sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Paperilla-lehti: Pikkuruiset talot


Taulujen tekeminen on terapeuttista työtä, oletko koskaan heittänyt suteja nurkkaan ja käyttänyt lähinnä käsiäsi työtä tehdessä? Maali tuntuu ihanalta sormissa ja antaa vapauden kokeilla ja tehdä suurpiirteisiä linjoja. Näissä tauluissa maalaamiseen on käytetty vain sormia.



Näiden taulujen pohjana ovat 20cm*20cm paksut kanvaspohjat. Nämä pohjat ovat kierrätettyjä - käytin uudestaan vanhoja töitä, mihin en ollut tyytyväinen. Koska mixed mediatöissä tekstuuri on tärkeätä, en edes tarkkaan poistanut kaikkia edellisiä kerroksia vaan jatkoin pääosin vanhan työn pohjalle. 




Pohjatyönä maalasin sormella gessolla ja valkoisella akryylimaalilla työt yksivärisiksi ja kiinnitin gel mediumilla taustalle paloja vanhoista lehdistä sekä muutaman kohokuvioidun paperin palan. Tämän jälkeen lisäsin gessoa sinne tänne, kuitenkin niin, että tekstit eivät peittyneet. Lisäsin sinne tänne limen ja turkoosin väristä akryylimaalia. Leimailin vielä mustalla Archival Ink-musteella leimakuvia sinne tänne työtä.


Piirsin vedenkestävällä tussilla taloja kirjan sivulle ja leikkasin ne irti. Kiinnitin talot gel mediumilla taulupohjaan. Väritin Gelatos-tyyppisillä Djecon lasten liiduilla (musta, siniturkoosi ja vaalea vihreä) taloja ja levitin värit sormella tasaiseksi. Musta väri sai levitä reilusti myös muualle. 

Lopuksi levitin maskin läpi (taas sormikin käy tähän!) kohopastaa sinne tänne työtä ja viimeistelin työn reunoja mustalla liidulla.














4 kommenttia:

  1. IIIK miten IHANIA. Kurkkaappa miten minunkin pikkuinen lapsenlapsi mömmöilee :D

    VastaaPoista
  2. Olen käynyt täällä blogissasi jo useamman kerran ihailemassa näitä. Aivan valtavan ihania!!!!

    VastaaPoista