torstai 2. elokuuta 2012
Häitä vintagetunnellmissa
Tällä kortilla osallistuin KoukussaKortteihin sivuston Vintage-haasteeseen, teemalla Häät. Tunnustan että olen samalla tyylillä tehnyt monta korttia, mutta resepti toimii hyvin. Nuo GoKreaten isot XL-stanssit tuovat kivaa vaihtelua korttipohjien muotoon ja näihin vanhanaikaisempiin tai romanttisempiin ne sopivat kuin nappi nenään..
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Moniväristä leimausta
KoukussaKortteihin haasteessa Timpan tyyliin on elokuussa aiheena monivärinen leimaus.
Leimaaminen saa uutta ilmettä, kun yhden värin sijaan käyttääkin useampaa. Värin voi tuputella leimaan niin leimasintyynyistä (esimerkkityössäni on käytetty Distress ink mustetyynyjä), akvarellitusseilla (vaikkapa DI markers), käyttää vesivärisivellintä värin levittämiseen. Olen jopa kokeillut värittää leimaa Promarker-tusseilla, eli sekin onnistuu.
Mikäli työstät DI-musteilla moniväristä leimausta, muista hönkäistä leimaan ennen leimausta, jotta väri aktivoituu (se siis voi kuivahtaa kesken työstön).
Minä tuunasin vanhan työkalulokerikon autotallista askartelukäyttöön. Pohja on maalattu askarteluvärillä valkoiseksi ja sudenkorennot ovat saaneet sinistä (Faded jeans) ja violettia päällensä.
Tässä pari linkkivinkkiä, miten Timppa on värejä itse käyttänyt:

- http://timholtz.com/12-tags-of-christmastag-3/
- http://timholtz.com/12-tags-of-christmasday-4/
- http://www.youtube.com/watch?v=SYAPWcZ3WSQ
maanantai 30. heinäkuuta 2012
DT työ: Lauran korttihaaste #46 - mustaa, valkoista, kultaa/hopeaa
Vaihteeksi jotain muuta kuin kortti Lauran haasteeseen. Aihe oli todellinen haaste minulle, sillä en ole kullan ja kimalluksen ystävä, varsinkaan mustan ja valkoisen seurassa.
Lähdin siis tuhoamaan vanhoja varastoja, joskus vuonna miekka ja kirves nimittäin ostin Tiimarista kuviopapereita ja ne eivät lopulta mihinkään päätyneet. Ennen tätä päivää. Tein pienistä papereista taustan skräppisivulle. Mustavalkoisen kaveriksi päätyi siis papereissa ollut hopea. Väripilkkua tarvitsin ja sellaiseksi valikoitui keltainen - tarroja, kukkia ja pääsisäisestä jäänyt höyhennippu.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Kierrätysjoulukortti
Kierrätysteema jatkuu. Tällä kertaa taas tapettia, vanhaa pitsiä ja anopin lahjoittamasta kalenterista leikattu kuva. Tällä kertaa kalenterista ei saanut kovinkaan montaa kivanmuotoista kuvaa kortteihin kierrätettyä, mutta yksikin on aina hyvä juttu!
Osallistun tällä kortilla It's all about Vintage and beauty-haasteeseen teemalla "kaikki käy"
Osallistun tällä kortilla It's all about Vintage and beauty-haasteeseen teemalla "kaikki käy"
Tunnisteet:
joulu 2012,
kortit
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Pienokaiselle
Tämä kortti on täynnä kierrätystä. Taustalla oleva pitsi on vanhaa ja vaalea tapetti on saatu ystävän ylijäämävarastoista. Pitsikehys noukittu kierrätyspöydästä IA12-tapahtumassa ja vauva taas on leimakuvavaihdosta. Taustapaperi silppulaatikosta. Sekalaisesta sopasta tuli yllättävän kaunis kokonaisuus, itse pidän.
Tunnisteet:
kortit
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Vintageonnitteluja
Tässä muutama yksinkertainen vintagekortti. Kovasti olen yrittänyt niin silppuja kuin sekalaisia koristeita käyttää pois pöydältä kulkemasta. Alemman kuvan rusetti on värjätty - yllättävän hyvin vaaleansininen rusetti muuntui marjapuuroksi mistin avulla.
torstai 26. heinäkuuta 2012
Vintageonnitteluja
Muutama romanttinen vintage-kortti.
Ensimmäisessä kortissa on hyödynnetty kierrätystä. Bongasin muutaman tähtikuvioisen kakkupaperin käsityötarvikevaihtotapahtumasta ja yllättäen ne menivät sellaisenaan korttiin. Tähtien kultauskaan ei lopulta näkynyt häiritsevästi ja kakkupaperi päätyi vintagekorttiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)