Tästä blogista

tiistai 30. syyskuuta 2014

Poika ja koira


Yksinkertainen kortti pojalle. Kortti on väritetty Promarker-tusseilla.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Lankakasoja pieneksi - anopille sukat



Anoppi toivoi sukkia ja sukat hän saa. Toive sopi hyvin jämientuhoamisprojektiin eli tämä lanka kierrätettiin pojalle tehdystä paidasta, joka ei koskaan päätynyt sitten käyttöön. Malli on erittäin perussukka - resorin sijaan tein tosin langannousuja. Tästä kuvakulmasta tosin ne eivät näy oikein hyvin. Lankana 7-veljestä.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Joulu 2014: Ruskeaa vintagea

Tästä vintagejoulukortista löytyy pitsiä ja stanssattuja muotoja. Spellbinderiltä tänä vuonna ilmestyneet aika kruusatut suorakaiteet, pipariympyrät ja soikiot sopivat minusta oikein passelisti tälläisiin romanttisen henkisiin kortteihin. Hyvää Joulua-leikkele on Heidin korttipajasta.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Paperilohikäärme DT: Mixed media rasia


Tässä vielä toinen demoilutyö Leimailutaivaasta. Tuunailin kirpputorilta ostamani kirjan mallisen rasian uuteen uskoon. Pohjustin työn ensin gessolla ja valkoisella akryylimaalilla. Pohjan kuviointi oli niin tumma, että gesso ei riittänyt peittämään kuvioita ja viimeisen kerroksen tein valkoisella maalilla.

Rasia on koristeltu paperisilla ja pahvisilla stanssatuilla kuvioilla, metallikoristella ja paperikukilla. Sen jälkeen sävyttelin työn erilaisilla turkoosin ja vihreän sävyisillä Lindy'sin suihkeilla. Loppusilauksen työ sai metallivahoista ja gelatospuikosta sekä mustalla archival ink-musteella leimailusta.







perjantai 26. syyskuuta 2014

Tyttö ja poika

Kesältä oli jäänyt tämä kortti julkaisematta - valokuvaleima vintagetyyliin.

torstai 25. syyskuuta 2014

Joulu 2014: Luistinkortti


Viime talvena ostin Anun Putiikeista tämän ihanan Sizzixin Luistinstanssin ja sillä minusta on helppo tehdä yksinkertaisia joulukortteja. Pistin puolihelmet nauhanreikien kohdalle tässä kortissa.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

P*skarteluhaaste #247 - Luonnos


Minulla on jäänyt muutama p*skis harmillisesti väliin, mutta nyt taas mukana haasteessa. Tänään oli aiheena luonnoshaaste.

Käänsin luonnosta 45 astetta kellon myötäisesti ja korttihan siitä syntyi. Sain sopivasti käytettyä muutaman silpunkin!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Paperilla DT: Korttihaaste nro 1: Lapsellista

Joko olet huomannut, että Paperilla-lehden blogissa alkoi korttihaaste? Haasgte ilmestyy aina kerran kuussa.

Ensimmäisen haasteen aiheena on Lapsellista. Jokaisessa haasteessa on lisäksi halukkaille bonus-aihe, joka tällä kertaa oli Puettu leimakuva.

Gorjuss-tyttelille on niin mukava pukea kauniita mekkoja eli tälläisellä kortilla mennään tällä kertaa!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Neuloosin uhri: pinkkiä jämäraitaa...



Toinen lankakasa, minkä olin keräillyt oli punertavan sävyinen - punaista, vaaleanpunaista, marjapuuroa, valkoista, beigeä, purppuraa, violettia ja oranssia. Kaikki langat olivat taas kerran hyvin hyvin sekalaisia villalankoja ja raidoitus täysin satunnaista. Lankoja kului 900gr. Olen saanut kesän jälkeen nyt lähes 2 kg jämälankoja tuhottua. Valitettavasti pienet lankakerät eivät vielä ole lopussa, mutta suunta on oikea. Lankoja valitessa kyllä mietin, mistä ihmeestä marjapuuron väriset kerät ovat minulle tulleet. Ihan hirveä väri (mutta tuolla joukossa se kyllä ihan sopii...)


Tämä työ on hyvä esimerkki mallitilkun tärkeydestä - ei, en siis tehnyt sitä... Tein asun samalla käsikirjoituksella kuin syksyn muut neuleet, Lisäsin malliin hupun ja pidensin turkoosin villapaidan helmaa 80 kerroksella. Reunat viimeistelin taas virkkaamalla. Koska villapaidan mitoitus oli tehty turkoosille Austermanin stepille ja näissä langoissa alkoi olla jo hieman paksumpia lankoja, lopputuloksena oli jo maksimpi paita. Tämä taitaa jäädä kotiasuksi.

Muutama lanka raidoissa oli neulekoneen äärirajoilla - selvästi koneellani on mukavinta neuloa lankoja, joiden pituus on 400-600m / 100gr kohti. Näistä villapaidoista tulee samalla mukavan ohuitakin. Paksulankakoneesta hajosi jotain kelkasta kevättalvella ja en ole vielä kehittänyt sille korjaussuunnitelmaa...

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Paperilohikäärme DT: Lisää POP-tunnelmaa: Kaunis nainen



Viikot ovat jo vierähtäneet Leimailutaivaasta, mutta vielä tapahtuma on kirkkaasti mielessä. Tein tämän työn lähes valmiiksi demoilessani siellä.

Työssä on käytetty pohjalla Gessoa ja  Dina Wakleyn akryylimaaleja: Magneta, Blackberry, Lemon ja Tangerine, Akryylimaalit on levitetty sormella. Taustelle on leimatty Wakleyn Textures-leimoilla sekä Tim Holtzin leimoilla (harmaa ja musta Archival Ink),

Kaunotar on tehty sapluunan läpi Shake-maalitussilla (koko fine 2,5mm). Kapeakärkisellä maalitussilla voi piirtää lähes mille tahansa pinnalle: paperille, puulle, lasille, posliinille, nahalle jne. Se sopii erinomaisesti tarinointiin maalattujen taustojen päälle. Vesiliukoinen muste kuivuu vedenkestäväksi ja haalistumattomaksi. Väri on uskomattoman peittävä, yhdellä vedolla saa kauniin pinnan.

Reunat käsittelin violetilla Gelatos-puikolla.

----------------------------------------------------------------------------------

Oletko katsonut jo Paperilohikäärmeen kurssitarjontaa tälle syksylle? Pidän "sormet maalissa"-kurssin tähän samaan tyyliin lauantaina 11.10. klo 15-18. Tervetuloa mukaan!





lauantai 20. syyskuuta 2014

Kastepäivänä


Yksi kesällä tehty kastekortti myyntiin.

torstai 18. syyskuuta 2014

Kortteja pienille


Tässä muutama keväällä tehty kortti, joita en ole ehtinyt postaamaan.







tiistai 16. syyskuuta 2014

Neuloosi jatkuu: Bolero

Olen löytänyt taas neulontainnostuksen. Tämä boleron malli löyty Facebook-ryhmän innoittamana Raverlystä joskus viime syksynä. Malli on circular shrug. Lisäsin ohjeeseen huomattavan monta senttiä resoria ja yhtään liikaa ei tullut. Malli lienee pienemmälle naiselle suunnattu :) Leveydessä olisi voinut olla jokunen sentti taas vähemmän harteilla - mittaukseni lienee tyypillisen suurpiirteinen. Mutta leveyden lisäsentit eivät haittaa, ne tarvittiin resorin tueksi.

Kerät ovat taas sekalaisia löytöjä Taito-shopista, pääsääntöisesti ohutta ja paksua Pirkka-lankaa. Hitaastihan tämä syntyi, koska aloitin homman tosiaan vajaa vuosi sitten... Kesän jälkeen löysin työn ja olen työstänyt sitä ahkerasti junassa, matkalla töihin bussilla ja viimeiset rivit istuessa autossa Leimailutaivaaseen ja takaisin.

Ps. Lupaan esitellä muutakin kuin sinertävän sävysiä töitä - seuraavaksi isketään pinkkeihin ja violetteihin lankoihin käsiksi. Operaatio "lankakasat matalaksi ennen Kädentaidot-messuja" on alkanut!


maanantai 15. syyskuuta 2014

Koulupojalle

 
Väritettyjä leimakuvia löytyy minun korteistani nykyään todella vähän ja tässäkin on käytetty vain muutamaa väriä...

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Mixed mediaa ruskean sävyissä

Täytyy näyttää, että osaan tehdä muunkin värisiä tauluja kuin vihreä/sini/turkooseja. Milla lahjoitti minulle pari 40cm*40cm kanvasta ja eihän minulla mennyt kauaakaan, kun ne olivat jo täynnä mixed mediaa.

Ylemmäässä taulussa sain käytetty vanhan valokuvakehyksen, joka sellaisenaan ei kuulu sisustustyyliini. Tauluistani huolimatta olen hyvinkin simppelin tyylin kannattaja. Roskakasa pienenee lupaavasti.

Värityksessä käytin mm mustaa Dylusionia, Colorwashin Butterscotchia, itse sekoitettua oranssia (olisikohan ainakin hitunen Distress Inkiä siinä) ja Finnabairin kurssilta saamaani pronssinhohtoista ruskeaa. Colorwash olisi muuten aivan mun juttuni tauluissa, mutta värimaailma on hyvin haasteellinen. Suihke itse tarttuu gessopohjaan täydellisesti, kun monet muut värit vain kelluvat...

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kortti pelkstään stanssaten


Tässä kortissa oli aika simppeli idea. Stanssausta, stanssausta ja stanssausta. Korttipohja ja taustapaperit on stanssattu GoKreaten stanssisetillä. Pitsiympyrä on Sizzixin stanssi ja kukkanen on koottu Magnolian kukkastansseilla jämäpapereista.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Rakkaudella

Tästä vintagekortista pidän kovasti. Pitkästä aikaa taas lisäilin korttiin filigraanikoristeita.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Addicted to Technic DT: Kohojauhe-resist

Addicted to Technics-haasteessani on nyt helppo ja mukavaa aihe: kohojauheella embossausta ja sen avulla resist-tekniikkaa.

Tässä kortissa olen ensin leimannut Chocolade Baroquen taustaleimasimella ja kohokuvioinut leimauksen valkoisella kohojauheella. Päälle suihkin värikästä Dylusions-mistiä ja lopuksi stanssailin Spellbinderin perhosstansseilla perhosia paperista....

maanantai 8. syyskuuta 2014

Tunnelmia Leimailutaivaasta

Terveiset Leimailutaivaasta! Päivä oli pitkä. mutta erittäin mukava. Milla haki minut kotoa jo aamulla klo 6 ja kotiin pääsin heitettyämme kuorman tavaraa Paperilohikäärmeeseen klo 21.30...


Päivä kului kantaessa tavaraa, järjestäessä tavaroita pöydille ja tietysti demoillessa. Paperilohikäärmeessä demoilin mixed mediaa pariin otteeseen. Töistä teen postaukset myöhemmin, sillä ne kaipaavat vielä pientä viimeistelyä. Anun Putiikeissa tuunailin pahvileikkeleitä.

Kuten tavallista kamera oli mukana, mutta sen käyttö unohtui.


Maikkis demoilemassa akryylimusteita Paperilohikäärmeellä.


Samassa paikassa Kaisa tekemässä Art Journal-kirjaa.



Paperilohikäärmeen Elina kaivertamassa upeita leimasimia.


Milla tietysti gelleili (tällä kertaa puun lehtien kanssa) ja kokeili Lindyn jauheita Paperilohikäärmeellä.


Työn jälkeen tiedossa on aina myös hyvia eli shoppailua! Tässä ovat vielä ne omat ostokset. Yritin olla järkevä ja hillitä itseäni heräteostoksissa. Alku sujui vielä hyvin eli 6 pakettia erilaisia korttipohjia ja paljon 2-puolista teippiä tulevia joulumyyjäisiäkin silmällä pitäen. Skräppisivuja varten hankin yhden mustan kansion ja sinne lisäsivuja.

Tähän asti menikin ihan hyvin, sitten menikin vaihde heräteostoksiin. Anun Putiikeissa oli puoleen hintaan MME:n ihania paperikkoja ja ne piti pelastaa meille.


Muutama kiva joululeima ja joulutervehdysleikkeleitä. Maskeja ei voi koskaan olla liikaa ja jalkapalloilijan äitinä tarvitsen ehdottomasti futispallostanssin :) Demoilin vahingossa itselleni Shaker-tusseja ja totesin jäljen olevan ihanan vahva, paksu ja peittävä ja niitä minun piti ostaa muutama mixed mediaa silmällä pitäen...


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Mixed Mediaa Tarjottimella


Tämä taulu syntyi oikeasti tarjottimelle, kun minulla alkoivat canvas-pohjat olla lopussa. Tämä työ syntyi tämän toisen taulun kaverina yhtä aikaa.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Paperilla-lehti: Pelikortteja ja gelli


Aloitin bloggaamaan myös Paperilla-lehdelle ja tässä ensimmäisessä postauksessa tutustumme taustojen tekoon Gelli platen avulla. James Bond taisi innoittaa minut teininä hankkimaan Tarot-kortit, eikä niitä ole sen jälkeen käytettykään missään. Löysin kortit kellarin tavarakuormassa ja ne ovat odottaneet askarteluhuoneessa sopivaa hetkeä. Kortit olivat muodoiltaan mukavan isot, joten päätin kokeilla niitä Gelli platen eli painoalustan kanssa.


Valitsin tähän työhön pienemmän 6" alustan ja sen lisäksi tarvitsin tietysti akryylimaaleja ja telan. Käytin myös tuollaista rullaa kuvioiden tekemiseen. Nämä pelikortit olivat muovipintaisia, joten akryylimaali ei tartu täysin niihin kiinni. Jos haluat kulutusta kestävämmän pinnan, käsittele ensin kortit gessolla.



Taustoja luodessa ei tarvitse olla tarkka - suurpiirteisyys on usein onnistuneen tuloksen juju. En puhdista eri värien välillä alustaa lainkaan, sillä joskus häivähdys toista väriä luo mukavan kontrastin tai jännitteen taustaan.


Valitsin toisiinsa sopivia värejä ja tein korteille useamman kerroksen väriä. Edellisten kerrosten on tarkoituskin näkyä eli en painanut kortteja täydellisesti alustaan kiinni pohjavärin jälkeen. Annon myös korttien alkuperäisen taustakuvion näkyä hieman taustassa. Värien välissä kortit saivat kuivahtaa.


Näitä kauniita taustoja voi käyttää skräppisivuissa tai vaikkapa korteissa tai tageissa. Jatkoin muutaman kortiksi ja tagiksi leimaamalla taustaan ja embossaamalla mustalla ja valkoisella kohojauheella.







perjantai 5. syyskuuta 2014

Farkut uusiokäyttöön



Nyt meilläkin alkaa olla aika, kun jälkikasvun housut eivät siirry kirpputorille priimana. Olin ottanut muutamat farkut sivuun jo hetki sitten ja vihdoin sain ompelukoneeni huollettua ja työt aluille.

Poika sai sisäliikuntaan jumppavaatteille pussin. Tämän helpompaa kierrätystä ei ole. Housujen haarasaumat aukaistaan ja ommellaan pussiksi. Vyötäröllä oleva naru on valmiina lenkiksi ja kiristysnauhaksi pussille. Olen tehnyt aikoinani samalla tekniikalla itselleni langoille pussin.


Toisista farkuista tuli iso tai pikemminkin jättinipsukukkaro. Tässä vaiheessa tietysti huomaa, että valokuvausta varten olisin voinut jopa silittää pussukan. Mutta kun inhoan silittämistä ja kukkaro meni jo käyttöön, saatte kärsiä huonosta, mutta hyvin realistisesta kuvasta. Tähän mahtuvat niin monet kännykkälaturit, haaroitin, läppärin (tai läppärien) virtajohdot, kuulokkeet, mitä päivittäin raahaan töissä mukanani.

Tässä muutama vinkki, miten tehdä kukkaron kehyksiin sopivat kaavat. Piirrä ensin paperille kehysten mukaisesti pyöreähkö pussukka ja leikkaa se irti. Saat kaavasta symmetrisen, kun taitat sen puoliksi ja siistit reunat yhtä aikaa. 

Suuaukko voi olla hieman ahdas, erityisesti pienissä kehyksissä, joten kaavaa kannattaa hieman levittää. Leikkaa kaava "auki", melkein kehyksen reunaan asti ja asettele kankaalle. Muista leikatesssa saumanvarat.




Nämä kehykset ompelin ensin kiinni farkkuun ja viimeistelin sauman vielä kangasliimalla. Mikäli liimaat kehykset, käsittele yksi puoli kerrallaan. Kehyksen saa täyteen joko käyttämällä pussissa vuorta tai lisäämällä sinne nyörin.

Ompelin vielä muutamat pipot käytöstä poistetuista paidoista. Jälkikasvu halusi tuon lentokonepipon. Autopipossa kuvio on ehkä hitusen hassun iso...