tiistai 22. lokakuuta 2013

Puuhiksen mixed media-kurssin satoa

Viime lauantaina Paperilohikäärme täyttyi taas kerran askartelijoista ja vuorossa oli minun vetämä mixed media-kurssi. Kurssilla teimme ihanaisesta roskasta ja pienistä aarteista kanvas-taulun.


 Tässä vaiheessa materiaaleja kasattiin joko tekemäni luonnoksen tai oman mallin mukaan pohjalle.

.

Seuraavassa vaiheessa koristeet saivat päällensä gessokuorrutuksen. Lopuksi päästiin suihkuttelemaan mistejä ja sivelemään hohtavat vahat koko komeuden päälle. Tällä kertaa moni taulu päätyi pinkkivoittoiseksi. Ihan kaikista töistä en huomannutkaan ottaa kuvaaa. Nimittäin ainakin yksi violettisävytteinen ja yksi pinkki puuttuu kuvista.




Aika kului siivillä ja lopputuloksena oli todella upeita taideteoksia. Moni taulu saatiin valmiiksi asti ja osa päätyi viimeistelemään taulunsa kotona esim lisäämällä tauluun kuvan.

Paperilohikäärmeen kurssitarjonta löytyy täältä ja jos toivoisit jotain tiettyä kurssia, niin vinkkaa toki Paperilohikäärmeen Elinalle!


Tässä vielä minun työni - raakavaiheessa ja lopussa sävytettynä. Kyllä gessokuorrutus ja ihanat mistit saavat ihmeitä aikaan. Tässä on käytetty väreinä erilaisia vaaleanpunaisen sävyjä sekä ruskean sävyjä taittuen lopuksi lähes mustaan. Omalle ostoslistalle tuli yksi ihana sävy... Ehkäpä vielä lisään tuohon tauluun jonkun tekstin - työ selvästi kaipaisi jotain pientä.



4 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta kurssista! Se oli hauskaa, että meillä oli samat materiaalit käytössä mutta niin vain tuli kaikilla erilaisia töitä valmiissa vaiheessa. Kipinä tehdä lisää on syttynyt...

    VastaaPoista
  2. Työsi ei kaipaa minusta mitään lisää, se on ihan mieletön!!

    VastaaPoista