Tästä blogista

torstai 31. toukokuuta 2018

Iiris


Iiris on ehdottomasti puutarhan lempikasveja. Yllättävän sinnikkäästi se jaksaa omasta heinikostanikin puskea esiin. Osallistun tällä kesäisellä kortilla Craftaamon haasteeseen.

tiistai 29. toukokuuta 2018

Neulonta: Villapaita talven pyöräilyyn


Villapaitaa pukkaa taas. Ajatuksena oli tehdä viime talvena valmistuneille villabökille kaveriksi villapaita. Housut osoittautuivat nimittäin mainioiksi! Mitä nyt täysin villaiset kohdat ovat hieman huopuneet, mutta se ei urheillessa haittaa ja parempihan oli saada kaikki langat kulutettua. Monet pyöräilyt tuli niillä tehtyä talvella ja takapuolet & reidet pysyivät lämpiminä. Tekniikka oli sama vanha - kahta erilaista fingering-paksuista lankaa yhtäaikaa raidottaen paksu villapaita ylhäältä alas yhteenä kappaleena. Ihan kamalasti en silmukoita laskenut, mitä nyt yläosassa pidin etu/taka/sivujen silmukkamäärät suurinpiirtein samana ja hihojen suurinpiirtein symmetrisiä kavennuksia varten pisti silmukkamerkkejä näkyviin. Villahousujen tavoin paita valmistui äänennopeudella eli parissa viikossa, vaikka joka päivä en hommia huhkinutkaan.


Sain kulutettua ison kasan vajaita keriä, lankoina laidasta laitaan pääosin sukkalankoja mutta on siellä muutama merinoihanuus (ainakin Väiskiä, Lanitumia, Primrose yarn). Yläosa on housualaosaa vaaleampi, sillä käytin vaaleampaa harmaata kuin alaosassa. Jos jotain olisin nyt tehnyt erilailla, olisin alaosan resorin raidottanut violetin langan kanssa kokonaan. Alun idea oli, että paidan resori olisi samaa väriä kuin housujen resori, mutta Väiski lankana uhkaavasti alkoi loppua ja halusin säästää samaa väriä myös hihoihin. Nyt hihojen resorit ovat kivemmat kuin paitaosan resori.


Paino: 547gr
Vuonna 2018 töihin käytetty lankaa yhteensä: 2679gr

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Art Journal: Balloons




Jehkon haasteeseen aina mukava tehdä työ. Tosin nyt taas säädin bingorivin kanssa pitkään ja päädyin lopulta riviin "käsinkirjoitusta" - "rikottua" - "kuumailmapallo". Mietin maalin, stempunk ja patina-rivinkin kanssa, mutta nyt en päässyt sen patina kanssa eteenpäin. Revitttyä tässä on tuo teksti ja washiteipit. Ilmapalloja on leimattuna ja itse raapusteltuna.

torstai 24. toukokuuta 2018

Art Journal: Linna


Tämä linna on Harry Potterin innoittama piirrelty. Tausta on tehty Distress Oxideilta ja linna väritetty Big Brush tusseilla ja valkoisella maalikynällä.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Neulonta: Grande katastrofi



Mietin hetken, julkaisenko tätä hervotonta epäonnistumista, mutta päädyin laittamaan sen itselleni tänne muistiin. Jos seuraavan älynväläyksen jälkeen en toistaisi tätä samaa virhettä.


Onnistuneen työn tae ei ole valita herkkuvärejä kuten yllä. Violettia, turkoosia ja valkoista. Kaikkea sellaista josta pidän. Olen aikaisemmin tehnyt "räsymatto"-tekniikalla aivan mahtavan villatakin ja ajattelin siis toistaa homman toisilla väreillä vain. Ei sitten mennyt putkeen.


Tästä tuli ihan hirveä. Osasyynä oli tuo leveä reunus violetilla - se varnaan olisi pitänyt tehdä valkoisella. Lisäksi tuo neronleimaus isosta kauluksesta. Toisen kerran totean, että tälläiset kaulukset eivät ole mua varten.

Ainoa positiivinen asia on, että päällä vaate on lämmin ja mukava. Siitä tuli askarteluneule ja mun tuurilla en kuitenkaan onnistu tuhoamaan sitä maalilla tai gessolla vielä pitkään aikaan. ARGH!!!!!


Paino: 620gr
Vuonna 2018 töihin käytetty lankaa yhteensä: 2132gr

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Art Journal: Outoja sieniä


Hassuja piirroksia akryylimustetaustalla väritettynä Big Brush-kynillä

perjantai 18. toukokuuta 2018

Art Journal: Tummat tunteet


Tähän sivuun tein kuviopaperille Distress oxidella väriä ja lopuksi vielä lisää mustetta sapluunan läpi. Lopulta tausta oli aika tumma kun leimailin kukkia siihen ja ne eivät ihan hirvittävän hyvin näy.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Keijuja ja perhosia


Alkuperäinen suunnitelma Askartelupirtillä oli tehdä lähinnä art-journal-sivuja ja muutama leimailu. Mutta niinhän sitä kävi, että korttitehdas pyörähti taas käyntiin. Sorruin ostamaan nimittäin valmiita leikkeleitä ja näillähän oli kiva tehdä yksinkertaisia kortteja.




maanantai 14. toukokuuta 2018

Neulonta: Pipohan se on


Tässä on taas kerran tuttu ja turvallinen pipomalli. Sopii päähän ja rento tehdä. Kaipasin, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, hillittyä vaatekappaletta ja päätin tehdä töihinkin sopivan tummanharmaan pipon. Pipo tuli tehtyä erilaisista harmaista jämistä, jotka raidotin kierroksen välein. Sellaisenaankin homma olisi toiminut hyvin, mutta viimeisille kierroksille jouduin valitsemaan toiseksi langaksi turhan vaalean harmaan langan. Tässä kuvassa sitä ei huomaan päälaelta, mutta päädyin Millan suosiollisella avustuksella kastamaan pipon vielä väriliemeen ja nyt se on tasaisen graffitin harmaa pienillä sävyeroilla. Onnistui nappiin!


Paino: 62gr
Vuonna 2018 töihin käytetty lankaa yhteensä: 1512gr

torstai 10. toukokuuta 2018

Art Journal: Tönöjä


En ole pitkiin aikoihin käyttänyt näitä Dylusions-leimoja, mutta hyvähän on puhaltaa pölyt kasojen päältä. Tausta tehty Distress Oxideilla ja tykkään yhä niiden tuomasta tyylistä.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Neulonta: Patenttineuletta liekeissä


Sain pitkään työnalla olleen Nancy Marchantin Ring of Fire tuubi-huivin valmiiksi.  Edellinen neulepostaus olikin jo kuukausi sitten... Tämä oli minulla yksi reissuneule ja alun innostuksen jälkeen sitä todellakin tehtiin lähinnä lentokoneessa, lentokentällä, hotellihuoneessa tai junassa. Kotona tikuttelin vaikka sukkia :)

Lankoina taisi olla keltaista Väiskiä ja violetti oli joku Lanitum ex Machinan sukkalanka.

Paino: 141gr
Vuonna 2018 töihin käytetty lankaa yhteensä: 1450gr

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Herkkiä kukkia


Lisää kerrosleimailuja Rubberneckerin leimoilla viime kuun Askartelupirtiltä. Ensimmäinen on oma leimani ja kahta muuta lainasin Pirtillä. Siis voi kun ne jostain itselleni löytäisin....



perjantai 4. toukokuuta 2018

Magnolia


Ostin Askartelupirtillä hyvin harkitusti mitään uutta, mutta tämä Magnolia kerrosleimasin stanssineen oli kyllä kaunis. Tein sillä muutaman leimauksen suoraan korttipohjaan ja muutaman korttipohjan onnistuin sotkemaan mustaan musteeseen muualta eli stanssikin pääsi heti kokeiluun. Tykkään jopa enemmän stanssattuna ja kohotettuna tästä kuin suoraan korttipohjassa.

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Art Journal: Linnut


Joskus mustalla voi pelastaa paljonkin... Sivuun ruikitut mistit olivat taas hieman levitessään synkeät. Minulla on ongelmia aina punaisen mistin kanssa, joka näyttää enemmän kuukautisvereltä sivuilla. Taaskin tuli se todistettua. Päätin peittää sitten sivun mustalla.....