keskiviikko 7. elokuuta 2013

P*skarteluhaaste #196 - Katjuskan haaste

Tämän viikon p*skiksen aiheeksi Katjuska oli valinnut Kankaan. Minulla kangas löytyy kukkasista ja nauhasta. Muuten halusin kokeilla pitkästä aikaa taustojen tekemistä ja sitä varten olen päättänyt tehdä art journal sivuja.

Tässä tausta syntyi Distress Ink musteilla täyttöpulloista (Ripe Persimmon, Mowed Lawn, Peacock Feathers), vedestä, gessosta, Archival Ink leimailuista mustalla, Cosmic Shimmerin kohopastasta (valkoinen) maskien läpi siveltynä. Tuo Cosmicin kohopasta jää aika matalaksi, joten se sopii minusta hyvin tälläisiin sivuihin verrattuna vaikka Goldenin tuotteisiin, joilla saa vaikka millaisia harjanteita aikaiseksi. Osan pastasta värjäsin vihertäväksi musteella. Lisäksi en millään malttanut olla laittamatta jotain muutakin sinne eli nappeja ja paljetteja taisi livahtaa mukaan.

Sivusta ei tullut nyt ihan superhieno, mutta tausta itsessään on ihan hauska. Tekstuurin tekeminen onnistui hyvin ja sain aikaiseksi väriä, mutta kuitenkin riittävästi valkoista tuottamaan valoa ja ilmavuutta. Joskus tuppaavat nuo värikkäät tausta olla aika raskaita.

Tekstit olivat vähän mahalasku. Liian pieni ja ohut kirjoitus sekä asettelu nyt meni ihan puihin. Mutta hei, tämä olikin tarkoitettu myös harjoitukseksi. Eikös se harjoittelu tee mestariksi?

4 kommenttia:

  1. Kävin taasen - eikä tämä blogi tuota koskaan pettymystä. Ihana skräppitämäkin. Tykkään.

    VastaaPoista
  2. Kaunis! Monipuolinen ja värikäs luomus! Ihastelen kovasti :) !

    VastaaPoista
  3. Onpas upea, olet kyllä taitava!

    VastaaPoista