teemalla "kaikkea pientä mikä lojuu työpöydällä". Pitäisi viimeinkin siivota se työpöytä...

Tagin materiaalit
Paperit: Akvarellipaperi, lehtiön taustapahvi
Stanssit Sizzix Tagi-stanssi Timpalta, Marianne Design (lintu)
Musteet: Distress Ink fired brick, old paper, antique linen, vintage photo, black soot. Acrylic Paint Dabbler Pearl, Perfect Pearls Mist Cappuccino,
Leimasin: Tekstit Finnstamperin, lumihiutaleleimasin ja Tim Holtzin leimasinsetistä kiehkura
Muuta: Glossya, nappeja, kulkunen, paperinarua, pitsiä, kultanarua,organza nauhan palanen, helmiä, snow tex, white enamel


keskiviikko 7. joulukuuta 2011

P*skarteluhaaste #120 - Varastojen kätköistä

 P*skiksessa piti tänään kaivaa vanhimpia askartelutarvikkeita esille. Tehtävä ei ollut mikään hirvittävän helppo. Paperien valinta oli kyllä selvä - ensimmäisiä paperikkoja jota olen ostanut on DCWV:n paperikot ja tämä tämä on varmasti viime vuodelta. Big Shot kyllä rantautui minulle vasta alku vuodesta, joten noita lintusia ei voi ihan megavanhoiksi valitettavasti kutsua... Leimasimista ensimmäisiä olivat nuo Fiskarssin kirjaimet, joten niillä sitten tuli kirjoitettua tekstit, vanhimmista tarrakirjaimista ei kyllä "onnea"-sanaa enää saa.. Korttipohjakin on muistaakseni viime vuodelta.

Innostuin kuitenkin tekemään samalla tyylillä kaksi korttia, kun mietin teenkö linnut vaaleanpunaisesta vai valkeasta hohtavasta paperista - no tein sitten molemmat. Reunat on taas musteilla tummennetut.


tiistai 6. joulukuuta 2011

KK haaste: käytä lankaa tai narua

KoukussaKortteihin-haasteessa oli aiheena käyttää lankaa tai narua kortissa. Tässä kortissa on käytetty pohjana todella kapeata korttipohjaa ystäväni varastoista. Käänsin sen vaakatasoon ja laitoin kapeat raidat October Afternoonin papereista. Reunat sävytin musteella. Koristeeksi laitoin yksinkertaiset kirjontalangoilla päällystetyt ympyrät. Langat olin bongannut torikirppikseltä kesällä....

Kortin materiaalit:
Paperit: October Adternoon
Muste: Distress Ink Vintage Photo (reunoissa)
Muuta: Muliinilankoja, ympyrälävistäjä, korttipohja

maanantai 5. joulukuuta 2011

12 Tags of Christmas - #4


Tämänkertainen tuotokseni on kaukana Timpan originaalista. Tekniikka oli kuitenkin aivan mahtava ja minun täytyy tehdä tällä tyylillä vähän taustoja varastoon - tunnelma näissä on aivan mahtava! Pidän tälläisestä sävyillä leikkimisestä kovasti. Tekniikka on selitetty Timpan blogissa.

I love this Tim's technique even my tag is far far away from his original. I plan to utilise it when I make backgrounds for cards.

Päivä päivältä tunnen, että tuo Distress Ink Picket Fence stain on ihan must juttu. Näissä olen yrittänyt selvitä akryylimaalilla, mutta se ei sulaudu ihan yhtä näppärästi DI-musteiden kanssa. Saan kyllä tällä erittäin helmiäishotoisia papereita :) Lisäsin tuohon tagiin muovikalvolle painetun joulutervehdyksen vielä lisäksi, joka on leimattu Stanzonin musteella. Se tuntuu olevan paras muste omasta mielestäni kalvolle leimatessa.
 
Materiaalit:
Paperit: Akvarellipaperi, valmiit Timpan grungeboardkuviot (lumiukko)
Stanssit Sizzix Tagi-stanssi Timpalta, Sizzix Snow Flurries (lumihiutaleboordi),
Musteet: Distress Ink faded jeans, weathered wood, chipped sapphire ja tumbled glass. Acrylic Paint Dabbler Pearl, Perfect Pearls Mist Blue Rasperry, Stazon muste (tumma harmaa)
Leimasin: Tekstit Finnstamperin, lumihiutaleleimasin ja Tim Holtzin leimasinsetistä kiehkura
Muuta: Glossya, Crackle paint, nappeja, kulkunen, pellavanarua, paperinarua, muovinen pakkauskääre, klips, Promarkerit


DT kortti - Lauran korttihaaste #12 - Pienelle tytölle tai pojalle

Sain kunnin päästä mukaan vierailemaan Lauran korttihaasteessa DT:nä joulukuun ajan. Tänään haasteena on tehdä kortti pienellä lapselle, joka sopii niin tytölle kuin pojallekin. Väriksi valitsin vihreän ja oranssin - eikös se sopisi tytöllekin? Nuo värit ovat ainakin omalla pojallani ehdoton hitti...

Kokeilin tässä tehdä pyöreän telinekortin - sapluunana käytin CD-levyjen pyöreätä koteloa. Sisin ympyrä on tehty Spellbinderin stanssilla. Innostuin taiteilemaan onnea-tekstin ihan omin pikku kätösin. Teksti on väritetty ProMarker-tusseilla. Reunojen korostus oli aika vahva kortin hempeään kokonaissävytykseen nähden, mutta eihän sitä millään voi häivyttää näin jälkikäteen. Lisäsin tussilla vielä feikkiompeleen kortin reunaan. Pohjassa ja papereiden reunoissa on tuputeltu vihreätä mustetta.

Kortin materiaalit:
Paperit: My Mind's Eye Alphabet Soup
Stanssit: Spellbinder (ympyrät)
Musteet:  Distress Ink  Pealed Paint (tausta. reunat), Spiced Marmelade (leimakuva)
Leimasin:  Valitettavasti tämän valmistajaa en muista enää.
Muuta: Promarker tussit, CD-levyn kotelo sapluunana

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Myyjäiset




Myyjäiset ovat vihdoin ohi ja kylläpäs pöydän ääressä oli kova vilinä ja vilske. Eniten kiinnostus oli meidän mahtavissa arpajaisissa ja sitten herkkupöydän antimissa. Omalta osaltani saldo taisi olla pyöreä nolla :) Kortit eivät kiinnostaneet näissä myyjäisissä lainkaan, vain muutama ihminen edes katsoi kortteja ja jouluisia tageja. No pääasia oli, että päiväkodille keräsimme hyvän pesämunan kevään retkeä varten.

Jatkossa minun kyllä pitää löytää korteille joku kiva teline, miten ne pääsevät paremmin esille. Yhdellä kirpparilla näin jonkinlaisen seisovan telineen ilman korttilokeroita, mutta se olisi vähän hankala kuljettaa mukana. Ja ne lokerot pitäisi vielä ostaa. Ja valita oikeat myyntipaikat - täällä selvästi ovat arpajaiset ja ruoka kysyttyjä.

lauantai 3. joulukuuta 2011

12 Tags of Christmas - #3


Tämän päiväinen Timpan tagi-haaste oli minulle vaikea. Vaikka mestari itse sanookin, että voimme käyttää kaapeista löytyviä matskuja, mutta nyt minulta puuttui lähes kaikki tekniikoihin tarvittava materiaali - ei huopalevyjä, tekstipohjaisia kohokuviointikansioita ja samanlaista leimasinta, jne...

Third Tim's challenge was difficult for me, because I don't have the necessary material, so I had to really improvise... I made the background from different finnish christmas greetings and had to leave embossing away. 

Mutta sinnepäin. Koska en voinut tehdä huopalevylle omaa leimasintyynyä, tuputtelin itsetekemäni tekstikollaasin tekstit eri värisin mustein (tosin on tämäkin jossain Timpan videossa). Lehdet ja kiekurat käsittelin vihreällä ja ruskealla musteella. Suihkuttelin ruskeaa mistiä päälle ja sen jälkeen eivät kyllä tekstit taaskaan näy hyvin. Nuo leimasimet ovat akryylileimasimia ja eivät toimi parhaiten vesipohjaisten musteiden kanssa, mutta kun halusin kuitenkin tekstikollaasin enkä kuvakollaasia (ja kaikki joululeimani ovat akryylileimasimia).

Materiaalit:
Paperit: Paperikon taustakartonki (tagi), jämäpaperit ja lehden sivu (koristeet)
Stanssit Sizzix Tagi-stanssi Timpalta, Sizzix (koukerot), Bosskut (lehti)
Musteet: Distress Ink Walnut Stain, Crushed Olive, Aged Mahogney ja Dusty Concord. Acrylic Paint Dabbler Pearl, Perfect Pearls Mist Cappuccino
Leimasin: Tekstit Finnstamperin ja kuvio Papermanian
Muuta: Glossya, kulkunen, nappeja, pakkausanarua, pellavanarua, muovihelmiä, pieni hakaneula otettu talteen vaatetagista , kimalleliima Stickles Cinnamon