torstai 13. elokuuta 2015

Virkkaus: Projekti Peitto - viikko 3



Projekti etenee hyvää vauhtia. Nyt ympyrä on saanut jo neliömuotoa, kun kolmannen viikon rivit 26-36 on saatu tehtyä. Olen nyt päässyt myös purkamaan työtä, sillä yhdellä kerroksella termit SC ja DC vähän sekoittuivat enkä ollut kuvienkaan suhteen riittävän tarkkaavainen. Pari kerrosta myöhemmin kuvia katsoessa asia sitten valkeni. Lisäksi hiffasin, että kannattaa päätellä langanpätkät virkatessa seuraavia kerroksia ja säästyy neulahommista :) Tein tälläkin kertaa vapaaehtoiset rivit eli kukkaset. Uusia värejä (valkoinen ja petrooli) on otettu mukaan ja hiljalleen värien valinta alkaa olla omavaltaista eikä niin tarkoin ohjetta mukaeleva.

Peiton paino nyt: 182gr.

2 kommenttia: