tiistai 31. tammikuuta 2017

Virkkaus: Uusi peittoprojekti aloitettu


Sain Millalta ison kasan mustaa villalankaa ja Maikkikselta toisen valtavan kansan sinisiä, beigejä ja punertavia lankoja. Ajatus uudesta villapeitosta on kytenyt jo hetken ja nyt aika oli sille vihdoin sopiva. Kaivoin taas omiakin varastoja ja näiden lahjoitusten kaveriksi löytyi murrettuja violetteja, harmaita, pinkkejä ja valkoisia lankoja. Näillä taas päästään pitkälle ennenkuin olen pakotettu ostamaan lisää lankaa.


Törmäsin Facebookin kautta Mooglyn alkavaan Afghan-CAL:iin, jossa tehdään 12" neliöitä 24 kpl. Minun käsialalla ensimmäinen neliö jäi paljon tavoitekoosta, joten tein muutaman ylimääräisen kerroksen. Ja sitten päähäni pälkähti ajatus isosta keskineliöstä ja sooloilu alkoi välittömästi. Päätin tehdä Sophien Universe-peiton mukaan tähän ison keskineliön ja kasvatan sitten pienemmillä neliöillä tätä. Vaikka värimaailmani on paljon hillitympi kuin viimeksi Sophietä tehdessä, näyttää tuo alku aivan mahtavalta yhä...



Tällä kertaa olen jo kertaalleen muistanut blokata työn jo kertaalleen, joten työ ei ole työstövaiheessa lainkaan yhtä käppyrä kuin viimeksi.


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Skräppäys: Italia Dolomiitit albumissa


Hei me skräpätään. Ainakin pari kertaa vuodessa. Skräppääminen on ollut todella vähäistä viime aikoina. Vino pino kuvia odottaa kyllä prosessointia - vanhimmat vuoden 2015 lopulta...

Muistan sanoneeni Millalle, että project life ei oo mun juttu. Myönnän olevani väärässä, project life on yksinkertaisuudessaan juuri mun juttuni. Vaikka rakastan maaleja, mistejä ja mömmöjä, niin valokuvien taltioinnissa minä huomaan tykkääväni yksinkertaisesta viestistä. Project Lifen muovitaskut eivät salli paksuja kerroksia, vaan niihin on hyvä sujauttaa valokuvat (mulle tärkeitä) lyhyen tekstin kanssa. Vähän niinkuin vanhat valokuva-albumit.

Käytän nykyään 8" x 6" kansioita ja teen yleensä matkoista yhden kansion per matka. Lisäksi mulla on kansio(t) lapselle ja itselleni. Lapsen kansioon pistän yleensä sekalaisia muistoja.

 Tässä olen dokumentoinut viime kesän tyttöjen luksusretken kuvat Italiasta kansioon. Käytän erilaisia välilehtiä sekaisin tuomaan vaihtelua (isoa 8" x 6", 4 kortin lehteä, 2+1 kortin lehteä, 1+1 kortin lehteä ja uusimpana kokeilen myös 12 pikkukortin lehteä).

Aloitan usein valitsemalla KAIKKI kortit kansioon, mikäli teen yhden kokonaisuuden. Näin yritän saada tasaisen värimaailman hyvin sekalaisista korteista kuitenkaan käyttämättä vain yhden setin kortteja. Sen jälkeen aloitan kuvien pilkkomisen. Vaakaan, pystyyn, palastellen, pilkkoen. 12 pikkukortin lehti sallii hauskojen pienien yksityskohtien taltioimisen muuten epäonnistuneesta kuvasta...

Nyt tarinointi on joko paperisuikaleita (jämät käyttöön) ja hieman valmiita tekstejä (voi kuinka helppoa...). Olen huono käyttämään amerikkalaisia isoja tekstikortteja, tuntuvat omaan makuun liian siirappisilta. En pysty iskemään "Wonderful day, Love, Happiness"-tekstejä kuin harvoihin ja valittuihin kohtiin. Saatika samaa tekstiä useampaan kohtaan albumissa :) Minussa piilee kyyninen suomalainen selvästi. Hello-sana vielä menee :)




Matkamainoksena voin suositella retkeilyä Italian Dolomiiteilla (siis Alppien Italian puolella). Mahtavia maisemia, hiihtohissit säästävät jalkoja ja alppimajoissa "hytte" on mainiot palvelut. Me olimme hieman turhan aikaisin liikenteessä kesäkuun alussa ja kaikki hiihtohissit eivät olleet toiminnassa. Jäi sen takia mm Marmoladan jäätikkö ihailematta reunalta. Mutta kesäkuussa Alpeilla on korkeammalla lunta, paljonkin eli kannattaa unohtaa kesähepeneet ja varustautua suomalaisilla syksykamppeilla vähintään matkaan... Saimme myös rankan raekuuron niskaamme eli goretexit ovat tarpeen.




perjantai 27. tammikuuta 2017

Art Journal: Ruusuja


Joskus Art-sivut eivät ole ehkä maailmaa syleileviä ja niin on käynyt myös tässä. Kerroksittain leimatut ruusut eivät istuneet taustaan sitten millään....

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Paperilla: Väriä maalein ja maalikynin


Art Journal on ollut nyt parin vuoden ajan minun juttuni. Oman kirjan kokoaminen päivän fiiliksen ja uusien inspiraatioiden mukaan on suorastaan terapeuttista. Minun kirjani eivät ole täydellisiä vaan ne ovat ihana sekametelisoppa tekniikkakokeiluja, onnistumisia ja mahalaskuja. Osa töistä on kesken ja odottaa uutta inspiraatiota.


Paperillaan tein taas kokeiluja erilaisilla väreillä: misteillä, akryylimaaleilla ja maalikynillä, leimoilla ja maskeilla. Kukat on leimattu Chocolade Baroquen kukkaleimoilla misteillä suihkutetuille kopiopapereille. Suihkutin papereille ensin vettä, jotta sain tummatkin sävyt leviämään ohuemmin niille.


Leikkasin kukat irti papereista ja sommittelin ne akryylimaalein, maskein ja kohopastoin tehdyn taustan päälle. Jatkoin taustan työstämistä vielä maaleilla ja hopeavahalla, kun olin liimannut kukat paikalleen.


Työstin kukkia vielä lisää maalikynillä, gelatoksilla valkoisella kynällä ja kimalleliimalla. Saman tein myös stanssatuille kirjaimille (Sizzix). Niitä korostin myös mustalla tussilla reunoista.

Työ on minulle iloinen väripläjäys keskelle pimeätä talvea!

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Neulonta: Heikkoutena neulekirjat


Voiko ihanampaa olla kuin neulekirjat inspiroimassa? Minulla ehkä haaste on ollut, että itse tekeminen kirjoista on jäänyt ja kirjoja vain hiplöidään ja huokaillaan.

Sain joululahjaksi kolme uutta kirjaa Pitsihuivit neuloen, Puikkomaisterin lapaskirjan ja Villit vanttuut&vallattomat villasukat. Oih ja voih, miten ihania töitä näistä löytyi. Otinkin nyt haasteen itselleni vuodelle 2017 tehdä näistä kirjoista oikeasti jotain! Yritys on tehdä jokaisesta kirjasta ainakin yksi malli. Tosin tuolla on muutama kirja, joista olen jo tehnyt useamman työn, joten esim Veera Välimäen Huivileikista ei tarvitse tehdä enää mitään.


Puikkomaisterin lapaskirjasta on kyllä tehtävä monetkin tumput: ainakin brioschea, kolmioita, ja erilaisia kirjoneuleuleita.


Samoin haluan tehdä lisää Puikkomaisterin sukkia. Näistä olen vasta kokeillut osittain tuota kolmatta sukkaa (Signora Lina). Näihin töihin saa myös hyvin upotettua vajaita keriä lankoja.


Kerroksia ja Neuleiden neljä vuodenaikaa-kirjoista himoitsen Lemon-paitaa (langatkin on!) ja erilaisia pintaneuleisia villatakkeja. Domino-neliöihin saisi tuhottua vaikka kuinka paljon langanloppuja, tosin en kyllä tekisi pinnasta ainaoikeaa vaan oikeaa. Raidalliset helmat, hihat ja kaulukset olisi helppo toteuttaa neulekoneella tehtyyn runkoon. Briosche-villatakki olisi upea, tosin fingering-paksuisesta langasta sen tekeminen kyllä kestäisi ikuisuuden.

Perinteiset lapaset on tullut ostettua juuri noiden perinteisten kirjoneulemallien takia, Villit vanttuut ovat pääosin ihailukirja, mutta on sielläkin muutama mukava malli toteuttaa, Unelmien silmukoissa olisi pitsineulesukkia. Ja Leafy Brioche-kirja pakottaa minut tekemään jotain lehtiä, ehkäpä muokaten ideoita myös esim pipoon. Cookie A:n Suloisimmat Sukat-kirjasta olen hyödyntänyt mallikertoja parikin kertaa, mutta kyllä tässä olisi vieläkin ihania malleja toteutettavaksi.

Ja ainakin yksi monimutkaisempi ohut pitsihuivikin olisi hyvä tehdä, joko virolaisten tai shetlantilaisten mallien perusteella...

perjantai 20. tammikuuta 2017

Art Journal: Jättikukkia eli All you need is love!


Oih ja voih. Kuvaaminen nimittäin synkän talven keskellä. Huonevalossa ei tule nättejä kuvia ja tämäkin aukeama on kuvattu avoimen parvekkeenoven vieressä hytisten, istuen lastenhuoneen portaalla ja pitäen varpailla käppyräistä art journal-kirjaa auki. Ei ihme kun vähän näyttää tältä...

Kaikesta huolimatta olin LIVEnä tyytyväinen työhön, vaikka se oli yksinkertainen. Hopeavaha kukkien keskellä ei kuvassa hohda ja pastapinnan tekstuuri ei välity kuvassa yhtään mitenään. Sain väreihin hieman syvyyttä livenä (ja se ei sitten kuvassa näy mitenkään).

All you need is love!

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Art journal: Stars


Tämä sivu on on tehty jo kauan aikaa sitten, mutta ikuisesti ajankohtainen.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Neulonta: Tossut kaverille


Ystäväni Taru pisti pahan... Korttitalkoissa syyskuussa, hän heilutteli kahta kerää erittäin paksua lankaa nenäni edessä ja kysyi, teenkö hänelle villasukat. Nämä Novitan Jenga-lankakerät olivat löytyneet ullakon siivousprojektin edetessä eli jonkinlaista vuosikertaa siis. Kumpikin kerä oli eri väriä ja toiveena oli eriparisukat.


Yhdistelmä akryylilankaa ja puikkokokoa 8, oli ehdottomasti minulle haaste. Päädyin tekemään sukan ja tossun välimuodon. Tein toisesta kerästä sukkaosan ja toisesta kerästä Krokotiili-virkkauksella lyhyen varren.

Paino:  156 gr
Lankaa käytetty 2017 valmistuneihin töihin: +221gr 

lauantai 14. tammikuuta 2017

Girly


Hassuilla korteilla mennään. Ostin Millalta joskus Sizzixin stanssisetin. jolla kieputetaan kukkasia ja taisipa tämä taustastanssikin tulla Millan kirppiskasasta. Kokeellinen kortti gellitaustalla ja Stampotequen leimalla.

torstai 12. tammikuuta 2017

Art Journal: Girly


Sarjassamme hassuja sivuja ja väreillä sotkemista, mutta sehän on vai terapeuttista?

tiistai 10. tammikuuta 2017

P*SKIS #337


P*skiksessa mentiin aika haastavan värikombon kanssa: vaaleansininen, vihreä ja joku beigenkukertava. Ei ihan mun lempparivärit ja suunnittelin jo jättäväni haasteen väliin. Mutta sitten muistin kuin muistinkin, että sorruin Askartelupirtillä shoppailemaan vihkosen miehisiä leikekuvia ja sieltähän saattaisi värimaailma löytyä helposti.

Vähän turhan helposti se värimaailma löytyikin, sillä tämän kortin materiaalit olivat yhdellä sivulla. Vihreätä ja beigeä on taustan paperissa. Sinistä löytyy kuvista ja myös tuo onnittelutekstin väritin siniseksi (vaikkakaan se ei ehkä ole ihan niin heleä).

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Neulonta: Raitasukat


Mieheni ystävä mainitsi, että edelliset hänelle neulomani villasukat olivat ihanan ohuet, mutta nyt jo kulutettu rikki. Lupasin siis tehdä hänelle joululahjaksi sukat. Aivan jouluksi nämä eivät valmistuneet, mutta koska bloggaus livahti nyt jo vuoden 2017 puolelle, olkoot nämä virallisesti vuoden ekat...

Lankoina olivat Regian petrooli (jonka sain loppumaan hienosti pienen pientä nöttöstä lukuunottamatta), harmaa ja oranssi Kirjopirkka sekä keltainen ja omenanvihreä Väinämöinen.

Paino:  65 gr
Lankaa käytetty 2017 valmistuneihin töihin: +65gr 


perjantai 6. tammikuuta 2017

Prinsessa


Tämä gorjuss-kortti on saanut erilaisen muodon stanssaamalla korttipohjaa. Samalla huomasin, että yksi setti näitä jättistansseja on kateissa. Askarteluhuoneeni on todellinen musta aukko...

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Paperilla: Leimasimia itse tehden


Paperillassa haastettiin tekemään itse leimasimia. Olen aikaisemmin tehnyt leimasimen softiksesta stanssaamalla, mutta tällä kertaa päädyin kaivertamaan taas leimasimia.



Tarvitset omatekoisiin leimasimiin linolevyä ja levylle sopivat kaivertimet. Nuo isot tekstit olen tehnyt aikaisemmin hahmottelemalla suttupaperille lyijykynällä halutun tekstin ja painoin lyijykynäpiirroksen levyn päälle hahmotelmaksi. Tällä kertaa pienemmät taustaleimasimet syntyivät ihan piirtämällä suoraan levyn päälle ja jatkamalla siitä kaivertamalla. Voit kokeilla painojälkeä musteella leimaamalla kaiverruksen ollessa vielä vaiheessa ja näet helpommin, mitä osia täytyy vielä syventää.

Kaivertaessa vain taivas on rajana, mutta minulta ehkä parhaiten onneistuu tuollaiset simppelit taustaleimasimet... Sinänsä teräsetti sisältää kyllä monta erilaista terää myös tarkkojen yksityiskohtien tekemiseen.




maanantai 2. tammikuuta 2017

TOP 7 neuletyötä 2016



2016 oli neulerikas vuosi. Numeroina sanoen 24 valmistunutta työtä:

  • yksi kolme kiloa painava virkattu peitto (joka tosin oli aloitettu reippaasti vuoden 2015 puolella...),
  • 10 sukat, 
  • 5 (+1 korjattu) huivia, 
  • 3 tumput, 
  • 1 pipo, 
  • 2 aikuisten villapaitaa/takkia ja 
  • 2 lasten villapaitaa. 
Kaikki neulepostaukseni löytyvät tagin neulonta alta. Kaikkiaan peiton lisäksi kulutin reilut 3 kiloa lankaa. Lankaostelut eivät ihan pysyneet hanskassa, mutta C'est la vie... Voihan joskus käydä niin, että lanka loppuu kaupoista ja minulla on sitten yhä muutaman vuoden varastot jäljellä. Mutta yritetään kovasti pienentää varastoja edes muutamalla kilolla vuonna 2017. Mutta tiedän kyllä, että heikkoja hetkiä tulee neuletapahtumissa ja syksyllä Kädentaidot-messuilla.



Villatakkeja en tehnyt kuin neljä ja neulekone pysyi nojaamassa lähinnä seinää. Edellisvuotiset takit ovat kyllä kaikki ahkerassa käytössä, joten ihan akuuttia tarvetta ei ollutkaan. Tästä kokeellisesta neuleesta tuli kyllä oikein hyvä "harrasteneule", väri on ihan minua.

Lankavarastojen pienennysurakassa saatan innostua tekemään ensi vuonnakin jonkun neuleen ja sellaisia on kyllä haavelistalla. Mm Lemon, Eikä raitaneuleitakaan ole kai koskaan liikaa? Konttineuletakkiakin olen miettinyt jo vuoden... Jälkikasvulle pitää ehdottomasti tehdä taas uusi neule (ja nyt lupaan tehdä sitten suosilla jättisuuren, että ei koko ajan tarvitse tehdä uutta) - vihreätä ja oranssia raitaa kenties?.


Sukkia tein monet, joista nämä kaksi itselleni ja loput kahdeksan menivät lahjaksi muille (ml oma lapsi ja mieskin). Kirjoneule alkaa houkutella kovasti ja tulevana vuonna yritän tehdä useammakin pienemmän kirjoneuletyön raitojen kaveriksi. 


Ennustan, että tumput tulevat näkymään myös blogissa tulevana vuonna! Haastan itseani tekemään lukuisista kirjoista muutamat sukat ja tumput, vaikka yleensä teen nämä täysin oman pään mukaan! Sukat ja tumput ovat huivien ohella hyvää ajankulua junassa eikä junamatkailu tule vuonna 2017 vähentymään. Vuonna 2016 istuin junassa noin 50 000 km ja lentokoneessa 45 000km. Ehtii sinä jotain pientä tikuttamaan.


Huiveja ei voi koskaan olla liikaa, eihän? Stephen Westin Exploration Station iski syvästi ja tein parikin eri versiota. Briosche kutkuttaa ja sitä tulen myös tulevana vuonna tekemään enemmänkin (sillä siitäkin löytyy varastoista yksi kirja...)




sunnuntai 1. tammikuuta 2017

TOP 10 askartelut vuonna 2016


On taas se aika vuodesta, kun muistellaan menneitä eli vuotta 2016. Vuosi kului bloggausta vähentäen, koska aikaa piti jäädä myös liikunnalle (miten nuo makkarat kertyy vyötärölle) ja työni vie aivan liikaa aikaa pois vapaa-ajan harrasteista. Matkustelen siis useamman kerran viikossa aina Tampereelta Helsinkiin ja illaksi takaisin kotiin...


Kortteja on varastoissa liikaakin, joten art journal oli tänä vuonna blogissa eniten näkyvä teema. Kesän jälkeen sentään sain luvan itseltäni tehdä joulukortteja ja oih, kun korttien tekeminen on ihanaa! Jonkin verran ehdin harjoitella piirtämistä ja olen vieläkin niin ylpeä tuosta silmästä. Toivottavasti saan lisää rohkeutta 2017 jatkaa piirtämisharjoittelua!


Gelliplate, tuo suosikkini ja akryylimaalit. Sormet syyhyävät tekemään lisää värikokeiluja..


Maskit ja leimat sekä valkoinen geelikynä!


Löysin neonväristä uuden ihastuksen kohteen! 80-luku, täältä tullaan!


Jotenkin luovuin jossain vaiheessa omatekoisista art-kirjoista ja nämä Dylusonin kirjaset tulivat tilalle.


Leimasinten läpikäynti odottaa vuonna 2017. Samalla siitä tulee inspiraatiota myös art-sivuihin...


Brushoja tuli käyttyä liian vähän ja oikeastaan itsetehtyjä taustojakin. Olen himmaillut kuitenkin papereiden ostossa ihan kunnialla, joten korttien tekemisen boikotti vaikuttaa tässä paljon. Pitää muistaa ystäviä paljon korteilla ensi vuonna, jotta pääsen taas jatkamaan niiden tekemistä!


Metallikoristeet, verdayt ja ruosteinen ilme. Tulevana vuonna haluan tehdä myös muutaman mixed media taulun taas pitkän tauon jälkeen. Niitä on kesken kyllä useampikin :)


Tulevalle vuodelle myös toivon paljon käyttöä mistille eli tuolle leimailutyökalulle. Olen korttiboikotista huolimatta investoinut useampaankin kerrostettavaan leimaan ja pitäähän nuo saada pian käyttöönkin!