Tästä blogista

lauantai 31. lokakuuta 2015

Tuunattu kello

Kuukauden projekti-ryhmässä haastettiin kellon tuunaukseen. Haasteeseen osallistuminen jäi ihan viime tippaan, sillä kello valmistui viimeisenä mahdollisena päivänä :)

Kello projektina taisi kyllä alkaa jo vuonna 2014, kun hain kirpparilta vaihtoehtoja Timpan tuunattavalle kello-aihiolle ja sainkin sieltä tämän yksilön. Purin kellon ja aloitin projektin - joka kuitenkin hyytyi syystä tai toisesta. Pitkään kello nökötti työpöydällä ja jossain vaiheessa siirsin sen roskaa&sälää-laatikkoon odottamaan päivää parempaa. Hyvä kun tilaisuus vihdoin tuli.

Koristeet on kiinnitetty gel mediumilla ja mukana on lähinnä metallikoristeita ja erikokoisia lamppuja. Komeus on käsitelty Verday-maalilla.




keskiviikko 28. lokakuuta 2015

P*skarteluhaaste #297 - Luonnos


P*skiksessa oli tänään luonnos ja minulta haasteeseen tuolee joulukortti. Tämä kortti oli jäänyt viime talvena puolivalmiiksi ja päädyin viimeistelemään sen. Mm löysin näitä jouluiloa-leikkeleitä, joiden olemassaolon olin jo ehtinyt täysin unohtaa...

Joulu 2015: Neitsyt Maria




Vielä muutama vanhempi joulukortti postaamatta blogiin... Lumihiutaleet on tehty Marthan lävistemellä.

maanantai 26. lokakuuta 2015

P*skarteluhaaste #296 - Bingo



P*Skiksessa bingoiltiin ja bingo on aina hyvä juttu! Minun bingorivini oli metalli - keltainen - chevron.

Tausta on tehty viikonloppuna Askartelupirtillä. Gelleilin Anu-Riikan kurssilla ja työ sai inspiraatiota kurssista. Tausta on tehty lähinnä Americana akryylimaaleilla ja jatkoin sitä kurssin jälkeen norsu-maskilla, chevron-sapluunalla, Donnan metallinhohtoisella akryylimaalilla, mustalla gessolla ja valkoisella kynällä.

torstai 22. lokakuuta 2015

Joulu 2015: Joulupukkikortti


Aloitetaanko joulukortteilu jo? Tämä kortti löytyi kyllä viime vuoden saaliista eli sattumia simppelillä tyylillä :D

tiistai 20. lokakuuta 2015

Virkkaus: Projekti Peitto - viikko 9


Peittoprojekti on hidastunut ja hidastunut. Viime viikkojen aikana ovat sukkapuikot olleet prioriteetilla ja virkkuukoukku ei ole maistunut. Viikonloppuna rutistin viikon 9 puuttuvat rivit (lähinnä perusvirkkausta) kokoon.

Peitto on niin laineilla, että melkein voisi jo noudattaa Sophien ohjetta pingottamisesta. Jos nyt ei muuten, niin ainakin kuvat olisivat hienommat. Turkoosi ja pinkki ovat selvästi vahvimmat värit ja mietinkin jo viimeisiä kierroksia ja lankojen riittävyyttä. Viimeisillä kierroksilla tulevat nimittäin pienet neliöt mukaan ja mietin, kannattaisiko ne nyt tehdä tässä vaiheessa, jotta lopusta löytyy vielä samoja värejä. Turkoosia täytyy hieman säästää ja olen hieman huolissani, miten käy hetken päästä tulevan leveä turkoosin alueen. Voi olla että se tehdään vaalean sinisellä, jota on lähes 100gr jäljellä. Pinkkikin on vähissä ja täytyy jatkokierroksille tuoda violettisempaa otetta. Yksi hailun lila kerä olisi korkkaamatta vielä.

Ylhäältä kuvattuna peiton yksityiskohdat jäävät piiloon, joten otin tällä kertaa myös muutaman lähikuvan ristiin tehdyistä kierroksista, popcorneista, kukkasista, jne.
.





Paino on nyt 823gr (+76gr). Ohjeet kerroksille 75-80.

maanantai 19. lokakuuta 2015

4 yötä Askartelupirttiin....


Askartelupirttiin on enää 4 yötä. Viikonloppuna sain kerättyä ja hinnoiteltua järkyttävän kasan kamaa pirtin kirppikselle. Viikolle jää vielä omien askartelutavaroiden kerääminen - olen hahmotellut pirtille neuletta ja joulukortteja. Pidän pirtillä yhden kurssin - Vintagejoulukorttitehtaan, joten tämän kurssin materiaaleja ei saa tietystikään unohtaa kasasta. Onneksi Milla on luvannut (tänäkin) vuonna tulla rekalla hakemaan minut ja tavarat kotoa ja kuskaavan kaupan kautta Murikkaan!

Miten teidän valmistelut sujuvat? Pirtillä nähdään!

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Neulonta: Matkalla neuloessa aina tapahtuu



Mitä niksipirkkavinkkejä sinulla on reissuneulomiseen? Itse neulon niin bussissa kuin junassa (kuin pysäkilläkin) ja eihän nuo ihan kommelluksitta aina käy. 

Kuluneella viikolla olen kontannut silmukkamerkkiä Pendoliinossa. Merkki löytyi lopulta juuri ennen Helsingin päärautatieasemaa piiloutuneena syvältä penkin alta. 

Olen oppinut myös pitämään kerät pussissa (koska junan jarruttaessa irtokerä pyörii kivasti aika kauas penkkien alla). Vähän riippuen tilanteesta minulla on käytössä nämä mustat pikkupussit tai isompi avonainen kassi. Pikkupussiin mahtuu sukka lankakerän kanssa ja isompi työ esim huivi tai takki vaatii kassin. Missäneuloimmekerran-blogissa oli ihana sukkapussi-vinkki. Samaisesta blogista löytyy myös tämä projektipussukka, jota itse olen myös miettinyt toteuttavani. Nykyinen pikkupussi on oikeasti kuulokkeideni suojapussi :) (Mutta koska kuulokkeet ovat aina korvilla, niin pussihan on vapaa muuhun käyttöön...)

Yritään oppia pikkuhiljaa rauhallisuutta silmukkastoppien irroittelussa, sillä kuminauhaversio on kuin ritsa ja se lentää hyvin kauas bussin käytävällä... Pyöröpuikko taitaa olla siis turvallisin työväline matkassa. Tekevälle sattuu, mutta mitäs itse olet oppinut välttämään reissussa?

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Paperilla-lehti DT: Kirjaimin koristeltu


Minulla on ilo päästä mukaan Paperilla-lehden Design-tiimiin. Tänä talvena tiimissä on mukana kerta toisensa jälkeen taitavampia askartelijoita, joten luvassa on paljon kaunista ja inspiroivaa paperista. Tämän keskiviikon aiheena on Kirjaimin koristeltu. Itse päädyin tuunaamaan mixed median tyyliin kaksi muistikirjaa - ison ja pienen.




Iso muistikirja on ensin päällystin muistikirjaa vanhasta kirjasta revityillä suikaleilla. Lisäksi leimasin mustalla Archival Ink-musteella tekstejä (Donna Downey) pohjaan. Kiinnitin suikaleet gel mediumilla. Sen jälkeen ryhmittelin metallikoristeita,vanerikuvioita ja kukkia pohjan päälle ja kiinnitin ne gel mediumilla.


Kun kuviot olivat kuivuneet sivelin taustaan gessoa ja Verday-metallimaaleja. Verdaysta käytin värejä Brass ja Iron eli messinki ja rauta. Maalien ollessa vielä märkiä suihkin päälle hapetusainetta ja sitten odottamaan.... Tein useamman kerroksen, jotta sain eri sävyisiä patinoita/ruostetta koristeisiin. Valutin myös mustaa akryylimustetta pitkin pintaa.


Pienempi kirja syntyi rinnalla samalla reseptillä. Erityisesti pidän noista ruosteisista sydämistä. Rautamaali ilman käsittelyä on synkeätä mönjää, mutta oranssi ruoste tuo siihen ihanaa hehkua! Metallikoristeetkin ruostuvat ihanasti hapetusaineen kanssa. Vihreä patina syntyy Verday:stä, mutta oranssinkeltainen tulee alkuperäisestä metallipinnasta









maanantai 12. lokakuuta 2015

Neulonta: Sukat lahjaksi



Minua muistutettiin tulevista syntymäpäivistä hitusen viime tingassa joten sukat sitten valmistuivat reilun viikon myöhässä. Hups. Tällä kertaa miehiseen makuun oli tarkoitus tehdä sukat ja kokeilin näissä vähän erilaisia ideoita, Varsiin tein kierretyillä silmukoilla tuollaista "palmikkoa" ja jalkaosa oli nurjilla tehtyjä vinoneliöitä lukuunottamatta aika simppelit.



Langaksi valikoitui ehta hutiostos. Minun piti ostaa nimittäin Louhittaren Luolan Väinämöistä ja kotona totesin oikeata sävyä hakiessani haksahtaneeni väärään pinoon eli kaupasta olin poistunut sport-vahvuisen väiskin kanssa. Sukkien saaja ei varmaan tiedä menettäneensä mitään, vaikka sukat ovatkin omaan makuuni hitusen liian paksut. Sukkien paino 89gr ja lankana tosiaanLouhittaren luolan Väinämöinen sport, väri Valaan laulu.



perjantai 9. lokakuuta 2015

Neulonta: Haaveita ja kirjoja


Onni on ihana aviomies, joka käy kirjakaupassa hakemassa toivomasi kirjat ja vielä hakee sinut juna-asemalta... Syksyn aikana on blogeissa vilahdellut mainintoja kotimaisista neulekirjoista ja päätin hakea inspiraatiota itsellekin näistä. Vaikka en ole mikään intohimoinen villasukanvääntäjä, tuossa Unelmien silmukat kirjassa oli monta ihanaa pintaneuletta, mikä on ihan pakko testata. Ystävälle tehtävät kämmekkäät saavat sieltä 100% varmasti mallineuleen.

Mikä on sinun vinkkisi hyvästä uudesta neulekirjasta?

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Mixed Media: Sinistä ja violettiä



En ole tehnyt pitkiin aikoihin kanvastaulua, mutta tässä on yksi. Taulu on ehtaa kierrätystä, sillä alunperin tein pohjan Intohimona skräppäykseen-tapahtuman kurssilla. Olikohan se Birgit Koopseenin kurssi vielä. Värimaailmaksi olin valinnut vihreä-keltainen-oranssin (kääk!), ehkä sillä hetkellä vain sen värisiä suihkeita oli jäljellä. Taulu jouti siis todellakin tuunattavaksi.

Värien piilottaminen oli taas haaste. Ne puskivat läpi gessokerroksen, valkoisen akryylimaalikerroksen ja päädyin sulkemaan pohjaa vielä gel mediumilla ennen viimeisiä valkoisia kerroksia. Lisäsin romantiikkaa eli priman kukkia ja kokeilin ostamiani akryylimusteita veden kanssa. Lopulta vielä käänsin taulun ylösalaisin. Tein nimittäin sitä toisin päin aluksi....

maanantai 5. lokakuuta 2015

Neulonta: Hassut tumput



Annoin kesällä isälleni "neulelahjakortin" ja hän esitti toiveen vanhoihin nahkarukkasiin mahtuvista tumpuista. Lapseni sai valita vaarilleen sopivan langan ja minusta hän kyllä valitsi juuri parhaimman langan isälleni. Lanitum ex mashinan kelta-oranssi on ihan isäni väri! Lankaa kului 49gr.

Koska tunnetusti noudatan huonosti ohjeita, niin nämä tumput ovat taas sovelletut ja siksi vähän hassut. Pitsineulemallia sentään noudatin kiltisti ja se on Cookie A:n sukkakirjasta. Mutta loput menivät tunteella ja tuskalla :) Aloitin tumput kärjistä ja mallailin matkan varralla imiin sormiini (ja oli minulla vielä isänkin kädestä malli). Kädessä nämä ovat suorastaan täydelliset (ainakin minulle, toivotaan myös isälle), mutta ilman käsiä nämä ovat niin huvittavan näköiset puikulat että ei blogiin kehtaa laittaa. Peukalo on kädessä hyvin anatominen, mutta ei kyllä muuten näytä yhtään "perinteiseltä peukulta".  Tykkään kaventaa peukkua käden malliseksi ja eihän normitumpuissa sitä tehdä :D

lauantai 3. lokakuuta 2015

Art Journal: Kukkien lumoa


Tästä aukeamasta tuli aika tummanpuhuva, mutta siinä on jotain hauskaa - erityisesti mooseksen palavan pensaan kukissa. Väritykset taas gelatoksilla ja big brusheilla.