maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden 2012 TOP 10

Viime vuonna lähdin mukaan tekemään blogiin postausta vuoden parhaista töistä ja päätin tehdä samoin myös tänä vuonna.

Tässä on oma suosikkisarjani korteista ja skräppitöistä tällä kertaa erikseen. Ekaksi on korttien TOP 10. Aika hempeitä kortteja tuli tällä kertaa valittua, muutama poikkeus sentään joukossakin. Olen tehnyt selvästi enemmän kortteja valmiilla kuvilla kuin esim stanssaten tai leimakuvia värittäen kuluvana vuonna. Hirvittävän vaikeata oli löytää vain kymmenen korttia, enemmänkin olisin voinut valita :D Mikä on sinun suosikkisi?














 


Tässä sitten skräppäyksen ja mixed median suosikit. Tähän nyt lipsahti 11 tuotosta, ihan vahingossa  :). Skräppäyksessä on otettu isoja harppauksia eteenpäin - niin sommittelussa kuin värien valinnassa. Uusia tuulia on haisteltu - teipit, mistit, maskit ja musteet näkyvät tarttuneen parhaimpiin sivuihin. Mixed mediaan on tarkoitus enemmän panostaa tulevana vuonna.












 


Muita blogeja, joista löytyy "TOP 10" töitä (päivittelen näitä tänne, kun bongailen lisää...):

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulutähtiä

Kerta kiellon päälle? Tässä vielä yksi jouluinen kortti. Tämä joulutähtiköynnös taisi olla ainoa jouluinen leima, mitä jopa kortteihin hitusen värittelinkin....

lauantai 29. joulukuuta 2012

Vuoroin vieraissa - JaMajkan tyyliin

 Vuoroin vieraissa-haasteessa oli esittelyssä taidokas JaMajka. Hänen työnsä olivat kyllä aivan häkellyttävän upeita. Itse en ole tehnyt vielä montaakaan Art Journal-sivua, tarkoitus olisi kyllä näitäkin harjoitella tulevana vuotena... Art Journal ei vielä minulle ole niinkään kuvitettu päiväkirja vaan tunnustettakoon se villinä ja vapaana harjoitusareenanan erilaisille tekniikoille ja materiaaleille.

Näissä kokeilin uusia kohopulvereita ja embossausmusteita (kynä & dabber). Yllätyksekseni useampi kerros kohopulveria ei pakosti tuo oletettua väriä päälimmäiseksi ja esim mustan pulverin lisääminen sinisen päälle sai vähän harmaan vaikutelman. Mutta ei se mitään. Opin myös että nuo värit on vähän turhan tummia tälläisenä taustana, mutta täytyyhän se kerran kokea ihan itsekin :D

Dabber toimii hyvin erilaisten maskien kanssa ja sitä varmaan käytän enemmänkin näissä sivuissa jatkossa.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Neulottua vaihteeksi


Joulukuun illat kuluivat askartelun sijaan neuloen. Appiukolle tein TeeTeen silkkivillasta peruspipon (3-kertainen lanka) ja kaulahuivin (2-kertainen lanka). Aviosiippa suunnitteli raidoituksen eli tässä tehtiin jopa yhteistyötä.

Toinen toteutettu lahjatoive oli perinteiset villasukat. Näimä olivat ensimmäiset neulekoneella tehdyt villasukat. Ohjeen bongasin täältä. Harmaita hiuksia "uusi" koneeni tuotti ja toisessa sukassa resori ei kyllä ollut ihan priimaa. Pitkät polvisukat kyllä tulevat nopeasti ja ajatus on tehdä itsellekin tällä ohjeella. Violettisävyinen Zauberball on odottamassa tätä varten...

Oma "tyhjennä lankavarastot"-projekti etenee huonosti. Näitä varten oli pakko ostaa uudet langat ja vanhat kasat ovat yhtä jäljellä. Kaksi neuletakkia on yhä kesken... Olisiko tästä joku uuden vuoden lupaus aiheellista tehdä.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Enkelijoulukortti


Vielä muutama jouluinen kortti on julkaisematta täällä blogissa. Tämäkin kortti sopii hyvin Villakeijun jouluruno-haasteeseen.

Paperit taustalla ovat Grapic45, leimakuva taitaa olla Craftyn ja jouluinen runo on Nea Idean jäämistöstä. Runo menee näin: "Nyt tähtitarhoihin laulu soi, kun joulu joulu on meillä! Nyt maasta taivaaseen päästä voi, jos sydän nöyrä on lapsen , oi kun joulu joulu on meillä! "

tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluinen tuunattu rasia


Jouluksi tarvitaan usein pieniä lahjarasioita ja siksi tein tälläisen rasian suklaakonvehdeille.

Päällystin valmiin puurasian ensin joulupapereilla ja sitten koristelin sen, Yksinkertaisilla Fiskarsin lävistäjillä voi tehdä hyvinkin romanttisen kokonaisuuden. Kukat ja alimmat "suojuslehdet" on tehty XL-pipariympyräleikkurilla. Leikkasin pipariympyrän saksilla spiraaliksi ja kieputin siitä nuo kukkaset. Muutaman vihreän ympyrän taittelin alle lehdiksi. Lisää lehtiä tein puun mallisella pikkulävistäjällä. Kolmas käyttämäni lävistäjä oli pieni retrokukkalävistäjä, jolla tein muutaman erillisen kukkasen rasian reunoille ja tuon sideharsorusetin päälle. Kukat ja alimmat "suojuslehdet" on tehty XL-pipariympyräleikkurilla. Leikkasin pipariympyrän saksilla spiraaliksi ja kieputin siitä nuo kukkaset. Muutaman vihreän ympyrän taittelin alle lehdiksi. Lisää lehtiä tein puun mallisella pikkulävistäjällä. Kolmas käyttämäni lävistäjä oli pieni retrokukkalävistäjä, jolla tein muutaman erillisen kukkasen rasian reunoille ja tuon sideharsorusetin päälle.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulun lapset

Joulu alkaa kolkutella ovelle ja itsekin vihdoin olen saanut kuusen sisälle. Tosin kielenkäyttöni oli sensuroitava täydellisesti - 3 metrinen kuusi umpijäässä ei meinannut taipua missään mutkassa ja talo oli täynnä havuja - joulutunnelma oli koetuksella. Mutta nyt on toinenkin kuusi sisällä olohuoneessa, kynttilät ja pallot koristeena. Muksu olikin saanut omansa jo reilu viikkoa aikaisemmin yläkertaan (ja paljon kivuttomammin). Viimeisiä joululahjoja neulotaan sormet rakoilla ja huomenna nautitaan joulusta.

Kaikille lukijoille toivottelen Hyvää Joulua ja Askartelurikasta Uutta Vuotta!!

perjantai 21. joulukuuta 2012

Lumiukkosoppaa

Tänä vuonna tein minäkin muutaman lumiukkosoppapussin poikani ystäville joulumuistamiseksi. Näihin päätin käyttää Sinelliltä tullutta Sizzix:n lumiukko-stanssia, missä on myös kohokuviointikansio mukana. Seuraan lisäilin vielä vähän stanssattuja ja lävisteltyjä kuvioita.

Minun pussissani löytyi siis yksittäispakattu kaakao, Haribon minivaahtiksia elintarvikekelpoiseen muoviin pakattuna, joulupukkisuklaa ja polkkatikku.

torstai 20. joulukuuta 2012

Joulun kellot kumajaa

Joulukortit ovat jo tiensä löytäneet vastaanottajille, mutta blogissa on vielä julkaisematta muutama. Tämä kortti sopii hyvin Villakeijun jouluruno-haasteeseen.

Paperit taustalla ovat Grapic45, leimakuva taitaa olla Craftyn ja jouluinen runo on Nea Idean jäämistöstä.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

P*skarteluhaaste #168 - Kaikki käy!

P*skiksen aika taas kerran ja tällä kertaan aihe oli täysin vapaa. Tässä minun yksinkertainen onnittelukortti. Tuo taustan paperi oli sellaisenaan niin koristeellinen, ettei siihen voinut lisätä juuri mitään...

Jättikukkanen on tehty Timpan (ja Sizzix:n) stanssilla. Reunoja on muotoiltu käsin ja mustettakin on tainnut hitusen saada pintaansa.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulutarina



 Tein Sinellille pienen joulualbumin ja tykkäsin itsekin mallista niin paljon, että tein isovanhemmilleni joulukortin sijaan oikein pienen joulutarinan. Olen kirjoitellut aina kerran vuodessa heille terveisiä suvun ainoan lapsenlapsenlapsen kuulumisista ja yhdistin tällä kertaa kortin ja kuulumiset.

Näihin albumeihin saa kulutettu aimo nivaskan viimeisiä joulupapereita, mutta eiköhän se ole hyvä että ensi vuonna voi pääosin käyttää jo uusia:). Ohje albumiin löytyy tästä postauksesta. Aukeamia on vain pari. Ensimmäinen on kortti ja toiseen olen laittanut kuvan pojasta ja kertomuksen kuluvasta vuodesta. Aukeaman väliseen tagitaskuun pyysin poikaa piirtämään jouluisen kuvan. Musta pohja ja hyvät väripigmenttiset värit saavat kaunista aikaa helpolla. Jälkikasvukin intoutui harvinaisen yksityiskohtaiseen piirusteluun (toki tyypilliseen salamannopeaan tyyliinsä...)


maanantai 17. joulukuuta 2012

Heijastintagi

Tein vielä muutaman heijastinkortin/tagin ja olen antanut näitä mm työkavereille.

Osallistun tällä kortilla Kortiston haasteeseen, jossa sai käyttää vain yhtä koristetta. Koriste on siis tuo huovasta ja heijastinkankaasta stanssattu rintakoru. En tässä laskenut tekstiä koristeeksi.

Voitin tuossa muutama viikko sitten Kortiston haasteessa Nappikauppa Punahilkan sponssaaman paketin ja se oli niin hieno, että piti ihan ottaa kuva siitä tänne blogiin. Sormet syyhyävät oikein kokeilemaan noiden kangasnappien tekemistä ja jotain kivaa näistä varmasti syntyy. Niin ihana tuo värimaailma tässä paketissa oli!



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Jouluenkeleitä

 Joulukorttipostaus sopii hyvin tähän hetkeen. Olen oman satsini jo pistänyt postiin, mutta miehen puolesta lähetettävä korttipino odottaa vielä käsittelyä. Minun pakotetaan aina kirjuriksi (taidan olla meistä se, jonkan käsialasta saa hitusen edes selvää). Tänä vuonna yritetän lieventää tätä kidutusta yhdistämällä tähän samalla blogipäivitysten tekoa. Pöydän toisella puolella oleva aviomies ei täysin tästä ilahdu, mutta saanpa ajan tehokkaammin käyttöön.

Tässä vielä muutama valmistunut vintage-tyylinen joulukortti. Taidan ensikin vuonna tehdä osan korteista tälläisillä valmiilla kuvilla, koska se kummasti nopeuttaa korttien.... Olen ihastunut tuohon Marthan lumihiutalelävistimeen niin, että luulen että minun täytyy hankkia lisää Marthan lävistimiä. ainakin toivoisin myös samaa lävistintä pienemmässä koossa.


lauantai 15. joulukuuta 2012

Yksinkertainen enkelikortti jouluksi

Joskus muinoin keksin, että joulukoristeet ovat näppäriä korteissa. Tänä vuonna ei kuitenkaan sellaisia tullut kuin pari, kun poistin nämä enkelikoristeet joulukuusenkoristelaatikostani. Koristeen lisäksi en pistänyt juurikaan muuta kuin muutaman nauhan.

perjantai 14. joulukuuta 2012

P*skarteluhaaste #167 - Resepti

Kuluneet viikot ovat menneet hektisinä oikeiden töiden osalta ja askartelut ovat olleet paitsiossa. Tämän viikon p*skiskin rypistettiin siis vaihteeksi pelkistetymmällä tyylillä. P*skiksessa oli resepti 2 niittiä, 2 teippiä ja 2 tähteä.

Koska poikalapsen äitinä meillä on vuosittainen kulutus poikatyylisissä korteissa suuri (taivas, kun noita synttäreitä riittää), niin parantelin varastojani tätä tarkoitusta varten. Jälkikasvu voi kyllä todeta, että tämä on ihan liian hempeä kortti eskarilaiselle, mutta kuuntelen niitä valituksia myöhemmin :)

Kortissa teipit on tähdissä ja niitit löytyy tuolta alhaalta. Paperi on 4Heures37 - tykkään tuosta juuri pienen pilven takia ja leimakuva LOTV.

torstai 13. joulukuuta 2012

Vuoroin vieraissa Helenan tyyliin

Tämä työ on jäänyt kokonaan julkaisematta. Tämä sivu kuuluu kesän reissukansioon ja näemmä syksyllä on menty hyvin kokeilevissa tunnelmissa :) maskeja, mömmöjä ja sapluunoita.

Vaikka leiskasta puuttuvat nuo ompeleet, niin kokeilen kuitenkin onneani Vuoroin vieraissa-haasteessa, jossa piti inspiroitua mixed mediasta Helenan tyyliin. Artikkeli Helenan tyylistä ja skräppäystaustasta oli todella mielenkiintoinen, suosittelen tutustumaan!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Yksinkertainen joulutähti

Naamakirjan keskustelupalstalla oli linkattuna ohje yksinkertaiseen joulutähteen ja päätin testata sitä. Oikeastaan tämä tähti ei ole minun tekemäni vaan tämän on taitellut oma 6veeni, itse vain ohjeistin taitteluissa ja liimasin tähdet yhteen (jonka olisi kyllä poika voinut tehdä ihan itsekin).

Malli oli siis oikein helppo, tosin minusta noiden kahden tähden liittymäkohta ei ole oikein nätti. Joko malli ei siinä toimi tai me emme taitelleet tähtiä ihan oikein. Pitää varmaan metsästää muitakin ohjeita, koska ovathan nämä kuitenkin ihan kivoja!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Yksinkertaisia joulukortteja

Vaikka itse olen nyt lopettanut tältä vuodelta pääosin jouluisten korttien tekemisen, niin vielä löytyy jotain tuotoksia blogissa julkaistavaksi.

Nämä joulupallot olin jo viime talvena stanssaillut ja nyt syksyllä kokosin ne yksinkertaisiksi korteiksi. En oikein osannut laittaa kraftin-väriseen pohjaan mitään muuta kuin joulupallon, valkoisella geelikynällä hieman merkintöjä ja tervehdyksen. Sääli kuin tuota paperia ei ole enempää, pidin siitä todella paljon.

Mutta muuten tuo timpan stanssi ei ole minusta helppo korteissa. Ehkäpä ensi jouluksi kokeilen  sitä vain pakettikortteiksi - jotenkin korteissa se vain on niin valtaisa. Pitäisiköhän tehdä pieni kuva-googletus lisävinkkejä itselle hakemaan?

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Tagi-joulukortti

Vaikka joulukortit ovat omalta osaltani jo tänä vuonna tehdyt, niin kyllähän niitä on vielä julkaisematta blogissani. Tästä joulukortista tuli hyvinkin simppeli. Grapic45-paperikon mukana tuli jouluisia die-cut-kuvia ja päätin käyttää niitä. Sellainen sitten pääsi erikokoisten tagien päälle (GoKreaten stanssi). Myös paperit olivat Grapic45.

Tänään menen joulukortteja myymään myyjäisiin - toivotaan, että vilinä ja vilske käy niin, että korteista jää vain jälkelle ne, mitkä itse pistän ystävilleni. Kaikkea siis ei tarvitse ostaa :)

lauantai 8. joulukuuta 2012

Vauvakortti

Yksinkertainen poikavärinen vauvakortti. Tyyli ei ole tällä kertaa kovin hempeä, mutta vaihtelua sekin... Kuluttelin tässä kortista silppulaatikkoani pois.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Tuunattu tulitikkuaski

Tein joulumarkkinoille myytäväksi korttien lisäksi myös tuunattuja tulitikkurasioita. Tässä on yksi niistä - vintagetunnelmissa mentiin. Kuva on pion design ja paperi Graphic45.

Tällä onkin hyvä osallistua It's all about Vintage and beauty - haasteeseen, koska heillä on aiheena joulu...

torstai 6. joulukuuta 2012

Yksinkertainen joulukortti

Yksinkertainen joulukortti blogiin tällä kertaa. Poikani koulun vanhempainyhdistys järjesti koululaisille MarrasQ tapahtuman ja lupauduin pitämään korttiaskartelupajaa siellä lapsille ja aikuisille. Tein tälläisen korttimallin heille ja työ oli oikein sopiva lapsille. Helppo tehdä, mutta yllättävän näyttävä siitä huolimatta.


Juttu tapahtumasta löytyy Pirkkalaisen sivulta 10...

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

P*skarteluhaaste #166 - Sininen ja valkoinen

Keskiviikko ja p*skarteluhaasteen aika. Tällä kertaa oltiin kovin isänmaallisissa väreissä, sillä teemana oli valkoinen ja sininen. Olen tehnyt tämän sivun taustan jo hetki sitten ja värimaailmansa puolesta se sopi hyvin teemaan, joten siitä sitten lähdettiin liikkeelle. Harvinaisen monta skräppileiskaa olen tehnyt p*skikseen viime aikoina :)

Tausta on jämäkirjaimista koottu. Päälle on sivelty paksu kerros gessoa peittämään oranssit, pinkit ja monen muun väriset sekalaiset kirjaimet. Kaveriksi olen tiputellut DI-täyttöpullosta hieman sinisiä musteita. Kaivelin valmiiksi printattuja sekalaisia kuvia ja siellä oli tämä kuva pojasta. Ilme oli suloinen, taisi olla herran itsensä ottama kuva. Vaikka kuvan laatu oli huono (kännykkäkuva ilmeisesti), niin se vain piti skräpätä. Ihailen taidokkaita kuvia muiden leiskoissa ja omiini tulee ---- öh jotain ihan muuta. Värjäilin rosetteja sopimaan paremmin taustan papruihin mistillä ja sekalainen kokoelma koristeita pöydältä pääsi mukaan.

Kuva on hieman ylivalottunut, joten yritän uusia sen paremmalla ajalla.. Pitäisi pyytää joulupukilta valokuvausstudioita...