torstai 4. syyskuuta 2014
P*skarteluhaaste #244 - Vesivärit
P*skiksessa mentiin vesiväreillä. Sainkin kaivaa hetken jälkikasvun huonetta, jotta löysin erittäin vanhat vesivärin jämät. Luulen, että olen napannut ne lapsena äidiltäni...
Kortti on ensin embossattu ja käsitelty NeocolorII-kynillä ja taustaa on käsitelty hitusen vesiväreilä. Keltaista ja vihreää oli vielä vähän jäljellä :)
Ps. Oletko tulossa Leimailutaivaaseen ensi lauantaina? Minut löytää mm Paperilohikäärmeen kaupalta demoilemassa muiten DT-tyttöjen kanssa!
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Matkalla Luovuuteen: Elinan Minialbumikurssi
Se viimeinen postaus Matkalla Luovuuteen-tapahtumasta on jäänyt roikkumaan. Nimittäin Elinan minialbumikurssin tuotokset. Syykin on ollut ilmeinen - minun piti kirjoittaa tekstit muuten valmiiseen työhön ennen julkaisua. Lopulta päätinkin, että tämän albumin jutut ovat omia ajatuksia kuluneesta vuodesta ja niitä en blogissani tule jakamaan. Siispä nyt onkin aika näyttää millaisen albumin tapahtumassa muuten sainkin aikaan.
Kuvat otimme Millan kanssa ennen tapahtumaa Arboretumissa ja ne olivat minusta erittäin onnistuneita. Olin printtauttanut ne valmiiksi mustavalkoisina ja päädyin papereissakin hyvin minulle epätyypilliseen väriharmoniaan - valkoista, harmaata ja kraftia. Mutta täytyyhän joskus tehdä jotain uuttakin .)
tiistai 2. syyskuuta 2014
Neuloosin tuloksia osa 2: raitavillatakki
Kesän helteet tosiaan saivat minut innostumaan villalangoista. Ekana tuli valmiiksi turkoosi villapaita ja seuraavaksi sain valmiiksi tämän villatakin. Parhaillani viimeistelen punertavaa raitavillapaitaa. En ole moneen vuoteen tehnyt näin paljon villapaitoja. Mistä tulikin mieleen että talvella valmistunut villatakki on kokonaan bloggaamatta...
L
angat tähän paitaan tulivat "jämälangoista". Myönnettäköön, että kyse ei ollut ihan pikkukeristä, mutta sekalaisesta kokoelmasta "tästä ei tulekaan pojalle villahaalaria"-pirkkalankaa (ostettu siis ainakin 6 vuotta sitten), "tää on ihanaa luomulankaa ja tein siitä kamalan huivin"-purettuna, jotkut raidat ovat sentään ehtoja jämiä lahjasukista ja turkoosi on edellisen villapaidan ylimääräiset kerät. Pääosin nämä langat ovat 400m/100gr paksuisia. Lankoja sain kulutettua 850gr! Tosin huivisto vie siitä 250gr- Mutta ilman huivia kaula-aukko on aika avoin.
Malli on taas kerran omasta päästä. Mitoituksessa hyödynsin turkoosin villapaidan mitoitusta, mutta lisäsin pituuteen 80 kerrosta, raidoitus on täysin randomia ja etukappaleen puolitin ja lisäsin muutaman silmukan. Ehkä etukappaleet olisivat voineet olla hivenen kapeammat, mutta soljella villatakki menee kivasti kiinni.
Ja villapaitojen valokuvaus on ihan kamalan vaikeaa. Talossa ei ole rauhallista ISOA taustaa, vieressä ei ole kaunista viljapeltoa, ARGH.
Tunnisteet:
neulonta
maanantai 1. syyskuuta 2014
Pikkuautoilija
Nuo pienet metallikukkaset ovat ehdottomasti suosikkejani. Jotenkin vierastan poikien korteissa kukasia, mutta metalliset sopivat sinne mitä mainioimmin.
Tunnisteet:
vintage
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Vintagekortti
Tässä kortissa värimaailma on harmaan, valkoisen ja pinkin välimaastossa. Kukka on tehty Magnolian stanssilla kuviopaperin jämistä.
Tunnisteet:
vintage
lauantai 30. elokuuta 2014
Mixed media taulu
Myös tätä mixed media taulua on tehty pitkään. Aloitin sen jo keväällä, kun asettelin tarpeettomia tarrakirjaimia (noita neliöitä) pohjaan. Pohjassa on mistejä, hitunen Verdey-maaleja ja mica-hiutaleita. Tähdet on leikattu sapluunan avulla vanhasta kirjasta ja väritetty Gelatoksilla. Sorruin siis viimein niihinkin "lasten" Djecojen kaveriksi. Gelatokset levittyvät veden kanssa paremmin ja värivalikoima on parempi. Tosin Djecoissa on ihan hyvä turkoosi eli en niistä luovu vielä.
Tunnisteet:
mixed media
perjantai 29. elokuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)