Tästä blogista

torstai 31. joulukuuta 2015

Katsaus vuoteen 2015 - TOP askartelut

Vuosi 2015 alkaa olla pulkassa. Paljon askartelukivaa on kuluvana vuonna tehty: kuten Skypetelty ja treffailtukin ahkerasti Millan, Maikkiksen, Anu-Riikan ja Tarun kanssa, osallistuttu Donna Downeyn koko vuoden Inspiration Wednesday-kurssille, rakennettu Askartelupirttiä niin keväällä kuin syksylläkin [Askartelupirtti tulee taas 2016 huhtikuussa, varaa oma askartelupaikkasi ajoissa!], tehty DT-töitä Anulle, Paperilohikäärmeelle ja Paperilla-lehdelle, matkattu Luovuuteen kesällä ja onhan noita pienempiäkin tapaamisia ollut useampia.

Lupasin viime vuoden katsauksessa himmailla korttien tekemisen kanssa. Parhaimpina vuosina olen tehnyt lähes 400 korttia vuodessa, joten nyt oli aika keskittyä vähän enemmän aikaavievempiin töihin. Blogista löytyikin etenkin keväällä paljon Art Journal-sivuja (ja neulontaa...). Skräppäystä en ole jättänyt, mutta tyyli muuttui enemmän Project Life-kansioihin. Syksymmällä työssäkäymispaikan siirryttyä about 200km eteläänpäin, aika kävi erittäin vähiin ja blogikin siirtyi kesälomien jälkeen harvemmin päivittyväksi.

Tässä seuraa lyhyt listaus omasta mielestä mukavimmista vuoden 2015 askartelutöistä. Neuleista teen huomenna oman postauksen. Mukaan mahtuu enemmän mixed mediaa ja Artteja, mutta otin minä sinne jonkun kortinkin.

Taulujakin tein muutamia vuoden aikana. Minä ja VerDay-maalit kuulumme tunnetusti yhteen. Tähän tauluun sain talvisemman ja utuisemman tunnelman. Ja tietysti tässä on metallikoristeita, niistähän minä tunnetusti myös pidän. Ellu tilasikin minulle monta kiloa koristeita, joten metallisia tauluja tulee myös vuonna 2016...

Mainitsinko, että pidän metallimaaleista ja metallikoristeista. Tämä vanha herätyskello kirpputorilta odotti tuunausta ainakin vuoden...

Art-sivut ovat yhä vaikeita minulle. Tekstejä ei vielä synny, mutta välillä saan niihin kivan tunnelman. Pääasiassa artit ovat vielä minulle kokeilun paikka, olkoon se niin tekniikka, maali tai piirtäminen. Kaikki kirjani ovat omatekoisia ja olen tuhonnut niihin monta tapettimetriä. Tapetti on mukavan joustavaa ja kestää hyvin vedellä läträämistä. Donnan kurssi oli mukava piristys. Vielä olisi muutama video katsottavana ja työ tekemättä!



Tänä vuonna kasvot ovat olleet myös minun juttuni. Sapluunoita, leimasimia ja jopa itse piirtämisen harjoittelua. Värittäminen on vaikeaa, en koskaan tuntenut koulussa kuvaamataitoa omakseni. Mutta tätä on kiva harjoitella. Tässä kyllä värittämisen malli on pöllitty ihan suoraan Maikkiksen art-sivusta ja kuva tullut leimasta, mutta onnistunut se siltikin on! Kiitos Maikkikselle, kun saan oppia häneltä paljon!
Toinen ihana löytö tälle vuodelle oli maalikynät. Sopivan rouheata minulle, mutta kuitenkin helpompaa kuin siveltimellä sutiminen.

Art-sivujen kuvaamisessa kyllä olisi vielä petrattavaa, toki kuppuraiset ja suurinpiirtein leikatut sivut tuovat omat haasteensa.
Donnan kurssilta opin monta niksiä ja peppupyyhkeitäkin kuluu nykyään paljon :)

Gelli Platella sotkuttelu on jäänyt myös suosikkeihini. Vaikkakin tuntuu, että teen vain sotkutaustoja, niin siltikin se on niin ihanan terapeuttista läträtä väreillä...

Vuosi 2015 oli akryylimaalien vuosi, mistejä tuli käytettyä yllättävän vähän. Toki Gelatos-puikot pysyivät myös hyvin näpeissä.

Outojen mixed media-töiden vastapainona yhä löydän itsestäni pienen romatikon. Se ei näy missään muualla kuin vintage-henkisissä korteissa. Ja tulihan Askartelupirtillä pidettyä yksi teeman henkinen joulukorttikurssikin.

70-luvulla syntyneenä minulla on ollut tietty vastenmielisyys neonväreihin. Johtunee ihanasta lapsuudesta 80-luvulla, jolloin neon oli vaateväri. Hiljaa joudun tunnustamaan, että Matka Luovuuteen-reissulla löysin neon-värit ja ne ovat hiipineet myös lankoihinkin....

Toinen pikkusormi taas menetettiin tekstistansseille. Voi Timppa, timppa....









Tämä oli ehkä kaunein joulukorttini. 10 työtä tuli täyteen, mutta olisihan tuolla ollut vielä muutakin varastossa :)


tiistai 29. joulukuuta 2015

Virkkaus: Projekti Peitto - viikot 12 ja 13


Projektipeitto EI ole jäänyt kesken. Erinäiset sukka-, tumppu- ja huivikiireet ovat vaan vähän hidastuttaneet sitä. Pienet neuleet kulkevat myös työmatkalla paremmin mukana, joten peitto on ollut vähän vaiheessa...

Nyt rivit ovat pitkiä ja postaan kuvan työstä aina parin ohjekerran jälkeen. Muuten työ näyttää siltä, että eihän siihen ole tullut mitään muutosta. Nyt tehtiin isompi rupeama ja aikaansaannoksista näkee perhoskuviot kuvan alalaidassa sini-turkoosilla. Muutenkin kuluneiden viikkojen rivit ovat olleet helppoakin helpompaa, pylvästä lähinnä.

Lankaa on kulunut ihan hirvittävästi näillä kierroksilla, sillä sain käytettyä kaksi kerää kesällä värjättyä Pirtin kehräämön kampalankaa. Painoa peitolla on nyt 1159gr. Kokoa on noin 110cm suuntaansa kevyesti venytettynä, 120cm reilummin venytettynä. Saapa nähdä, miten kivasti lopulta tämän saan pingotettua, ja missä...

Joudun myös vielä lankakaupoille, sillä turkoosit langat ovat lähestulkoon loppu ja vielä virallisia kerroksia on monta jäljellä ja varmaan niitä epävirallisia peitonkasvattajia sitäkin enemmän.

Viikko 12 ohjeet ja viikon 13 ohjeet eli aina riville 97 asti.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Jouluisia palloja


Jehko taas haastoi inspiroitumaan. Minä inspiroiduin kuvissa olleista palloista ja tuunailin muutaman itselleni. Paperia, gessoa ja gelatoksia.




perjantai 25. joulukuuta 2015

Neulonta: Jämälankavillasukkajoulukalenteri



Jämälankavillasukkajoulukalenteri tuli tänäkin vuonna! Viime vuoden sukat olivat hulvattomat, joten tätä tuli odotettua kuin kuuta nousevaa. Valitsin jo etukäteen pohjaväriksi harmaan Stepin ja olin päättänyt käyttää kirjoneuleessa aina pohjaväriä - mukavaa että tämä päätös olikin sama kuin tämän vuoden kalenterissa! Joka päivänä oli blogissa ehdotus kirjoneuleesta, mutta itse tein pääsääntöisesti oman pään mukaan. En ole esittävien kuvioiden ystävä.

Aloituksessa oli vähän häslinkiä. Minulla oli puikoilla yksi joululahja, mikä piti puristaa alta pois. Satuin saamaan nimittäin messuilta väärän pituiset puikot (kannattaa katsoa mitä ostaa....) ja minulla on vain 3 paria karbonz-puikkoja eli kahta sukkaparia ei voi olla puikoilla yhtä aikaa. Täytyy korjata tilanne jossain vaiheessa. (Muoks. Tilanne korjattu, Milla antoi joululahjaksi. Kiitos! :) )


Sukka A on se, jossa on violetti resori yläpäässä (päivät 1, 4, 5, 8, 9, 12, 13, 16, 17, 20, 21 ja 24) ja vastaavasti sukka B on sitruunankeltaisella resorilla (päivät 2, 3, 6, 7, 10, 11, 14, 15, 18, 19, 22 ja 23)

1. päivä: Valitse väri väriympyrästä aloituskellonajan mukaan. No taktisesti päätin aloittaa puolenpäivän jälkeen eli sain ottaa kelta-oranssin.... Kirjoneuleeksi valitsin 2 harmaata, 2 keltaista rytmin.

2. päivä: Syntymäpäivän muuttaminen binääriksi (ja heksaksi ja heksan mukaan väri valikoitui about turkoosiksi).

3. päivä: Valitse kaksi vaatetta päältäsi, kun luet päivän ohjeen. Onneksi minulla oli sekalainen valikoima vaatteita päällä yöllä (meillä vetää...) ja mm omatekoiset villasukat. Villasukissa oli pinkkiä fluormaniaa ja harmaata.

4. päivä: Väri määräytyi Raverlyy liittymisen perusteella, minulla se oli violetti.

5. päivä: Rivit tehtiin oman hyväntekeväisyysjärjestön väreissä eli punaista ristiä oli oma rivini.

6. päivä: Itsenäisyyspäivänä piti katsella linnan juhlia ja ottaa väri ensimmäisestä puvusta. Minulla se oli pinkki.

7. päivä: PÄivän väri tuli lämpötilasta, mikä oli nollassa eli turkoosi.

8. päivä:  Kuuntelimme Sibeliusta ja minusta keltainen D-duuri oli paras!

9. päivä: En osannut päättää onko viikinkien vesi vai ilma parempi ja valitsin fluormaniaa, mistä löytyi kumpaakin.  Petrooli näytti osuvan eniten langasta sukkaan.

10. päivä: Lempparipelinappulan väri vaikutti päivän riviin ja olen viime aikoina valinnut keltaista kiveä lautapeleissä.

11. päivä: Tässä kohtaa noiduin tiimin, joka oli valinnut mustan värin O-veriryhmäläiselle. Havaitsin myös, että harmaa pohjaväri ei ole aina helpoin, kun moni väri tuppaa uppoamaan ikävästi tähän taustaan.

12. päivä: Lottoarvonnan avulla piti päätellä päivän väri (valitse värinyyttejä ja päätä millä numerolla mikin väri päätyisi puikoille). Huijasin kympillä ja päätin että kaikki numerot päätyvät pinkkiin, koska pitää saada A-sukkaan oikeasti eloa ja pirteyttä. Sukka oli niiin aneeminen.

13. päivä: Väritaktikointi jatkui tänäkin päivänä ja join sitten taktisesti sinertävästä Muumi-mukista aamuteen. Sitten sain tehtyä turkoosin raidan elvyttämään entisestään A-sukkaa. Lanseerasin samalla vaakaraidat lisäämään värin määrää ja vähentämään harmaan osuutta.

14. päivä: Edellisenä päivänä olin ihan oikeasti suunnitellut vuoden 2016 tyttöjen luksusretkeä ja hihitellyt erinäisistä Huippuvuorten ja Antarktiksen-reissuista. Lähtisin kyllä tuonne, mutta hinta (5500e + mannertenväliset lennot)  vielä siirsivät tämän suunnitelman tulevaisuuteen ja suuntamme jonnekin lähemmäs. Väri kuitenkin oli valkoinen.

15. päivä: Lapsuuden lempikirjaksi kelpaa mm Enid Blytonin Viisikko ja siitä löytyy meiltä sinikantinen versio eli taas kerran sain sujautettua turkoosia sukkaan.

16. päivä: Murphy iski satasella ja rankaisi aikaisemmista huijauksista. Silmieni väri on harmaa. Harmaata raitaa harmaassa sukassa eikä edes moni-värinen harmaa hirvittävästi helpottanut kirjoneuleen tikutusta (mut hei, siellä on kirjoneule!)

17. päivä: Päivän väri määräytyi kotikunnan mukaan. Koska niin monta kertaa on vaihtoehtoina ollut vain perusvärejä, tulkitsin että puuterit tai kirkkaudet täytyy sitten vaan omavaltaisesti lisätä tähän. Punainen muotoitui Ärjyksi Pinkiksi.

18. päivä: Thaikkujen synttärikalenteri tarjosi taas sinistä. Turkoosin määrä alkoi olla niin tapissa, että mä kuulkaas otin tiukkaa pinkkiä fluormanian sävyissä tähän toiseen sukkaan. Sorry....

19. päivä: Eihän mun lompakossa ole rahaa! American Express on vihreä ja fluormanian vihreä stemmasi toissapäivän pinkin kanssa kivasti.

20. päivä: Päivän tapahtumia saattoi surffailla wikipediasta ja keksiä siitä aasinsillan päivän väriin. Kaipasin lunta, joten sitä nyt sai edes rivin sukkaan (siis valkoinen). Kuulostaako siltä, että teen sukkia vaan oman mielen mukaan?

21. päivä: Puhelimen taustakuvassa on jälkikasvu vihreissä vaatteissa eli kyllä minä ohjeita noudata aina välillä!

22. päivä: Beatrice Potterin kunniaksi tein testin. Olen Mrs Tiggy-Winkle (siili). Siilin piikit ovat suoria, joten siitä muodostui kuvioraita. Tota, mulla ei oo mitään selitystä, miksi väriraita olisi auringonkeltainen. Se vaan näytti tässä sukassa täydelliseltä tässä kohtaa.

23. päivä: Tämä oli hauska rivi! Ensin valittiin väri onnenpyörällä ja sitten tehtiin vielä oma pattern mosaiikkigeneraattorilla! Minun kuvioni on tälläinen, Väriksi sain violetin (jota olinkin tähän väliin jo suunnitellut näppärästi, enkä edes huijannut!), resoriin laitoin keltaisen värin.



24. päivä: Vinkki tuli kommenttiketjusta, josta kaikki saavat vinkin ja antavat seuraavalle vinkin värin valintaan. Minulle tuli tämä ja koska ruokapöytämme on täynnä kaikkea, sain valita keltaisen :) "Pick the color from your dining table.
Poimi väri ruokapöydältäsi."

Sukkia tehdessä tuli taas opittua. Joko reilusti lisää silmukoita ja mielummin vielä kaveriksi ne puolta numeroa isommat puikot kirjoneuletta tehdessä. Viime vuodesta jo viisastuin ja nyt nilkka oli sopiva kirjoneuleesta huolimatta, mutta unohdin lisätä viimeisiin raitoihin lisää silmukoita. Pohja yllätti tällä kertaa. Kaikkiaan sukkiin kului lankaa 120gr.

Harmaa pohja vaatii todella kirkaat värit, jotta sukasta ei tule synkkä kirjoneuleena. Muutama raita hukkui sukkaan. Alun kerrokset voisi tehdä ihan raitanakin.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

P*skarteluhaaste #303 - Luonnos


P*skiksessa oli kiva luonnos. Onneksi osallistumisaikaa oli 2 viikkoa, niin tämäkin töihinsähautautuja ehti mukaan. Jotenkin päädyin tekemään luonnoksesta kortin itselleni mahdollisimman vaikealla tavalla - värittämällä.

Leima on Stampendouksen joulutähti leimailtuna muutamaan kertaan ympäri korttia. Värittelyissä on käytetty gelatoksia, veden kanssa ja ilman vettä. Taaskin tuli todistettua, että olen parhammillani sormella värittäessäni, en osaa tehdä siveltimellä nättiä jälkeä :)

Hyvää joulu p*skiksen tytöille! 

Joulu 2015: Ikkuna


Vielä yksi jouluinen ikkunakortti. Tällä kertaa ikkunan taakse on laitettu edesmenneen Nea-Idean tyttönen.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulu 2015: Vihreät kortit



Näitä Octobode-joulukortteja riittää ja riittää. Tumma vihreä on minulle todella vaikea väri ja nämäkin MME-paperit eivät olleet ensimmäisiä, jotka käytin. Mutta yhdistelmä chevron-raitaa ja yksiväristä vihreää toimii valkoisten feikkitikkausten kanssa ja papereista on päästy eroon!





maanantai 21. joulukuuta 2015

Neulonta: Harmaat tumput


Minulle vinkattiin, että Joulupukki saa toimittaa tumput, sellaiset villaiset, jotka voi laittaa lämmittämään sormia toisten tumppujen alle. Väritoiveena oli jotain hillittyä - mustaa tai harmaata.

Tonttu teki työtä käskettyä, tosin perusharmaat tumput olisivat värihullulle ihan tuskaa eli tumppuihin valikoitui Holst Garnin Highland harmaan väreissä. Tässä langassa on aika vahva kierre, mutta sileään neuleeseen se sopii minusta nätisti. Tumppujen ainoa "erikoisuus" on kierretyt silmukat resorissa, mutta toiveiden mukaan siis mentiin. Lankaa kului noin yhden vyydin verran eli 50gr.


lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulu 2015: Punaisia kortteja


Mitä joulu olisikaan ilman punaista väriä? 5 yötä jouluun!




torstai 17. joulukuuta 2015

Joulu 2015: Kraftit simppelit kortit


Näissä korteissa jälkikäteen katsoen voisi olla jotain piirtelyä kortin reunoissa. Kortti näyttää aina niin erilaiselta, kun sitä tekee tai katsoo livenä. Jälkikäteen kuvasta katsoen tunnelma onkin heti ihan erilainen.





keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Paperilla DT: tuunattuja paperikasseja lahjaksi


Tällä viikolla Paperillassa innostuttiin joulupakettien tekemisestä. Itse tuunailin valmiskassit hieman persoonallisemmaksi käyttäen hyödyksi jouluisia koristepapereita ja stansseja.

Rosetit on tehty Sizzixin stanssilla, mutta rosetin voi tehdä myös itse taittelemalla paperia esim 0,5cm levyisiksi haitariksi. Isompi rosettihan on lahjapaketin kruunu! Itse käsittelin rosetin ruskealla Distress Ink-musteella (Walnut Stain) ennen rosetin kokoamista teipillä ja liimalla.



Rosetin alla oleva banneri ja tausta on stanssattu Memory Boxin stanssisetillä - nopeaa ja vaivatonta. Samoja papereita (Scrapberry's) ja erityisesti 12" paperien isoja kuvioita on käytetty koristamaan sävysävyyn-kortteja. Kaikki paperit on käsitelty musteella. Valmiit vaneriset joulutekstit ovat nopea tapa koristella kortit.




maanantai 14. joulukuuta 2015

Neulonta: Harmaa huivi



Innostuin Lankamaailmassa ollesta villa-nokkoslangasta (Onion Nettle Sock 50gr) ihanan kiillon takia. Arvoin väriksi tumman harmaan, lähes grafffitimainen sävy. Päätin kokeilla Veera Välimäen Aalto-huivia, joka on neliön mallinen. Lopputulos on toki Puuhismainen, sillä minähän noudatan tunnetusti suurpiirteisesti ohjeita. Tämäkin lanka on ohuempi  kuin ohjeessa, joten kerrokset ja aaltokuviot eivät mene ihan samalla tavalla.

Saa nähdä, jos joudun tekemään vielä muutaman kerroksen huivia. Teen päätöksen, kun olen käyttänyt sitä jonkin verran. Kulmittain huivi on venytettynä koko sylillisen pituinen, mutta mietityttää vielä onko se riittävän iso. Huivi on kaksinkerroin taitettuna aika paksu, vaikka lanka onkin ohut. Painoa huivilla on aika tarkkaan 250gr. Tällä mallilla kyllä saisi tehtyä hauskan peitonkin!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Donnan #20




Donnan #20 on selätetty. Vielä on muutama (4?) työ tekemättä ja muutama videokin katsomatta. Tarkoitus on kyllä selättää ne, viimeistään joulun luppopäivinä!


Tässä työssä pimeys voitti valokuvaajan. Taustan beigesävytteiset paperit, turkoosit sävytykset ja messinginvärinen hohde metallivahassa jää vähän valjuksi. Oi tule jo kevät ja valo!




perjantai 11. joulukuuta 2015

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulu 2015: Arkiston uumenista


Tämäkin puoliksi aloitettu korttipohja (tausta, pitsit ja kohokuvioitu keskus) löytyi joulukorttimateriaaleista. Päätin pyöräyttää sen hyvin yksinkertaiseksi kortiksi ja keskelle löytyi vielä muutama mehilöisvahakäsitelty lumihiutale.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulu 2015: Joulukortteja mistitaustalla


Nämä kortit on kyllä tehty jo 2014, mutta en tainnut ehtiä blogata niitö joulukiireessä.



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Neulonta: Sukat pukinkonttiin


Anoppi vinkkasi, että appiukolla on sukat lopussa ja uusille olisi varmasti tarveetta. Päädyin tekemään perusperussukat Louhittaren luolan Väinämöisen sportista, mitä oli jäljellä - yksien sukkien verran... väri valaan laulu ja lankaa meni 85gr. Näissä ei ole mitään kikkailuja, ainoastaan resori on tehty kierretyillä silmukoilla.

Jäin oikein miettimään ennen sukkien aloitusta, millaisista sukista miehet tykkäävät. Isälle tein rouheampaa pitsineuletta tumppuihin, mutta nousisiko appiukon karvat pystyyn, jos paketista tulisikin jotain muuta kuin "tuttua ja turvallista perussukkaa"? Millaisista sukista teillä nuo miespuoliset pitävät? Oma miehenikin on yleensä yksinkertaisen ystävä.

perjantai 4. joulukuuta 2015