Tästä blogista

lauantai 28. helmikuuta 2015

Skräppäys: Aarre


Donna Downey on käyttänyt Art Journal sivuissa ylijäämä-tarrakirjaimia ja siitä sainkin idean tunkea Timpan lehtiön kirjaimia suurissa määrissä "jonnekin". Kirjaimissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ne vaan eivät ole minun tyyliäni skräppisivuissa (ja niissä on myös tosi huono liima...). Mutta niistä sain tehtyä oikein mieleisen taustan skräppisivuun. Gessosin vielä kirjaimet kevuesti "utuiseksi". Koristeina oli vain muutama kuvan tyylinen metallikoriste, jotka on kierrätetty epäonnistuneesta tagista pois...

torstai 26. helmikuuta 2015

Donnan kurssi #3

Donnan kurssin kolmas aukeama oli yhdistelmä räväkkiä värejä, valkoista ja mustaa maalia. Suurin ongelma oli, kuinka tehdä kapeita mustia raitoja, mutta Millan avustuksella sekin ratkesi (apteekista ruisku...)



keskiviikko 25. helmikuuta 2015

P*skarteluhaaste #267 - Luonnos

On hiihtoloma ja keskiviikon p*skikselle kerrankin riittävästi aikaa! Olen notkunut tänään Maikkiksen kanssa skypessä juoruamassa ja leikkimässä gellillä. Eilen jo valmiiksi olin kaivanut kaikki rumat kuviopaperit esiin ja lähdin työstämään niitä tänään ihan joksikin muuksi. Alku meinasi tyssätä heti, kun totesin telan olevan kadoksissa. Viimeksi olen käyttänyt gelliä Millan luona, joten pitäisiköhän sieltäkin etsiä sitä? Varatelaksi valikoitui musteenlevitykseen tarkoitettu tela, joka toimi tässäkin tarkoituksessa aika ok.

Luonnosta tulkittiin duudlailun ja leimailun kautta ja gellipaperin kanssahan "pitää" olla aina Octo-leima.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Paperillalehti: Vanhan ajan henkeen

Paperilla-lehden korttihaasteessa oli aiheena tällä kertaa kortti vanhan ajan henkeen. Innostuin samalla tekemään useamman kortin. Jujuna näissä ovat nuo isot itsetehdyt kukkaset. Kukat on tehty Magnolian stansseilla. Soikea kehys taas on Spellbinderin



maanantai 23. helmikuuta 2015

Villasukkaa pukkaa


Taas :) . Tällä kertaa itselle tuli Regian fluormaniasta ja harmaasta Kirjopirkasta pikkusukkaset. Harmaan yhdistäminen vaaleanpunaiseen oli oikein onnistunut ja 2+1 raidoitus kerrosrivinousuilla sai sukkaan tavallista säväkämmän kokonaisuuden. Tykkään ehdottomasti itse näistä. Painoa sukille kertyi 72gr.

Rattaita ja tipuja

Muutama gellikortti punaisen ja sinisen väreissä. Näihin sopii mnusta oikein hyvin valkoisella embossatut leimaukset.



sunnuntai 22. helmikuuta 2015

P*skarteluhaaste #266 - Akryylipalikkatausta


P*skiksessä oli haasteena akryylipalikkatauskta.  Tausta syntyi tällä kertaa Mixed Media INX:in (ja CHOXin) avulla. Päädyin kuitenkin leimailemaan päälle Donnan naamoja ja värittelemään näitä kasvoja gelatoksilla ja lyijykynällä.  Värittömästä gessosta on tullut uusi ystäväni, koska sen avulla pystyy helposti tekemään kerroksia (ja maalaamaan virheiden päälle uudestaan...)

lauantai 21. helmikuuta 2015

Merimies o'hoi


Anulla oli joskus myynnissä ihania puu/vaneri kuvioita merirosvojen henkeen. Yhdistin koristeita yksinkertaisiin kuviopapereihin.




perjantai 20. helmikuuta 2015

Paperilohikäärme DT: Stempunk-kaloja


Chocolade Baroquen Stempuk-leimasimet ovat selvästi minun juttuni. Tällä kertaa kalat saivat pintaansa fantasiavärityksen ja leikkasin ne tageja koristamaan.

Kalat on väritetty Color Soft-kynillä. Ensimmäisen tagin tausta on saanut pintaansa ensin oranssia akryylimaalia ja tausta on tuputeltu Mixed media INX musteella Donna Downin sapluunan läpi ja lopuksi käsitelty vielä värittömällä kohojauheella.






keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Addicted to Technics DT: Itsetehtyjä leimasimia ja retrotunnelmaa


Oletko jo huomannut tämän kuun Addicted to Technics-haasteen? Tällä kertaa tehdäänkin leimasimet ihan itse. Milla valitsi silk clayn ja Maikkis kokeili kaivertamista. Jos tulit uteliaaksi, niin käy katsomassa haasteen blogista. Minä pääsin Skypen välityksellä katsomaan Maikkiksen projektia  ja olin myyty. Nyt löytyy kaiverrusvälineet kotoa...

Minä otin käyttöön Big Shotin, softiksen ja kumileimasimiin tarkoitetun pehmusteen ja lopputuloksena on näppäriä leimasimia stanssien avulla. Liitin pehmusteen softikseen ja stanssasin koko komeuden - leimasin on valmis!

Timpan taloboordista syntyi kaksi leimaa. Toisella tehdään tausta ja toinen on kuviointia varten. Valkoinen "softis" ei oikeasti ole softista vaan jotain kierrätyslevyä, jossa on hauska pintakuviointi.

Toiseen leimaan kokeilin Timpan kamerastanssia ja sain kameran lisäksi myös hauskoja rinkuloita. Lisäksi leikkasin stanssauksesta ylijääneeitä palasia mosaiiksi.




tiistai 17. helmikuuta 2015

P*skarteluhaaste #265 - Bingo


P*skis on jäänyt nyt hävettävän monta kertaa väliin. Nyt taas oli lempiaiheeni eli bingo, joten yritys oli kova ehtiä mukaan. Riviksi valikoitu Teippi- Lanka - Raita ja lopputulos oli pienehkö mixed media taulu. Tai no, pahvillehan tämän harjoitus on tehty.

Maikkikselle täytyy suuri kiitos innoittajana toimimisesta. Hän osaa niin hienosti piirtää kasvoja ja värittää art journal-sivuja. Pitkään minäkin hänen töitään viikonloppuna tiirailin ja yritin ottaa oppia värien saloista. Tässä työssä kasvojen ääriviivat on tehty Donna Downeyn leimalla, joten ihan alusta alkaen en tehnyt tätä....

Ainekset siis Washi-teippiä, raksateippiä, metalliteippiä, akryylimaali (valkoinen), valkoinen ja väritön gesso, musta ompelulanka, pehmeä lyijykunä, musta Shake-tussi  ja gelatos-värit . Väritön gesso on uusi ystäväni, sillä työskennellessäni onnistuin tekemään nenästä jossain vaiheessa perunan ja nenän alle myös viikset. Gesson avulla saa sotkut piiloon ja korjattua...

maanantai 16. helmikuuta 2015

Huivi sateenkaaren väreissä


Sain anopilta joululahjaksi Veera Välimäen Huivileikki-kirjan. Tämä on ensimmäinen kokeilemani malli sieltä eli Liito. Lanka on Zauberball ja lankaa kului 212gr. Tämä on sellainen väriä elämän huivi!


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Aurinkoja



Tämä kortti saa minut hyvälle tuulelle, toivottavasti myös teidätkin!

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystäville


Hyvää ystävänpäivää!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Onnittelukortti



Ystävänpäivän hengessä onnittelukortti. Tausta on taas tehty gelliplatella ja leima embossattu mustalla päälle.

torstai 12. helmikuuta 2015

Mustavalkoista



Vielä muutama musta valkoinen cabinet-kokoinen kortti. Mustavalkoista teemaa värittää alemmassa kuvassa pari punaista puolihelmeä.


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Skräppäys: Rento meno

Piti hieraista silmiä muutama kerta, kun selasin valokuvapinoa ja tämä kuva tuli eteen. Mitä ihmettä mielessäni oli pyörinyt tätä kuvaa otettaessa? Onneksi ystävät muistivat, että tämä oli otettu Paperilohikäärmeessä valokuvahaasteeseen aiheella "viikset". Selvä juttu...

tiistai 10. helmikuuta 2015

Gorjustyttö

Vihdoinkin pöydällä pyörineet pinkit kukkaset löysivät kortin!

maanantai 9. helmikuuta 2015

Merinovillahuivi


Nyt tuli tehtyä sitten luksushuivi itselle. Tein koneella kahdesta merinovillavyyhdistä ensin suorakaiteenmuotoisen huivin. Huivi kaipasi jotain vielä ja päädyin virkkaamaan sille vielä oman pään mukaan pitsireunan. Näihin väreihin kaipasin jotain romanttisempaa, kuin mitä normaalisti villatakkeihin teen.

Langat: Filigran Lace nro. 1 (100% merino), reunukset on tehty yhdistämällä kaksi lankaa: Drops (Alpaca 70%, silkki 30%) ja Fyberspates Gleen Lace (55% Superwash villa, 45% silkki)

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Paperilohikäärme DT: Tuunattu pää


Jokelan tapaamiseen otin mukaan toisen Maikkikselta saamani "irtopään". Edellisen pään tuunauksesta onkin jo aikaa. Koska viimeksi tuunauksen teema oli metallia ja ruostetta, nyt halusin kokeilla värejä.

Tämän pään tuunauksessa käytin pohjustukseen väritöntä gessoa, pohjan väritykseen Vintaj patinamaaleja, doodlaukseen Shake-tusseja ja metallikoristeet saivat pintaansa vielä hopeavahan


Käsittelin ensin pään gessolla, jotta värit tarttuisivat siihen kunnolla. Vintaj-parinamaalit tosin tarttuvat myös metalliin, joten gesso oli pohjalla vain kaiken varalta. Sen jälkeen maalasin sinisellä ja violetilla maalilla pään kauttaaltaan. Kun värit olivat kuivuneet, valuttelin vaaleampaa violettia ja valkoista päätä pitkin alas. Kukkaset on väritetty Shake-tusseilla, Kukkasten keskustat on käsitelty Vintaj-maalilla. Lopuksi vahvistin kukkaset mustalla tussilla ja lisäilin hieman kiehkuroita.

Metallikoristeet ja kukkaset on liimattu Tacky Glue-liimalla ja väritetty Vintaj-maalilla ja sivelty lopuksi metallivahalla.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Sitruunaa ja kirjoituskoneita


Kaipaan selvästi kevättä, koska tämän gellitaustan sitruunankeltainen piristää ehdottomasti päivää!

torstai 5. helmikuuta 2015

Skräppäys: Remppa


Vanhojen kuvien skräppäys jatkuu, rauhallisessa tahdissa. Tämä kuva on toissavuotisesta tuulikaappiremontista, joka vei aikaa ja sitäkin enemmän rahaa. Meillä on varmasti kullasta tehty minikokoinen toivottavasti_ei_niin_tuulettuva_kaappi.  Tykkään taustan tyylistä, mistiä ja musteita sapluunan läpi tupsuteltuna. Hieman doodlailuja, yllättävät hopeiset kirjaimet ja mukavaa mustaa lankasyheröä. En taida enää osata tehdä valmispapereista mitään...

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Octokissa


Tämän kortin kokoamisessa on käytetty sapluunoita, leimoja, kohojauheita, ompelukonetta ja tietysti gelliplatea! Ihana sekasotku :)

tiistai 3. helmikuuta 2015

Donnan kurssi #2


Donnan kurssi edistyy. Toisen sivun aiheena oli kollaasi. Lopputulos on mieleinen, vaikkakin hieman ajauduin siitä kollaasista poispäin ja hienot tekstit peittyivät maaliin :D Syynkin tiedän - gesso imi maalia ja minun olisi pitänyt käyttää enemmän kollaasin tekemiseen gel mediumia. Päätin ottaa "varjokirjan" käyttöön, jotta paremmin voin kokeilla Donnan tekniikoita eli teen kahta art journal-kirjaa yhtäaikaa. Voin toiseen kokeilla enemmän variaatioita ja toisen tehdä tarkemmin Donnan mukaan.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Pinkkiä pääkalloa ja terveisiä Jokelan tapaamisesta

Lauantaina Kaisa järjesti tapaamisen Jokelassa ja sinne mekin Millan kanssa suuntasimme. Tämä pieni mixed media-taulu (10cm*10cm) tuli tehty Kaisan haasteeseen "Pinkki". Lisäksi maalailin päätä ja värittelin kuvia. Niistä lisää myöhemmin tällä viikolla, kunhan saan työt viimeisteltyä ja kuvattua.

Tässä muutama tunnelmapala tapahtumasta. Mukavaa oli, kiitokset siitä Kaisalle !!





sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ihana-lehti: Lumisia joulukortteja

Tein helppoja ja muunneltavia kortteja Ihana-lehden 4/2014 numeroon. Lähtökohtana korteissa olivat sapluunan läpi kohojauheella embossatut lumihiutaleet. Yhdessä kortissa on lisäksi käytetty lumihiutaletaustaleimaa liiman kanssa ja levitetty kuvion päälle lehtihopeaa. Taustat kelpaavat ihan sellaisenaan joulukorteiksi tai niitä voi vielä jatkaa stanssatuilla kuvioilla. Lopputuloksena on hyvin erilainen tunnelma vaikka lähtökohta onkin sama.

Värjäsin ensin paksua 4CC-kopiopaperia erisävyisillä misteillä ja annoin sivujen kuivua. Sen jälkeen taputtelin embossausmustetta sapluunan läpi ja embossasin valkoiselle kimalteita sisältävällä kohojauheella paperit. Hyvän lopputuloksen saamiseksi tein embossauksen kahteen kertaan. Kehystin sen jälkeen taustan sävyihin sopivalla värillisellä kartongilla sekä mustalla kartongilla.

Jatkoin vielä muutamaa korttia vielä koristeilla. Stanssasin kuviot valkoisesta kartongista. Luistimien reunat on käsitelty DI-musteella ja organzanauha on kiedottu kengännauhoiksi. Kuuset taas saivat väritöntä kimalleliimaa päällensä. Kohotin kuvioita kohotarrapaloilla hieman taustasta ylös.

Käytetyt materiaalit:
  • Tandon lumihiutalesapluuna
  • Chocolade Baroque lumihiutaletaustaleima
  • Violetin, sinisen ja turkoosin värisiä mistejä
  • Rangerin kimalteleva kohojauhe ja kimalleliima
  • Musteet: Embossausmuste ja Distress ink Black Sooth
  • Liima ja Cosmic Shimmer lehtihopea
  • Paperit: 4CC kopiopaperi ja musta, sininen, violetti ja turkoosi American Crafts-kartonki
  • Stanssit: Sizzix Bigz: Luistimet ja La-La Crafts: Kuusi 
  • Kapea organza-nauha
  • Teippiä ja kohotarrapaloja