keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Neulonta: Visiitillä lankakaupassa


 Lankakauppa on hyvä kohde ulkomaanreissulla, eikö olekin. Heti kakkosena tulee tietty askartelukauppa. Työmatkani suuntautui tällä kertaa Alankomaihin ja heti tuli mieleen, että Stephen-sedän kaupassa pitää päästä käymään. Olisin käynyt myös yhdessä leimasinliikkeessä, mutta se ei ollut auki maanantaina, kun mulla oli mahdollisuus järjestää hetki omaa aikaa.

Joten siis matkani suuntautui kohti Den Haagia näppärästi kiertotietä Amsterdamin kautta. Onneksi junamatkat ovat lyhyitä ja halpoja. Niinpä löysin pian koneen laskeuduttua itseni peilailemassa lankakaupan ikkunaa. Onneksi mulla oli paljon matkatavaroita raahattavana, joten itsehillintä oli helpompi pitää. Stephenin kauppa oli vain vajaan kilometrin päässä päärautatieasemalta, joten sinne oli helppo mennä.




 Kyllähän sieltä herkkulankoja löytyi, mutta kauppa ei ollut yhtään sen ihmeellisempi kuin esim lankahamstraajan taivaat Snurre tai Titityy. Titityy on minusta paljon isompi valikoimiltaan oikeastaan. Mutta kiva tunnelma täällä oli ja enhän mä nyt ilman ostoksia tuolta voinut lähteä pois. Ostin Stephenin uuden kirjasen inspiraatioksi, kassin (omat kassit täynnä konfferenssikamoja) ja muutaman vyyhdin lankaa.


Ja eikun taas tien päälle....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti