maanantai 31. tammikuuta 2011

Maze-kirja


Sekä viimeisimmässä Ihana-lehdessä että Koukussakortteihin haasteessa oli aiheena Maze-kirjaja itsekin kokeilin nyt sellaista. Ihan hauska minikirja, tosin valitsemani sisäkartonki oli aivan liian paksua taitoksille (tai ainakin olisi pitänyt nuutata sivut). Mutta tähän olisi nyt aivan ihana laittaa pieniä ruokareseptejä.

Kutsukorttimalleja II

Kutsukorttitehdas on taas ruksuttanut korttivaihtoehtoja ystävälle. Näissä kahdessa on leimattu teksti ja kummatkin kovin ruskeasävytteisiä. Ja minusta kumpikin on aika nopea ja helppo tehdä sarjana.


Tässä setissä kokeilin käyttää taas tapettia, nyt luumunväristä. Näistä puuttuvat tekstit, koska minusta sydämet ehdottomasti vaatisivat seurakseen hääparin nimet ja niitä en nyt näihin omiin kortteihin halunnut laittaa. Lintukortissa testasin kohovärejä sekä liukuvärjäystä. Samoin kuin petrooli-lime väritteisessä sydänkortissa. Mutta tervetuloa ei siihe sovi, vaan ehdottomasti taas hääparin nimet allekkain.



lauantai 29. tammikuuta 2011

Hurja matka

hmmm. hmmmm.. hmmmm

Inspiroidu 144  haasteessa oli tarkoituksena korostaa jotain kirjainta. Pieni katsaus kirjaintarroihin johti H-kirjaimen valintaan. Aikaisemmin Inspiroidu oli jo haastanut pistämään tekstit, kuvat ja koristeet muodon sisään ja silloin valinta oli ollut turvallinen - se jäi hieman kaivertamaan mieltä. Joten yrityksenä oli tällä kertaa H-kirjaimen muoto. Vähän meni yhä sillisalaatiksi vaikka tiivistinkin alkuperäisestä irtokirjaimia ja vaihdoin tekstit eri muotoon. Mutta tykkään kyllä näistä haasteista, koska tuo skräppäys on vielä hakusessa ja harjoitus varmasti tekee mestarin. Ehkä.

Lohikäärme

Leimakuvia olen kyllä paljonkin korteissa käyttänyt, mutta leimakuvia en ole ennen väritellyt. Mulla ei ole montaakaan juuri värittämistä varten hankittua leimasinta (Doodle Factory kyllä tyyliltään houkuttelisi..) ja tämäkin on ryöstetty jälkikasvulta. Vaahtomuovileimasin ei tee kyllä täysin tasaista jälkeä, mutta lohikset on kyllä ihania. Voisin ostaa itselleniki jonkun lohisleimasimen, kunhan sellaisen jostain löytäisin...

Osallistun kortillani Leimailutaivaan viimeiseen haasteeseen

perjantai 28. tammikuuta 2011

Huopakukkasia

P*skis haaste 75 haastaa käyttämään työssä huopaa. Taas tuli tehtyä kokeita, jotka eivät päivänvaloa näe. Jossain blogissa oli hienosti käsitelty väreillä huopaa, mutta minun Tiimari-huopaani eivät Distress-musteet kunnolla tehonneet. Joten seuraavassa yrityksessä tein kukkaset luonnonvärisestä huovasta ja tyydyin niihin. Seuraksi nappeja, "kristalleja", kierrätyspahvia ja hitunen nauhaa ja siirtokuva.

Mä olen ihastunut siirtokuviin, erityisesti perhosiin ja kouhkeroihin. Sellaisiin kuvioihin, mitä ei oikein saksilla ja leikkureilla saa itse aikaiseksi. Pitäisi vain tutustua, missä askartelukaupoissa olisi hyvät valikoimat näitä siirtokuvia  vai onko lukijoilla hyviä ehdotuksia?

lauantai 22. tammikuuta 2011

Heijastimia

Inspiroidu 143 haasteessa oli teemana mustavalkoinen. Hetken noiduin, että olin ehtinyt jo käyttää kasoissa pyörineen vanhan mustavalkokuvan jo aikaisemmin, mutta sitten iski inspiraatio. Edellisenä päivänä olin käynyt ostamassa aivan ihania heijastimia ja mikään ei estäisi minua hyödyntämästä niiden pakkausmateriaalia ja jäisi näistäkin kaunokaisista joku muisto. Hieman harmittaa että etukäteissommittelusta huolimatta iskin keskimmäiset kuviot sentin liian oikealle. Yksi naisista jää hieman turhan piiloon kuvassa. Enkä pystynyt enää jälkikäteen korjaamaan sitä, sillä teippi repi komean raidan kuviopaperiin...

Näitä ihanuuksia ja muitakin  saa mm näistä verkkokaupoista: Heijastinkauppa ja  Riiminka . Näkykää pimeässä!

Onnea ikuisesti nuorelle

Lippunauhoja on testailtu monessa blogissa ja pitäähän jotain aina kokeilla myös itse.... Sopii juhlateemaan minusta. Tässä kortissa on käytetty paljon kohoväriä ja murphy aina iskee - pikkaisen levinnyt toisessa reunassa. Anteeksipyyntö juhlakalulle nän etukäteen.

perjantai 21. tammikuuta 2011

P*skarteluhaaste 74

Haasteena oli käyttää valokuvaa. Ensimmäinen tekele piti sensuroida :) Tämä toinen pääsee julkisuuteen, kun palasin tekemään yksinkertaisempia sivuja. Olen monesti ihastellut blogeissa erittäin rikkaitakin skräppisivuja, mutta selvästi se on taito, joka erottaa onnistuneen työn meikäläisen lässähtäneistä tortuista.

Mutta simppelimpi resepti sentään toimii, omaan makuun ainakin.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Inspiroidu 142 - täytetty muoto

Osallistun ensinmäistä kertaa Inspiroidu 142 haasteeseen. Haasteessa piti kuviot, kuvat ja tekstit pistää muodon sisään. Varman päälle tällä kertaa pelaten, joten muoto on suorakulmio. Kaikkea hienoa mietin, mutta toteutetaan ne sitten toisella kertaa. Kuva on heikkotasoinen, mutta tässä pidin onnistuneena värejä. Kuviopaperissa oli sinistä ja oranssia ja niitä sitten käytin hyväkseni kokonaisuudessa.

1975 oli hyvä vuosi

Mulla on suuria haasteita saada isot pohjat kuvattua nätisti. Täytyy varmaan tehdä enemmän skräppisivuja, niin tekniikka tulee kuntoon :) Toinen haasteeni on saada järkeviä kuvatekstejä, kun omistani ja muksun vauvakuvista tulee vaan mieleen kliseitä ("mä oon söpö", "on se pieni", jne). Mutta tässä on papereissa juuri oikeat värit tuon vanhan kuvan seuraksi.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Parane pian

Kutsukorttimalleja osa I


Lupasin ystävälleni tehdä helppoja malleja kutsukortteja varten. Jos kortteja pitää tehdä sata, niin kovin monimutkaista mallia ei monikaan jaksa tehdä. Tässä ensinmäiset mallit, joissa kaikissa on sama kierrätyspohja (beigepohjainen tapetti). Kuvista tuli kyllä liian sinertäviä, täytyy ottaa huomenna uudestaan paremmassa valossa.

Lisää malleja täällä

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Ystävänpäiväkortti ympyräteemalla

P*skarteluhaaste 73 iski sopivaan rakoon. Katselin silppulaatikkoani, jonne olin tehnyt paljon ympyröitä sksyllä ja mietin, mihin niitä oikein laittaisin. Ja tämän viikon haaste oli juuri jotain mitä kaipasin.  Paperinarutkin tuntuvat sopivan tähän ovaaliin korttiin - punainen tausta ei siis ole korttia vaan kontrastia tuomassa!

Ja tässä on toinen haasteen inspiroima kortti lisättynä hieman jälkikäteen. Minusta pyöreä teema suorastaan huutaa nappeja. Sinistä onkin tullut kovin monessa kortissa viime aikoina ja näköjään loppua ei ole tiedossa vielä vähään aikaan... Pohja on tässä kortissa pyöreä.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Uimamuumeja

Operaatio kaapintyhjennys yhä jatkuu. Keksin viimein lisää käyttöä ruokalappuihin ostetulle Muumi-kernille. Siitähän tulee sopivat kassit uimapuvuille ja muille uimahallissa tarvittaville purkeille ja purnukoille. Sunnuntaiaamun iloksi teinkin isomman kassin uimapuvuille ja pyyhkeille (kuvassa) ja pienemmän pesuaineille. Nyt ei tarvitse uimapäivänä enää etsiä sopivia muovikasseja!

Kesää ja mansikoita odotellessa

Mikä on pieni ja punainen - no sehän on tietty MANSIKKA. Noi mansikkakoristeet ovat pyörineet askartelulaatikossani kauan kauan ja lopulta rustasin niistä kortin. Pari mansikkaa vielä on jäljellä, joten pitää varmaan tehdä toinenkin kortti eri tyyliin.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Hyvää syntymäpäivää Rakas

Siippani toivoo syntymäpäivälahjaksi unelmiensa lomamatkaa, kortti siis antaa hieman viitteitä lahjasta. Aivan täysin kortin leimailu ei mennyt nappiin, sillä lisäsin tuon punaisen tekstin jälkikäteen. Pitkään arvottuani, että mitä kortti vielä kaipaisi. Tila selvästi loppui kesken tuossa vanhuutta mainostavassa sanassa, vaikka kuinka sitä etukäteen testailinkin paperille. Mutta ei se haittaa... Kortin pahvi on kierrätystä postipaketista, ruutupaperi joku Papruksesta löytynyt ihanainen paperi ja tarrat löytyivät kerran Stokkalta - niitä oli toki tässä pakko jotenkin hyödyntää.

Vauvakortti

Korttitehdas on päässyt taas käyntiin ja samaan syssyyn Leimailutaivaan haasteen kanssa syntyi KoukussaKortteihin haasteeseen "VAUVAKORTTI" tuotos. Ostin noita eläinleimasimia Kädentaidot-messuilta viime marraskuussa, mutta vielä en ole onnistunut niitä missään käyttämään, mutta tähänhän ne sopivat oikein hyvin. En ole minkään vauvankuva-leimasimen suurin fani, joten vauvakortit eivät koskaan ole minulla perinteisiä :) No tässä oli perinteinen väri, mutta käytin juuri tullutta "paperisilppua" vain hyväksi. Minulla ei ole kyllä vielä ketään, jolle tämän antaa, mutta pidetään sormet ristissä :)

Leimailutaivaan haaste

Leimailutaivaan haasteessa oli oheinen malli ja sanallinen ohje: TALVI. Niistä syntyi sinisen utuinen syntymäpäiväkortti. Malli on minusta todella kaunis ja harmooninen ja sitä taidan käyttää myöhemminkin joissain korteissani.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

P*skarteluhaaste #72 - Resepti

Kaivoin esille syksyllä aloittamani kortinpohjan (jossa on Fiskarssin boordileikkuria käytetty ahkerasti) ja lisäsin loput reseptin aineksista (tähti ja kaksi nauhaa) siihen. Tykkään kortin värimaailmasta kovasti, nauhojen kanssa oli kyllä haastetta. Kokeilin ainakin kolmea muutakin nauhaa, rusetteja ja mikään ei tuntunut olevan se oikea juuri tähän korttiin. Eli P*skarteluhaasteeseen tällä kortilla taas osallistutaan!

maanantai 3. tammikuuta 2011

Pähkinöitä

Oheinen kortti meni ristikkotilauksen kylkiäisinä joululahjana isälle. Paketillinen pähkinöitä mukana.