lauantai 15. joulukuuta 2018

Neulonta: Aurinkoa pimeyteen


Nyt tuli aika poikkeuksellinen sommitelma sukkakuvaan. Tikuttelin sukat valmiiksi ennen työmatkalle lähtöä ja illalla ei kuvausta oikein voinut järjestää. Muistin kuvaamisen juuri, kun iltapäivällä olin laittamassa sukkia työkaverin postiluukkuun töissä, joten kuvaus oli suoritettava urbaanissa toimistossa pikapikaa :)

Ystäväni on värikäs poikkeus harmaassa toimistossa, joten valitsin hänelle väriä - iloisia värejä. Päätin tehdä vielä eriparisukat eli toisessa sukassa on keltaiset resorit ja kärki, toisessa taas oranssit. Raidoitus on samanlainen. Jotenkin tuo oranssi resori saa aikaan sukassa paljon tummemman vaikutuksen. Langat: keltainen Väinämöinen ja oranssi Kirjopirkka.

Paino: 56gr
Vuonna 2018 valmistuneisiin töihin käytetty lankaa yhteensä: 4706g

torstai 13. joulukuuta 2018

Joulu 2018: Tageja, tageja


Koska tänä jouluna hurahdin (taas) valmisleikkeleisiin, niitä oli reippaasti käytössä. Osa pusseista/vihoista tulleista leikkeleistä oli turhan pieniä minun käyttämiin korttipohjakokoihin, joten tein niistä sitten jouluisia pakettikortteja.

Tagit saivat pintaansa roiskeita (hakataan maalikynää, ja tämä tekniikka osoittautui tosi hyväksi minulle!)

Näitäkin taitaa jäädä ensi jouluksi, koska emme anna edes kovin paljon lahjoja :D



tiistai 11. joulukuuta 2018

Joulu 2018: Valmiskuvia ja kraftipohjaa


 Tänä jouluna taas on tehty ihan liikaa kortteja siihen nähden mitä varastoissa oli vielä jäljellä aikaisemmilta vuosilta. Ahkeroin siis paljon lähetyspuolella ja ystävät, sukulaiset sekä työkaverit saivatkin kortteja ainakin 70kpl. Ja en edes päässyt korkkaamaan vielä uusia joululeimasimiani. No ehtiihän tässä vuodelle 2019 vielä aloittaa :D

Pidän näiden korttien tunnelmasta. Valmiita korttikuvia ja niiden kaverina tulleita koristeita. Yksinkertaista mutta ihan nättiä.


sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Neulonta: Petroolit perussukat


Vaikka olenkin neulonut vaikka kuinka paljon, blogiin asti ei ole mitään päässyt. Kaikki ovat vielä kesken. Välipalana kuitenkin nopeat perussukat työkaverille joululahjaksi. Toiveena oli petrooli tai violetti väri ja hyvin yksinkertaiset sukat. Mitään pitsiä tai vastaavaa ei toivottu. Siispä tälläiset syntyivät.  Lanka on vahvistettua merinoa, aivan ihanan pehmoiset, mutta eivät ehkä ihan kaikista kestävimmät.

Lupasin parille muullekin työkaverille sukat, mutta epäilen että osa menee kyllä joulun jälkeen...

Paino: 60gr
Vuonna 2018 valmistuneisiin töihin käytetty lankaa yhteensä: 4650g

maanantai 3. joulukuuta 2018

Joulu 2018: Joulutipunen


Hyvin yksinkertainen kortti kivalla leimalla. taustan sininen olisi voinut ehkä häivettyä paremmin valkoiseen, mutta menee tämä näinkin... 

perjantai 30. marraskuuta 2018

Joulu: Poronen


Lisää joulukortteja. Korttitalkoissa oli haaste käyttää stansseja ja yksi stanssi oli poronen...

maanantai 26. marraskuuta 2018

Joulu: Luistelijat


Joulu alkaa kolkuttaa ovelle uhkaavasti. Ostin tuollaisen kivan silhuettileimasimen ja kokeilin muutamia kortteja sillä. Valkoisella pohjalla varmaankin leima kannattaisi leimata esim punaisella kohojauheella?


keskiviikko 7. marraskuuta 2018

ATC: Sweet Kid


Talvi tulee varmasti ja luistelijat päätyivät ATC-korttiin. Sain käytettyä samalla hassuja taustoja (Distress Oxide) ja die cut-pussista tulleita ihan hassuja tekstejä.

torstai 1. marraskuuta 2018

Vihreätä korteissa


Blogiin tulee yhä kortteja syyskuun alun Korttitalkoista, oli niitä niin mukava tehdä :) Tässä on käytetty pois vihreäsävyisiä kuviopapereita ja valmiita mutta niin ihania korttikuvia.


maanantai 29. lokakuuta 2018

Meriteemalla




Innostuin tekemään meriteemasia kortteja valmiskuvilla varastoon. Ja sain käytettyä kasan kuviopapereita pois...








tiistai 23. lokakuuta 2018

Art Journal: Change for no one


Hassu sivu, jossa yritin käyttää kovasti "timantteja" osana Korttitalkoiden haastetta.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Herkkää



Olen käyttänyt paljon korttikuvia viime aikoina, mutta löysin monta arkkia ihania kuvia...

perjantai 19. lokakuuta 2018

Neulonta: Maanläheistä sukissa


Anoppini kysyi minulta sukkia joulupakettiin ystävälleen ja toiveena oli maanläheiset sävyt - vähän niinkuin Appiukon sukat olivat olleet.  Tuo lanka kuitenkin oli mennyttä täysin... Hetkellisesti sain pohtia, mitä värejä minulta löytyisi, kun olen enemmän tuon riemunkirjavan ystävä. Ehdotin kuitenkin vihreitä sävyjä eli Louhittaren Luolan Väinämöistä (värinä eiku-väri omena) ja pojan piposta jääneet Lanitumin merinoherkut.

Tavoitteena oli kuluttaa Lanitum kokonaan pois ja siinä onnistuin. Jalkaterässä raidoitus on 4+1 kerrosta ja kantapään kavennuksen jälkeen 3+2 kunnes tummempi vihreä on loppu.  Sopivan pituiset sukat tulivat.

Paino: 71gr
Vuonna 2018 valmistuneisiin töihin käytetty lankaa yhteensä: 4590g

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Art Journal: All good things


Vaihteeksi blogiin yksi Artti. Tässä olen kaivanut esiin mm Donnan isoja leimoja, joita ei ole käytetty pitkiin aikoihin.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Perhosia



Valmiskuva, pari "nappia" irroitettuna jättikokoisista paperiliittimestä ja vaneriteksti. Hyvin yksinkertaista, mutta iskee nyt omaan makuhermoon.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Nappikortteja


Joskus hassut koristeet pääsevät oikeuksiinsa, kun niitä on vain riittävästi. Näin kävi Korttitalkoiden haasteissa. Haastepussukassa oli muutama vähän irrallinen koriste, jolle tuntui vaikeata löytää paikkaa vaikkapa minun korttikuvien kanssa. Kävin keräämässä kaverilta vähän lisää nappeja ja tein nappikortteja.


perjantai 12. lokakuuta 2018

Neulonta: Pikkuinen villatakki


Lupasin tehdä ystäväni tytölle villatakin. Alunperin suunnittelin tekeväni mallin suoraan kirjasta, mutta lopulta vähän kävi toisin. Katsoin ideaa ja päätin heti muuttaa hihat raglanhihoiksi (laiskuudesta), palmikot pyörimään vain oikealla puolella ja minimoimaan aina-oikean neulepinnan (inhokkini). Sain malliksi pienen paidan, jonka perusteella mallailin koon reiluksi. Jännityksellä nähdää, kuinka reilu paidasta tuli. Lopuksi sukelsin ystäväni nappilaatikkoon ja löysin kasan erilaisia oransseja nappeja.


Lankana käytin ensin vaaleampaa Handun merinosinkkua kaksinkertaisena ja feidasin sen lopulta Ärjyyn Louhittaren Luolan Väinämöiseen.

Tälläinen pieni takkihan syntyy yhdessä hetkessä!

Paino: 217gr
Vuonna 2018 valmistuneisiin töihin käytetty lankaa yhteensä: 4519g

tiistai 9. lokakuuta 2018

ATC coin: Tirppa


ATC-kolikothan ovat hauskoja, kun haluaa tehdä jotain ihan pientä... Korttitalkoiden satoa tämäkin.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Art Journal: Tule kesä takaisin


Kesälomalla tehnyt Oxide-taustat muuttuvat sivuiksi pikku hiljaa. Perhoset on väritetty Pitt-kynillä.

Joskus Facebookin keskusteluryhmissä tuli puhetta, millaisiin kirjoihin ihmiset art journal sivunsa tekevät. Itse olen aikoinaan tehnyt sivuja esim tapettien päälle ja tehnyt omat kirjat. Donnan kurssille tehty albumi oli lopulta aika räjähtänyt. Täältä löytyy kuvia, miten olen kirjan tehnyt tapetista.

Sitten innostuin Dylusions-kirjoista pariksi vuodeksi. Paperi oli kyllä ihan pätevää sivujen tekemiseen, mutta esim kuinka leimaat tasaista jälkeä (kuten nuo yllä olevan sivun perhoset), kun hetken päästä kirja näyttää tältä. Dylusion sopii toki vieläkin maskien ja maalien kanssa työskentelyyn ja teen sinnekin varmasti vielä muutaman sivun.


Nyt olen siirtynyt TN-kansiin ja irtosivuihin. Kansia voi ostaa kaupasta tai tehdä omat vaikkapa kankaasta tai kanvaksesta (ja taiteilla omat taidepläjäykset niihin). Minulla onkin muutamat kannet valmistumassa hitaasti mutta varmasti. Sivut on kiinni kansissa tyylikkäästi kuminauhalla. Ja sivut olen teipannut haitariksi....

Tämä tekniikka myös mahdollistaa suosikkipaperin käytön tiettyyn tarkoitukseen ja toisaalta jämäpaperien tuhoamisen gellin kanssa. Nyt olen innostunut  Vickin mixed media-paperista, koska sen kanssa brushojen ja Oxidejen värit säilyvät kauniina. Edukkaat paksut kopiopaperit säästän gellin ja paksun maalin alle, mutta veden kanssa läträtessä ne ovat kamalia.


perjantai 5. lokakuuta 2018

Korttikurssin satoa



Craftaamossa olin korttikurssilla pitkästä aikaa. Elina Strömberg piti kukkakortti-kurssin, jossa käytettiin mm vesivärejä. Tykästyin tekniikkaan ja hämmästyin, että minäkin saan tälläistä aikaiseksi. Tavallisia vesivärejä minulla ei ole, mutta näissä kokeilin brushoja ja kokeilen varmasti uudestaankin! Pitää vaan muistaa käyttää väriä vähemmän, pigmentti on nimittäin hyvin vahva.


keskiviikko 3. lokakuuta 2018

ATC: Linnut


Innostuin Korttitalkoissa ATC-korteista. Näihin kun on kiva kuluttaa outoja ja hassuja tekstejä ja koristeita, mitkä eivät isommissa korteissa pääse oikeuksiinsa. (Enkä kyllä laittaisi "You are awesome"-tekstiä onnittelukorttiin :) )

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Neulonta: Kolmas kerta toden sanoo?



Olen huono tekemään ohjeesta yhtään mitään. Mutta jos joku ohje iskee sydämeen, teen se aika monta kertaa yhä uudestaan. Stephen Westin Exploration Station on sellainen. Tokihan mulla jotain pientä muutosta on alkuperäiseen ohjeeseen (esimerkiksi vaihdoin ainaoikean neulepinnan pois), mutta Stephen-setä vain kannustaa siihen. Edelliset ExplorationStationit tein vuonna 2016. Näemmä keltainen lanka on minulla heikkous, mutta tämän värimaailma muuten on kyllä ihan erilainen kuin edellisessä. Minkäs värinen huivi seuraavaksi tehdään? Tämä huivi malliltaan on talven arjessa aivan mahtava! Iso, mutta ei niin syvä kuin esim kolmiomallinen huivi.

Keltainen ja turkoosinkukertava La Bien Aimee tarttuivat mukaan 2017 Jyväskylän neulefestareilta. Kaveriksi tuli hitunen valkoista Pirkkaa ja tämän neuletakin jämät (Hedgehod Fibers). Huivi sopiikin passelisti juuri takin kanssa.

Lankalakko on hyvin pitänyt. Mitä nyt ystävä muisti minua ihanilla käsinvärjäämillä langoilla, mutta sitähän ei lasketa! Annoin muutaman jämäkerän (reilu 300gr) hyväntekeväisyyten vanhainkodin villasukkaprojektiin. Mutta nyt kun lankakasoja katselin, niin aika kivoja lankoja löytyy vain varastoistani. Muutama ylläripylläri "miltähän tämä oikeasti pinnassa näyttää", mutta muuten kasat tuovat vain lähinnä positiivista hihkumista aikaan. Olen päässyt hyvin eroon niistä ei-niin-onnistuneista valinnoista. Keriä on alkuvuoteen verrattuna selvästi vähemmän, ne mahtuvat niille varattuun tilaan. Pitäisi ottaa taas uusi kuva niistä, jotta heikkona hetkenä lankakaupan alekuponki kädessä tulee tehtyä vain viisaita "jo olemassa olevia lankoja" tukevia päätöksiä.

Paino: 205gr
Vuonna 2018 valmistuneisiin töihin käytetty lankaa yhteensä: 4302g

perjantai 28. syyskuuta 2018

tiistai 25. syyskuuta 2018

Auto


Valmiskuvat ovat minulle keino saada pientä vaihtelua korttien kuvamaailmaan. Korttikuvien värittely ei ole aivan se minun oma juttuni. Korttitalkoissa sain kulutettua paljon kuviopapereiden jämiä ja ihania valmiskuvia.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Boy's only


Tästä ei paljon kortin tekemine helpotu. Tarrojen liimailua :D Mutta törmäsin hauskaan poika-aiheiseen tarrasettiin ja olihan se pakko ostaa. Erityisesti tuo koiratarra iski sydämeen.

perjantai 21. syyskuuta 2018

Neulonta: Kuvismaikan välituntilapaset


Viimeinen ystäville menevä "joululahja" tällä erää on valmis. Anu-Riikka toivoi värikkäitä lapasia. Ilmeisesti en saanut Jonnan sukissa tarpeekseni päättelystä, joten päätin tehdä sitten riemunkirjavat lapaset. Värejä riittää ja langat ovat pääosin samoja, mitä olen viime viikkojen sukkiin ja tumppuihin laittanut. Kaikki kaverit ovat sitten sävysävyyn lopulta :D


Paino: 49gr
Vuonna 2018 valmistuneisiin töihin käytetty lankaa yhteensä: 4097g

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Ruusuja, ruusuja


Korttitalkoissa tein kortin myös Jehkon JCC-haasteeseen. Siellä oli bingo, josta valitsin rivin Ruusu - Pinkki - Kehys. Tämä kortti on tosi simppeli, mutta lopulta aika monelle ei-askartelevalle ystävälleni yksinkertaisuus on valttia!

tiistai 18. syyskuuta 2018

You rock - shaker-kortti


Korttitalkoissa on perinteisesti vaikka kuinka monta haasteta. Yksi niistä oli shaker-kortti. Minun shaker sai kaveriksi papukaijan, koska innostuin hamstraamaan paljon die-cut-kuvia. 

lauantai 8. syyskuuta 2018

Korttitalkoiden satoa


Viime viikonloppu kului Korttitalkoissa syöden (liiankin) hyvin ja nauttien lähes kolme päivää hyvästä seurasta. Mopo karkasi käsistä ja tein hyvin paljon kortteja. Olin varannut mukaan mm kuviopapereita ja korttikuvia... Näitä riittääkin  blogissa monta monta viikkoa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Neulonta: Lisää raitasukkaa


Iik, että voi ollakin kalpeat koivet kauniista kesästä huolimatta!  Taru toivoi samanlaisia sukkia kuin Sanna sai, mutta enhän mä nyt tee koskaan mitään sarjana. Sukista tehtiin siis samankaltaiset. Värit olivat samat, mutta raidoituksessa oli pieni ero.

Paino: 60gr
Vuonna 2018 valmistuneisiin töihin käytetty lankaa yhteensä: 4048g

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Neulonta: Raitasukkaa


Lahjasukkia pukkaa. Sanna toivoi raitasukkia ja lähetti kuvan mallista. Ihan identtistä paria ei hänelle tule, mutta toiveiden mukaisesti isot värikkään jättiraidat lyhyellä varrella.

Pohjalankana Kirjopirkkaa, samoin pinkki ja oranssi raita. Keltainen lanka on Väinämöistä ja kuvassa lähes musta-ruskealta näyttävä lanka on oikeasti semisolidia violettia. Mutta minulla ei ole aavistustakaan kenen sukkalanka se olikaan.

Laihis-projekti sai toisen takaiskun, kun löysin kotoa "jemmapiilon". Onneksi siellä ei ollut kuin 300gr lankaa tikutettavaksi...

Paino: 60gr
Vuonna 2018 valmistuneisiin töihin käytetty lankaa yhteensä: 3988gr

torstai 23. elokuuta 2018

Art journal: Kissat


Nämä Dylusionin die cutit ovat oikeastaan aika kivoja. Leimoja en ehkä käyttäisi niin montaa kertaa, että investointi kannattaisi, mutta muutamaan sivuun näistä riittää iloa.

tiistai 21. elokuuta 2018

Neulonta: Kirjoneuletta tumppuihin

 Seu

Joululahjaprojekti etenee. Maikkis toivoi pinkkiä ja tumppuja ja tälläistä syntyi. Langat taas kirjopirkka-lankoja peittoprojektista. Olen suunnitellut pitkään tekeväni tuollaista pilkkuraitaa johonkin ja nämä olivat "se jokin".

Opettavainen työ. Viimeksi tumppuihin tuli reunaan peukalo "anatomisesti" ja tuskastelin valokuvaamisen kanssa, koska peukalot näyttivät niin hassuilta. No näihin päätin tehdä perinteisemmän peukalon ja ei sekään nyt niin nätisti mennyt. Aloitin tumput ylhäältä ja peukalon kohdalla tuli mietittyä nättejä tapoja leventää tumppua. Valmiiden ohjeiden lukeminen on nössöille (Vai viisaille).  Pienen purkamisen jälkeen lopputulos on tämä. Jälkikäteen mietin, että kuvion vaihtumiskohta olisi voinut olla sivussa, eikä keskellä. Mutta oppimisprojekti taas kerran. Seuraavalla kerralla lupaan tarkkailla lankadominanssia paremmin :)

Sukkaplokkien kaveriksi ostin muuten tumppuplokit ja niillä oli kiva kuvata valmis työ (enhän mä nyt näitä pingottanut ja viimeistellyt...)

Paino: 49gr
Vuonna 2018 valmistuneisiin töihin käytetty lankaa yhteensä: 3928gr