perjantai 12. huhtikuuta 2013

Päällystyskokeiluja pahvisanoihin

Leimailutaivas oli jo vaikka kuinka kauan aikaa sitten, mutta sitähän on mukava muistella vielä myöhemmin. Anu nappasi minut mukaansa shoppailemaan ja vastapalvelukseksi kannoin tavaroita ja demoilin Anun Putiikkien pöydässä.

Anulla on valikoimissaan kivoja matka-aiheisia pahvisanoja - lisää on tulossa muillakin aiheilla. Pahviset sanat vain kaipaavat jotain käsittelyä, jotta ne sopivat paremmin vaikkapa skräppisivuihin ja tässä kokeilin erilaisia aineita.

Testiin pääsivät akryylimaali, gesso, DI musteet, Archival-Ink leimaukseen, kimalleliima ja paperi. Minun suosikiksi näistä pääsi ehdottomasti valkoisella gessolla käsitelty "Turku", jossa on leimailtu mustalla kaunokirjoitusleimalla päälle ja reunat on käsitelty ruskealla DI musteella (walnut stain).
Paperin leikkuussa kannattaa käyttää kirurginveistä tai askarteluveistä. Itselläni on Fiskarsin sormiveitsi.

Olen menossa Intohimona Skräppäystapahtumaan ja minut löytää Anun Putiikkien pöydän äärestä demoilemassa mm näitä sanoja lauantaina ja sunnuntaina klo 11-12.

2 kommenttia:

  1. Minä huomasin ensimmäistä skräppisivua tehdessäni, että apuva, minulla ei ole kirjaimina. Niitä onkin pakko hankkia. Mukavaa skräppitapahtumaa. Harmi, että asun täällä Jumalan selän takana ja vielä äänikin on mennyt. Surkeus

    VastaaPoista
  2. Hienoja kokeiluja. Tuo kaunolla päälle leimattu Turku on myös mun suosikki. Budapest tulee hyvänä kakkosen.

    VastaaPoista