maanantai 6. heinäkuuta 2015

Neulonta: Helteellä neuletta




Innostuin Juhannuksena surrailemaan neulekoneella ja varastoista pääsivät työstettäväksi aivan sikaihanat vyyhdit Snurresta ostamaani Malabrigo sockia. Tämä lanka on ihanan pehmeätä ja todella miellyttävää niin neuloa kuin virkata. Tietysti nyt kaikki laput ovat kateissa ja värin nimi hakusessa, Epäilen sen oleva Lotus netin kuvien mukaan (violetin sävyjä ja veden sinivihreää hitunen).




Mallina oli taas oma neuletakki. Samalla mallilla olen tehnyt tämän harmaan neuleen myös. Koska tällä kertaa lankaa oli kaupassa vain 5 vyyhtiä, tein takista hitusen lyhyemmän. Kaulus on tehty käsin neuloen ja muut reunat on virkattu. Vyyhdit olivat paria eri erää ja sen takia hihat ovat hitusen erisävyiset kuin "torso". Tämä on usein minulla ongelma, kun yritän tehdä ihanista sukka&huivilangoista isompia neuleita. Erät ovat kaupoissa hyvin pieniä ja riittävää määrää lankaa on usein vaikea löytää (mutta hei, tykkään oikeasti myös raidoista). Painoa takilla on 483gr.

Dublinista tuli ostettua saman merkin lankaa myös 5 vyyhtiä, joten eiköhän niistäkin kohta aloiteta villatakki (yllättäen taas violetin sävyjä). Tosin minulla on nyt kesken oikein räväkkä neuletakki Louhittaren Luolan Väinämöisestä... Neuloosi on siis ottanut taas otteen parin kuukauden rauhallisen kauden jälkeen.

5 kommenttia:

  1. Hihat on just hyvät ku on pikkusen erilaiset! Olisivathan ne muutenkin ollut erinäköiset kun torso vaik samaa erää olisivat olleetkin. Tosi hyvä!

    VastaaPoista
  2. Hieno takki ja kaunis on rintakoru <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit! Eri värjäyserän vyyhtejä kannattaa neuloa vuorotellen, ihan kuin raidottaisi. Siten tulee tasainen väri. Mä olen joskus neulonut kolmelta kerältä, rivin kerrallaan.

    VastaaPoista
  4. Ihanat värit! Eri värjäyserän vyyhtejä kannattaa neuloa vuorotellen, ihan kuin raidottaisi. Siten tulee tasainen väri. Mä olen joskus neulonut kolmelta kerältä, rivin kerrallaan.

    VastaaPoista
  5. Niin ja piti sanoa että malabrigo sock on upeata lankaa, mutta ei siitä sukkia kannata neuloa....

    VastaaPoista