Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasiat. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Paperilohikäärme DT: Rasioita ja patinaa
Verdey-metallimaalit ja erilaiset metallikoristeet ovat löytäneet ikuisen paikan sydämestäni. Tällä kertaa pienet vanerirasiat saivat uuden ulkonäön maalin ja koristeiden avulla.
Rasiat maalattiin ensin Verday-metallimaaleilla. Annoin pohjan kuivua ja tuputtelin sapluunan läpi lisää maalia ja suihkin päälle sen jälkeeen patina-ainetta vielä kun maali on märkää. Patina-aine ei toimi kuivuneen maalin päälle.
Sommittelin erilaisista metallikoristeista - tällä kertaa kukista ja lehdistä kauniit rykelmät ja kiinnitin ne Tacky Glue-liimalla. Tämä liima on ollut ykkössuosikkini jo vuosia: kestävä ja nopeasti kuivuva. Lisäksi se ei rypistä papereita. Pelkkien papereiden kiinnittämiseen toki 2-puoleinen teippi on yleensä näppärin.
perjantai 24. lokakuuta 2014
Joulu2014; Tulitikkurasioita
It's all about Vintage and beauty-haasteessa käy kaikki. Mennäänpä siis näillä tulitikkurasioilla! Vintagekuvia, ruskeita sävyjä, harsokangasta ja muutama koriste.
lauantai 27. syyskuuta 2014
Paperilohikäärme DT: Mixed media rasia
Tässä vielä toinen demoilutyö Leimailutaivaasta. Tuunailin kirpputorilta ostamani kirjan mallisen rasian uuteen uskoon. Pohjustin työn ensin gessolla ja valkoisella akryylimaalilla. Pohjan kuviointi oli niin tumma, että gesso ei riittänyt peittämään kuvioita ja viimeisen kerroksen tein valkoisella maalilla.
Rasia on koristeltu paperisilla ja pahvisilla stanssatuilla kuvioilla, metallikoristella ja paperikukilla. Sen jälkeen sävyttelin työn erilaisilla turkoosin ja vihreän sävyisillä Lindy'sin suihkeilla. Loppusilauksen työ sai metallivahoista ja gelatospuikosta sekä mustalla archival ink-musteella leimailusta.
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Tuunattu lahjalaatikko
Tämä laatikko onkin unohtunut kokonaan julkaista. Minulla oli iso kasa Timpan tarroja, joita en kuitenkaan ollut mihinkään korttiin tai tagiin laittanut (ja vieläkin niitä riittää...). Päädyin päällystämään tarroilla Tiimarin alelaatikosta hankkimani lahjarasian.
Tarrojen liimapinta ei ollut mitenkään superhyvä ja muutama ärräpääkin taisi päästä, kun pääsin liimailemaan irtoilevia tarroja. Koko komeus on käsitelty mehiläisvahalla - näin epätasainen tarrapinta tulee miellyttävämmäksi ja kestävämmäksi. Kokeilin myös youtube:n videoiden innoittaman liimaukseen tuota vahaakin. Kuumailmapuhaltimeni sai palaset kellumaan vauhdikkaasti pinnalla ja totesin sen omalta osaltani kokeiluksi, jota en toista enää. Sulatin pannulla vahan ja sivelin vahan pinnalle ja tasoitin vielä kuumailmapuhaltimella.
------------------------------------------
Merkitään nyt Suureen BigShot-haasteeseen Spellbinderin rattaat, vaikka nämä onkin stanssailtu Päpsyn stanssilla. Stanssi oli niin ihana, että minun oli pakko ostaa se itselleni...
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Nauhataivaan DT- pinkissä tunnelmassa
Nauhataivaalta tuli taivaallinen DT-paketti, jossa oli mukana helmihapsunauha,
valkoinen kaarireuna pitsi, valkoinen
helminauha, sateenvarjoriipukset, aplikaatioperhoset ja korupohja sekä kakkupapereita.
Tällä kertaa päädyin tuunailemaan vanerirasiaa. Se sai ensin valoisen maalin päällensä ja sen jälkeen lähdin keräilemään romanttista koristusta. Valkoiset kukkaset sekä aplikaatioperhoset saivat päällensä pinkkiä mistiä, mutta muuten pidin koristeet alkuperäisen värisinä. Perhosten vartaloiksi päätyivät sateenvarojoriipukset!

Tunnisteet:
Nauhataivas DT,
rasiat
maanantai 18. helmikuuta 2013
Tuunattu laatikko/lokerikko vintagetyyliin
It's all about vintage and beauty-haasteessa piti tuunata laatikko. Minulla se oli kylläkin lokerikko, mutta toivottavasti kelpaa haasteeseen.
Lokerikko on ollut minulla lapsuudesta lähtien ja se oli alunperin musta-punainen "ihanuus". Taltutin 80-lukulaista väritystä ensin mattavalkoisella spray-maalilla (tosin punainen kuultaa yhä läpi hitusen). Sen jälkeen päällystin sen Grapic45-sarjan papereilla. Vintage-kuva on Pion designin. Muuten resepti on turvallinen: kakkupaperia, musteisia reunoja, hitunen gessoa, paperiruusuja, stanssattuja lehtiä/kukkia.

lauantai 12. tammikuuta 2013
Lahjarasia
Vielä jotain jouluista vaikka tammikuuta mennään jo. Tässä tuunattu lahjarasia omalle äidille. Tein rasian päällystämisen niin, että sitä voi halutessaan kierrättää seuraavaan lahjaan.
Rasian paperit ovat graphic45, vintagekuva Pion Design, leikkureina Marthaa....
Rasian paperit ovat graphic45, vintagekuva Pion Design, leikkureina Marthaa....
Tunnisteet:
joulu 2012,
rasiat,
tuunaus,
vintage
perjantai 4. tammikuuta 2013
Lahjarasia ja kortti
Tälläinen pieni rasia ja sen väreihin sopiva kortti valmistui lahjaksi ystävän tyttärelle. Pitäisi vielä keksiä sopiva täyte tuonne rasiaan.
Kortti osallistuu tammikuun StampARTicin haasteeseen, missä tällä kertaa oli luonnos pohjalla.
With this card I participate to this months StampARTic's challenge.
Kortti osallistuu tammikuun StampARTicin haasteeseen, missä tällä kertaa oli luonnos pohjalla.
With this card I participate to this months StampARTic's challenge.
tiistai 25. joulukuuta 2012
Jouluinen tuunattu rasia
Jouluksi tarvitaan usein pieniä lahjarasioita ja siksi tein tälläisen rasian suklaakonvehdeille.
Tunnisteet:
Fiskarettes,
myytävänä,
rasiat,
tuunaus
torstai 22. marraskuuta 2012
Suklaakortteja vintagetunnelmissa
Ja vielä yksi suklaakortti blogiin mukaan. Tässsä tunnelma on yhä vanhanaikaista ja se meneekin myyjäisiin. Luotan siis vintagetunnelmaan pääosin myynnin innoittajana. Ehkä tämä on jonkinlaista laskelmointia, mutta epäilen, että omat oudot lempparit (timpat, stampotiquet, musteet ja mistit) eivät sitten massoja saisi kojullani kukkaronnyörejä avaamaan. Aikaisemmin tuo ostajakunta on ollut hieman vanhempaa ja kaikki vintagekortit on viety ensin...
Tällä kortilla osallistun KK sivuston Vintagehaasteeseen, jossa piti kääriä suklaata :)
perjantai 9. marraskuuta 2012
Lisää suklaata
Tunnustetaan suoraan - olen suklaaholisti.
Riihimäen tapahtumassa Päpsy suunnitteli tälläisiä Suklaarasian nielaisevia rasioita minun edessäni ja tiesin heti että minun on kokeiltava samaa. Päpsy ystävällisesti jopa teki meille kaikille ohjeet - itse lainasin häneltä idean, mutta olen huono seuraamaan tarkkoja ohjeita ja näissä mitat on tehty lennossa - malli on kuitenkin juuri Päpsyn. Tämä rasia nielee siis sisäänsä ison konvehtirasian ja samalla tyylillähän voi muutakin kuin Fazeria sisään upottaa - rasian mitat vain hieman silloin muuttuvat. Sen verran suuritöinen ja materiaalia nielevä projekti tämä on, että myyjäisiin en näitä taida tehdä, mutta hyvät ystävät näitä taitavat jouluna minulta saada.
Punaisen rasian paperit ovat Grapic45 ja sinisen yhdistelmä Vivi Gade ja Papermanian Portobello Roadia. Reunat on tehty Marthan lävistimellä, jossa on erikseen kulmaan oma saman sarjan lävistin.
Lahjapaketti on marraskuun Amalian haasteen aiheena, joten näillä mukana haasteessa.
Tunnisteet:
joulu 2012,
rasiat
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Isänpäivänä
StampARTic:n haasteessa piti tehdä jotain miehelle ja siinä pitää olla myös metallia. Tämä kortti ja lahja lähtee isänpäivänä omalle isälleni.
Lahjana on villapipo, jonka äitini tilasi hänelle ja pakkasin komeuden tapetista tehtyyn pussiin. Tapettia on ihan kiva ommella ompelukoneella. Koristeeksi vähän metallia ja kuva lapsenlapsesta...
Korttikin on miehekäs ja sieltäkin löytyy sitä metallia. Paperit ovat EP:n-
I participate to StampARTic november challenge with this gift and card. They are for Father's Day to my own father.

maanantai 24. syyskuuta 2012
DT työ: Lauran korttihaaste #54
Lauran korttihaasteessa katse piti siirtää meikkilaukkuun ja miettiä mitä sieltä löytyisi askarteluun. Minun meikkilaukkuni on aina autio - muutama rasvatuubi sieltä löyty topsyjen kaverina. Joten menin sieltä missä aita on matalin ja otin kohteeksi naamarasvapurkin pahvikotelon.
Olen ihaillut muiden blogeissa teippauksia ja nyt sitten teippailin itse. Valitsin tällä kertaa musta-valkoisen sävyisiä teippejä ja tuon kukan kaveriksi yhden oranssin teipin. Koristeena on vain yksi kukka. Kukka on stanssattu akvarellipaperista, värjätty musteilla (Dulysions) ja leimailtu tekstileimalla päälle. Metallikoriste on Timpan ja se menee ihan kannenkin läpi eli varmasti pysyy.
Ja sitten vinkki rasioiden tuunaajille - washiteipit kuultavat läpi eli minäkin ensin peitin tekstin valkoisella kopiopaperilla (voi myös maalata) ja hitusella valkoista teippiä.
tiistai 18. syyskuuta 2012
Sinellin DT: Joulutunnelmaa
Sinellin syyskuun DT-paketista löytyi jo paljon joulun tunnelmaa: mm. Vivi Gade-papereita, rasioita, uutuusteippejä, pahvisia joulukoristeita, tageja, puolihelmiä, nauhaa....
Innostuin joulukoristeita ja rasioista, joista alointinkin ensin. Päällystin pahviset joulukoristeet (kuusi, sydän ja sauva) liimaamalla Vivi Gade joulupapereita isoihin sivuihin. Kapeat sivut maalasin gessolla, myös esim valkoinen askartelumaali käy tähän mainiosti. Hioin reunat hiekkapaperilla ja tummensin ne Distress Ink Vintage Photo-musteella. Koristeeksi kuuseen liimasin noita Vivi Gade puolihelmiä, jotka olivat valmiiksi yhdistetty pötköiksi. Kaveriksi kuuselle koristelin rasian myös puolihelmillä sekä nauhalla. Käytin tipan glossyä sulkemaan nauhan purkautumiselta. Nauha kannattaa liimata vahvempi tehoisella 2-puoleiselle teipillä (punainen taustanauha).
Punainen rasia sai koristeeksi yksinkertaisesti valmiin punaisen tagin. Teksti on tehty ääriviivatarralla ja nauhaksi otin paperinauhaa, mikä on sävytetty ruskeaksi musteella. Punaiset joulukoristeet on päällystetty kuusen tavoin. Sydämeen liimasin myös nauhaa sekä stanssasin Sizzix:n Movers and Shapers-stanssilla poron.
Vivi Gaden uutuuspapereissa oli myös kauniita jouluisia kuvia. Leikkelin niitä saksilla irti, ressasin reunoja ja mustetin DI Vintage Photo musteella. Tein korin harmaasta Ruska-kartongista, stanssasin siihen koristeeksi Sizzix:n boordistanssilla lumihiutaleita. Teksti ja tähdet ovat ääriviivatarroja.Käytin samoja papereita myös rasian koristelemiseen. Toisella puolella on tagissa jouluinen teksti ja toiselle puolelle laitoin nuo ihanat kävyt. Nauhan sijaan tässä rasiassa on pitsikuvioitua teippiä.
Lopuksi yksinkertainen kortti lapsenmielisille - uutuuspaperissa oli myös ihania robotteja. Näillä syntyy kyllä monet helpot onnittelukortit pienille ja vähän isommille pojille esimerkiksi!

DT kortti,
joulu 2012,
rasiat,
Sinellin DT
maanantai 6. elokuuta 2012
DT työ: Lauran korttihaaste #47 - Maitopurkki
Laura haastoi meidät käyttämään maitopurkkia. Ensimmäinen ajatus oli tehdä siitä joku säilytin. Mutta eihän se ole ihan uutta vaan todella käytetty idea. Siispä päädyin tekemään vielä tähän päälystettyyn purkkiin jotain muutakin, nimittäin koristeita maitopurkista.
Maitopurkin sisäpinta on aika kiiltävää, joten sen värjäämiseen sopii alkoholimusteet. Sävyttelin Papermanian Portobello Road-papereiden sävyillä purkkia ja kokeilin ensin stanssata siitä talon. Tuo Sizzix:n Haunted House-stanssi on isompi, mutta maitopurkin kapeudesta johtuen vain osa talosta on tässä mukana. Kokeilin myös leimata purkkiin lisää taloja ja leikkasin ne irti koristeeksi. Taloleima on vissiin Doodle Factoryä, bongasin sen kirpparilta!

perjantai 8. kesäkuuta 2012
Fiskarettes DT: Kuppikakkusia rasiassa
Maistuisiko kuppikakkunen? Tein pienen koristeellisen rasian kyläviemiseksi - sisälle voi sujauttaa vaikka makean yllätyksen.
Pahvinen rasia on otettu ostoksesta talteen ja pohjamaalasin sen ensin valkoisella askartelumaalilla. Rasia on sen jälkeen päällystetty lautasliinalla ja decoupee-lakalla. Reunat olen siistinyt ja vahvistanut valkoisella teipillä. Koristeina rasiassa on käytetty siksak-nauhaa, lävistettyjä kukkia ja tietysti kuppikakkusta, mikä on leikattu koristepaperista.
Rasiassa käytetyt Fiskarsin tuotteet:

Fiskarettes DT,
rasiat
lauantai 19. toukokuuta 2012
Sinellin DT: Pilkkuja ja pitsiä
Sinellin toukokuun DT-paketista löytyi rasioita, tageja, serviettejä ja nauhoja. Niistä olikin hyvä koota karkkivärein hehkuvia rasioita.
Ihana-lehden sivuilta löydät Pämpän suunnittelemat kasvot maatuskalle. Itse rasia on ensin pohjamaalattu valkoisella askarteluvärillä (PlusColor) ja sen jälkeen servietin uloin kerros on kiinnitetty decoupage-lakalla rasiaan. Minua eivät pienet rutut häirinneet, mutta huolellinen sively takaa täydellisen lopputuloksen. Koristelin rasian ihanilla nauhoilla - pom pom ja siksak-nauhat kiersivät rasiaa ja päälle laitoin hameenhelmaksi tuota ruusunauhaa. Fiskarsin retrokukkalävistäjän kukista tuli kaulanauha - keskust voit tehdä joko puolihelmistä tai liquid pearls nesteellä. Akryylihelmet toimivat nyt nappeina.
Rasia sai kaveriksi tagin. Valkoinen valmistagi on päällystetty ensin paperilla, perhonen on leimattu mustalla musteella samaan paperiin ja leikattu irti. Koristeeksi nauhoja, lävistettujä kukkia sekä puolihelmiä.
Pinkki rasia on toteutettu samalla tekniikalla. Perhoset tagissa on leikattu servietistä ja kiinnitetty decoupage-lakalla.
Materiaalit:
Lautasliinat pinkki, turkoosi ja perhonen
Nauhalajitelma "pom pom ja kukkasia", zigzag-nauhaa
Valkoista Plus Color askartelumaalia
Decoupage-lakkaa
Maatuskarasia, aarrearkku-rasia
Boofle-sarjan papereita
Distress Ink-muste
Fiskars retrokukka-lävistin ja perhosleimasin (omista varastoista) sekä liquid pearls väriä.
Tunnisteet:
rasiat,
Sinellin DT,
tagit
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
DT työ - Pääsiäistä ilmassa
Ensimmäinen DT-paketti Anun Putiikeista saapui ja sieltä paljastui pääsiäisvärejä - kartonkeja, 4Heures37-kuviopapereita, siksak-nauhoja ja kukkasia. Niistä tein pienen rasian pääsiäisnameille ja tulevaa Palmusunnuntaita varten virpomisoksan.
Tein yksivärisistä kartongeista rasian ja päälystin vihreällä kuviopaperilla rasian alaosan. Koristeiksi pääsi kaksi kevään suosikkiani - stanssattu pupu ja rosetti (Sizzix). Nauhoista tein iloisen värisuoran rasiaan.
Virpomisoksaan pääsivät samat muodot, nyt vain eri väreissä ja kuoseissa. Puput on stanssattu samasta kuviopaperista peilikuviksi ja valkoinen ompelulanka on pujotettu väliin liimausvaiheessa. Omista varastoistani löytyneet höyhenet koristelin kukkasilla. Vinkki oksien tekijöille - höyhenet on helpointa kiinnittää ohuella rautalangalla. Toki rautalankaversioita löytää kaupastakin, mutta tavalliset höyhenet on helppo itsekin tuunata langalliseksi... Kieputa vain pätkä lankaa parin höyhenen varteen.
torstai 29. maaliskuuta 2012
Muistojen kassi
Tässä tuunattu puukassi. Halusin kokeilla onnistuuko minulta tälläisen muokkaus. Yllensähän nämä kai maalataan, mutta minun materiaalini toki on aina paperi. Hieman silppusäkki tästä tuli, mutta tykkään ainakin noista retrokukista, joissa on helmet. Ihan mun lemppari koriste tällä viikolla. Lisäksi noita ihania vintage-aiheisia tarroja tulee käytettyä aina liian harvoin.
Osallistun tällä kassilla It's all about Vintage and beauty -haasteeseen aiheena lahjapussukka. Englannin kielellä siinä ainakin oli "bag", joten toivotaan että tämän muotoinen lahja käy. Tällä on myös hyvä osallistua Vilin haasteeseen, jossa aiheena on postimerkki. Sellainenkin löytyy yhdestä tarrasta...
Materiaalit:
Stanssit: Magnolia (kukka), Fiskars (retrokukka), Marianne Design (sydän, lintu, lintuhäkki), Sizzix/Spellbinfers (taustamuodot), Sizzix (leveä sydän, filminauha)
Muuta: Puinen laukku, puolihelmia, postileimatarraa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)