Tästä blogista

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Art Journal: Hearts


Tässä on toinen sivuni Lifebook-kirjan innoittamana. Tausta misteillä, doodlailua, sydämet vanhoista gellipapereista.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Art Journal: Lifebookin koukussa



Facebookin keskusteluryhmässä tuli puheeksi, että LifeBookista oli tullut kirja. Itse en ole osallistunut LifeBook-kurssille, mutta ystävien tehdyt työt houkuttelivat kovasti kirjan hankkimiseen. Joten ensimmäinen työ - Mistejä, sapluunaa, kynää!

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Neulonta: Villasukkia pukkaa lisää


Epämääräisten lankaostosten tuhoaminen jatkuu. Eli taas siis villasukkia tulossa ja vielä raidallisia!
Ystäväni kertoi villasukkien (taas!) olevan jo ihan lopussa, joten uhri uusille sukille löytyi helposti.

Tuhoamisen kohteena oli taas riemunkirjavaa Väiskiä, jota piristämään yhdistin turkoosia kierteistä sukkalankaa. Taaskin kävi niin, että langasta ei todellakaan ollut vyötettä jäljellä. Etsiväntyön perusteella bongasin blogissani reilun parin vuoden takaa saman langan toisessa värissä. Silloinkin epämääräiset muistiinpanot väittävät langan olevan Holst Garnin Highlands.  (Ihan off-topikkina, tuo Highlands-huivi päätyi oikeasti minun käyttööni, ihanan pieni ja kevyt virallisenkin asun kanssa!)

Kirjava lanka kulutettiin taas loppuun (ihanaa) ja sukista tuli turkoosin kanssa yllättävän pirtsakat. Ei paha yhdistelmä lopulta. Samaa kirjavaa lankaa oli myös näissä kirjoneulesukissa. Vaikeatkin langat saa töihin upotettua, mutta ihan helppoa se ei ole.

Paino: 78gr
Vuonna 2018 töihin käytetty lankaa yhteensä: 1221gr

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Art Journal: Vihreitä tunnelmia


Simppelit art-sivut jatkuvat. Mistitaustan kaveriksi korkkasin varmasti reilu vuosi sitten ostetun stanssin, doodlailua ja yksinkertainen leimaus...

torstai 15. maaliskuuta 2018

Girls and Boys


Reseptiin kuuluu Distress oxide-tausta, vanerikuvioita varastoista ja hitunen kohojauhemurusia. Siitä on helpot kortit tehty!

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Neulonta: Villasukkaa pukkaa


Nyt on sukkaputki edessä. Nämä raitasukat edustavat ehdotonta telkunkatsomispuhdetyön aatelia. Helppoa ja aivotonta, raidat helpottavat vielä rivien hahmottamista. Kun edellisessä neulontapostauksessa kerron työtapaturmasta tiheyden suhteen, nyt samoilla silmukoilla tulikin omaan siroon pikku kavioon sopivat sukat. Plussana toki oli vielä KAHDEN ei-toivotun langan tuhoaminen lähes viimeisintä murua myöten (koralliin taittuvaa pinkkiä on enää pariin raitaan jäljellä). Ja lopputuloskin on ihan siedettävä.


Innostuin joskus vyyhdillä Louhittaren luolan monivärisistä langoista, mutta neulepintana ne olivat minulle karu pettymys. Toki nämä Väiskistä tehdyt sukat ovat hyvät jalassa ja kestävät ihan mukiinmentävästi, mutta tuo kirjava on kamalaa. Onneksi se uppoaa raitana.

Paino: 82gr
Vuonna 2018 töihin käytetty lankaa yhteensä: 1143gr


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Art Journal: Give hope



Tausta on hyvin vanha gellisivu, jonka leikkelin pienemmäksi. Kaveriksi stanssattuja leikkeleitä ja ekologinen teema! Greenpeacen sivuilla voi allekirjoittaa muuten vetoomuksen Etelämantereen puolesta. Tällä sivulla osallitun JCC haasteeseen inspiroituen tällä kertaa kuvan väreihin.

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Art Journal: Herkuttelua


Olen tykästynyt Art Journal-sivuihin ihan irtopainoksina. Niitä on niin paljon helpompi työstää kuin tursuavan kirjan sivuista. Jatkossa teen kirjoja ja irtosivuja varmaan rinta rinnan. Tässä on päästetty doodlailu-kynä vauhtiin!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Zombie


Tämä kortti on kuin luotu pojan synttärikortteihin :D

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Neulonta: Neonvärejä villasukissa


Nyt on villasukka-aika! Minähän olen haastanut itseni tekemään ainakin jotain kaikista hamstraamistani neulekirjoista ja tämän kirjan korkkasin nappaamalla "Seeds"-sukista mallineuleen. Päivän opetus on, että jos ei tee mallitilkkua uudesta pintaneuleesta, voi käydä niin että sukat ovatkin niukat omaan jalkaan. Tämä malli ei nimittäin veny.



Toki lapsi olikin sopivasti kadottanut omat villasukat, joten suostui ainakin yhden päivän käyttämään näitä sukkia. Näissä sukissa on nimittäin tuhottu Fluormania lankoja, enää löytyy tuota jalkaterässä olevaa vihreätä - kaikki muut ovat pientä nöttöstä lukuunottamatta käytetty. Alunperin lankoja oli ainakin 1200gr...



Paino: 82gr
Vuonna 2018 töihin käytetty lankaa yhteensä: 1061gr

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Art Journal: She


Tämä sivu lähti liikenteeseen Distress Oxide-kokeilusta ja pöydällä pyörineestä leimaitusta tytöstä. Nää priman tytöt ovat kauniita, mutta erittäin isoja. Minusta ne eivät sovi ollenkaan kokonsa puolesta kortteihin, mutta Art-kirjaseen kylläkin.

Sivuun tuli hitunen leimailua ja tekstin raapustelin käsin.