sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Skräppäystä lomamatkalta



Skräppään tosiaan nykyään harvoin ja kuvat päätyvät kansioon hitaasti. Tämä reissu oli suorastaan nopeasti skräpätty, sillä olimme reissussa viime lokakuussa ja nyt heinäkuussa olen jo albumin koostanut kuntoon. Toki kokonaisen albumin skräppääminen kerralla vie aikaa. Lomamatkojen taltioimiseen nämä project life-albumit ovat kyllä hyvä juttu. Paljon tilaa kuville (tärkeintä minulle), omia harakanvarpaita ja taskuihin voi jopa taltioida erinäisiä lippulappuja, esitteitä ja karttoja.



Käytin taas paljon erilaisia taskukokoja, isoja ja minejä. Mineihin saa muuten hieman epäonnistuneista kuvista jonkun kivan yksityiskohdan.


Tällä kertaa hyödynsin matkatoimiston reissuyhteenvetoa (onneksi näitä tuli kaikille perheenjäsenille omansa sillä ne oli printattu kaksipuoleisena) ja suikaloin tekstit osaksi sivua. Ei tarvinnut  niin paljon harakanvarpaita raapustaa ja alkaahan tuo muistikin pätkiä monen kuukauden päästä... Valokuvat saattoivat jatkua taskusta toiseen, koska en aina halunnut rajata niitä.


Meri/matka-aiheisten kuvioiden etsiminen ei ollut helppoa, mutta täytyy sanoa kiitos kauppiaille. Vinkkasin FB:ssä ennen kevään Askartelupirttiä tarvitsevani sellaisia ja kauppiaat olivat ihanasti ottaneet mukaan pirtille aiheeseen sopivaa rekvisiittaa! Aloitin albumin nimittäin juuri pirtillä.

Ainoa huono juttu näiden albumien tekemisessä on, että tulee kaipuu reissuun uudestaan.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Neulonta: Kirjoneuletumput



Pakkasin mukaan Lapin-reissulle keskeneräisiä töitä. Kun retkeilee lapsen kanssa, jää tuota luppoaikaakin, koska lapseni ei ihan samalla tavalla arvosta vaikka nuotion loimutuksen tuijotusta iltaisin kaikessa hiljaisuudessa vaan haluaa kämpille Youtubea tuijottamaan. Koska hän kuitenkin reippaasti kulki äitinsä seurassa paikasta toiseen päivisin, tämä hänelle sallittaneen ja koska samalla sitten minä tikuttelin keskeneräisiä valmiiksi.

Nämä kirjoneuletumput on aloitettu kuukausia sitten. Langat ovat jämiä Explaration Station-huivista, joka tuli valmiiksi lokakuussa. Silloin varmaan tumputkin aloitin... Yhden mallikerran otin Perinteisiä lapasia-kirjasta (joka oli osa minun tämän vuoden tästä uudenvuodenlupaustani. Yksi kirja selätetty...). Muuten mentiin helpolla ja nopealla kirjoneuleella.

Sinisävytteinen lanka meinasi koitua turmioksi. Varressa se vielä erottui hyvin pohjan turkoosista, mutta kämmenen kirjoneuleessa se ei toiminut toisessa lapasessa yhtään...


Paino:  65 gr
Lankaa käytetty 2017 valmistuneihin töihin: +1633gr 

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Love this Life


Distress Oxide-mania tässä blogissa ei tule laantumaan. Varmaan keksin, miten saan joulukortitkin tehtyä näillä musteilla :D 

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kierrätyskasseja


Päädyin taas vakiomalliini kauppakassia ommellessa kierrätyskankaista. (Ja huomaatte, että kuva on aikaiselta keväältä :D, mutta tulipahan tämäkin kuva jaettua ). Kaupan muovikassin tyylinen kauppakassi on tukeva ja hyvä kantaa, paljon parempi kuin sellainen, jossa nirunarukahvat. Toki tässä on työtä enemmän, koska teen kassin käännettävänä eli vuoritettuna.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Sadepisaroita

Koukussakortteihin haasteessa aiheena oli Sadepisarat. Tausta on tehty taas kerran Distress Oxideilla (aah, näiden värien sotkeminen on koukuttavaa), leimausta, hitunen värikynää (ja huomaat että puolet Distress Markereista on kuivunut...) ja valkoista kynää...

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

P*SKIS #350


Sydämeni on murtunut, sillä tämä on viimeinen P*skis-haaste. Mitä elämä voikaan olla tämän jälkeen, kun keskiviikkoisin ei tarkisteta uuden haasteen sisältöä?

Iso kiitos poppoolle tämän U S K O M A T T O M A N ihanan haasteen takana. 350 haastetta on ihan käsittämättön iso määrä. P*skis oli minullekin niitä ensimmäisiä haasteita, minkä takia hankin blogin. Taitaa olla haaste #68 ensimmäinen johon osallistuin ja sen jälkeen on vain muutamia haasteita jäänyt välistä...

Tausta kortissa on tehty Distress Oxideilla (keltaista, oranssia ja pinkkiä) ja harmaa on muuttunut hopeiseksi...

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Metallia Jehkon haasteeseen


Jehkon haaste onkin ilmestynyt jo hetki sitten, mutta kortin sain vasta nyt aikaiseksi. Inspiroiduin metallisista hakaneuloista ja luonnoksen tähdistä.

Metallia löytyy stanssatusta ja kohokuvioiduista alumiiniteipistä ja yhdessä sakarassa roikkuu muuten pieni hakaneula! Tausta on Viimeisimmän Villitykseni eli Distree Oxideilla tietysti tehty.


kukka


Edellisen postauksen kehäkukista tuli kokeiltua myös toinen väriversio.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kehäkukkasia kesän kunniaksi



Nämä kukkaset on tehty eri sävyisten Arhival Ink-musteiden (keltaista, oranssia ja ruskeata) avulla päällekkäin leimaten.¨¨

Nyt on minunkin hyvä aloittaa kesäloma!

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Mies



Kokeilutaustoista syntyi valmiiden kuvioiden kanssa miehinen kortti.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Distress Oxidet



Ehdin jo jossain vaiheessa todeta, että en osta enää lisää Distress musteita. No kunnes näin mitä Distress Oxideilla oli tehty, niin kyllähän piti sanat pyörtää. Joten minulla on monet taustat odottamassa korttia :) Tässä on yhdistelmä leimausta taustalle ja roisketaustaa.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

P*SKIS #349

P*skiksessa bingoiltiin ja minä valitsin rivin maski/sapluuna + bling bling + musta.  Sapluunalla ja Oxidide Inkillä tein hitusen taustaa ja blingbling tulee valmiista pahvikoristeista ja sydämistä. Mustaa löytyy kamerasta ja onneatekstistä