lauantai 16. elokuuta 2014

P*skarteluhaaste #241 - Piian haaste

P*skiksessa on menossa superviikko ja tänään aloitin huhkimisen haasteiden selättämiseksi. Seuraavat päivät ovat sitten yhtä p*skista. Ensimmäiseksi Piian matkailuaiheinen haaste.

Tämä leiska on ollut jo hetken kesken. Aloitin sen aikoinaan Paperillalehden luonnoshaasteeseen, mutta se jäi kesken. Sitten päätin, että turkoosit kirjaimet sopivat hyvin p*skiksen turkoosiin haasteeseen, mutta viime hetkillä päädyin aiheen perusteella viimeistelemään sen Piian haasteeseen. Violetit paperisuikaleet on tehty gelliplatella.

Kuva on viime vapulta, jolloin piipahdin pikaisesti Kiinan muurilla. Työreissuilla yleensä ei näe lentokentän ja toimiston lisäksi mitään muuta, mutta kerrankin minulla oli mahdollisuus käydä jossain. Koska en suunnitellut reissua etukäteen (vaan mietin vain työasioita), minun päädyin tilaamaan itselleni oikein yksityisreissun. Mutta palvelu pelasi ja kansallisena juhlapäivänä saa tunnissa kuljettajan ja oppaan kuljettamaan turistin muurille. Koska vappuna kaikki suuntaavat ilmeisesti Pekingistä maalle, niin kaikki moottoritiet olivat tukossa (ja taisi joku maratonkin tähän vaikuttaa). Kuljettaja kokeili erilaisia kiertoteitä paikanpäälle. No sainpa myös katsella paikallista maaseutuakin. Normaalisti reissu menee tunnissa, nyt "vain" 2,5h. Paria tuntia aikaisemmin lähtenyt bussiretki vietti matkalla lähes tunnin enemmän. Puolen päivän retki venähtikin selvästi pidemmäksi, mutta muurille on nyt kiivetty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti