Tästä blogista

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Paperilla: KESÄ!


Paperillassa toivotellaan nyt hyvää kesää. Koska kukat kuuluvat kesään ja minä pidän kukkaleimoista ja erityisesti kerroksellisista leimoista, päätin tehdä kesäisen kortin.

Kerroksellisia leimoja löytyy mm Altenew:lta ja Rubberneckeriltä. Tämä leima on kyllä poikkeuksellisesti Impression Obsessionilta. Kerrosleimoissa suurin haaste on kohdistaa leiman eri kerrokset tarkasti oikeaan kohtaan. Siksi suosinkin Misti-työkalua. Omani on kyllä Millan tekemä Brion rakennussarjasta, softiksesta ja muovipleksistä :) , mutta idea on vastaava.

Sopivien väriyhdistelmien löytäminen on varmasti haastavinta, itse kokeilin Archival Ink:jä ja Rangerin Dye Inkejä - esimerkiksi tässä on keltaisen, oranssin ja ruskean yhdistelmä Archival Inkillä. Jopa saman värin leimaaminen useaam kertaan voi tuoda haluttua kerrostusta vaaleammissa väreissä.. Kukan keskustaa on korostettu valkoisella kynällä.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Sulka


Sulka- tai höyhenleimasia ei voi olla liikaa, eihän?

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Vanhat autot


Olen joskus ostanut kuva-arkin, jossa on vanhahtavan tyylisiä autoja ja hauskoja kortteja näistä syntyikin. Sain oikein silputkin tehokäyttöön! Tässä ekassa kuvassa oleva hippibussi tuo niin mieleen meidän perheen pikkubussi Fiat:in (kuvissa toki on aina wolkkarin klainbus..). Sillä matkasin lapsena ympäri Suomea ja yövytiin aina leirintäalueilla teltassa. Nykyaikana ei tälläistä enää tapahdu...


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

P*SKIS #348


P*skiksessa oli haasteena luonnos. Kortti syntyi käyttämällä muinaisia fimo-massoista tehtyjä kukkasia. Näiden tekemisestä on kulunut niin kauan, että olin jo unohtanut, minkä niminen massa oli ja miksi kutsutaan "pulveria", joilla olin kukat värjännyt. No pulverihan oli toki mica-jauhetta...

Tausta on kokeilu monilla aineilla. Se lähti liikenteeseen Brushoista ja Brushoilla värjätystä texture-massasta. Tuunasin sitten pohjaa vielä Distress Ink Oxideilla, joista on tullut kyllä lempparini. Ehdin jo vannoa, että Distress-musteita en enää hanki, mutta nämä ovatkin jotain ihan jo muuta :)



Samoilla materiaaleilla syntyi myös toinenkin kortti...

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Tyttö ja gellitausta


Me like this. Kaikki hyvät elementit eli silhuettileimasin, valkoista kynää, gellitausta ja Askartelupirtillä ostettu Altenew:n "dymotekstileima"-setin teksti pinkillä WoW-kohojauheella embossattuna.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kissa


Kirppispapereiden tuhoamista vain kera pöydältä löytyneiden koristeiden...

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Octot artissa


Kokonaisuutena tämä art ei ole mitenkään erityisen onnistunut, mutta tykkään taustasta. Kohopastaa maskin läpi kirjansivujen päälle, metallivahoja ja akryylimaaleja. tunnelma on hauska. Tosin sivu on erittäin paksu ja koppurainen. Tämä Dylusion-kirjasesta kyllä jää sivuja paljon käyttämättä, kun kirja ei mahdu enää kiinni :D

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Neulonta: Villasukat kesän kunniaksi


Kesäkuumalla villan neulonta ei ole aina kivointa, kun kädet hikoaa. Nythän ei ole ollut sen puoleen mitään ongelmaa, mutta kokeilin houkutella lämpöisiä päiviä aloittamalla yhden pikatyön eli lyhyet villasukat itselleni. Ei mennnyt putkeen, eilen taisi sataa osassa maata räntää...

Vyyhdillä monet moniväriset langat näyttävät houkuttelevilta ja sitten työssä ne ei ovat ole ihan yhtä kivoja. Jossain blogissa törmäsin termiin "yksisarvisen oksennus". Termi meni kyllä nappiin sillä tässä on Louhittaren Luolan Yksisarvinen pohjalankana ja kaverina Lanitum Ex Machinan keltaista kaverina. Keltaisen kanssa ryyditettynä tämä Yksisarvinen on ihan jees! Olen varmaan ihastunut langassa keltaisen ja petroolin sävyihin, mutta siinä on PALJON muutakin... Mutta kun lisää paljon keltaista kokonaisuus on kiva. Valitettavasti keltaista oli enää 15gr jäljellä eli sukista tuli lyhyet. Mutta yksi nöttönen poistettu varastoista, sillä se tikutettiin ihan loppuun!

Nyt pitäisi jatkaa yhtä ikuisuusprojektia eli neulepaitaa ohuesta langasta. Luulen että tarvitsen väliin myös toisenkin väliprojektin, vaikka huivin :D

Paino:  56 gr
Lankaa käytetty 2017 valmistuneihin töihin: +1568gr