keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Paperilla: joulun tunnelmaa


Paperillassa on alkanut joulunaika. Elina haastoi meidät hyödyntämään gellipapereita tai muuten vaan valitsemaan perinteisistä poikkeavia värejä joulukortteihin.


Itse kokeilin tehdä vaaleanpunaisista gellipapereista joulukortteja. Osa papereista oli suttua, osassa oli kivoja yksityiskohtia, mutta kaikki kelpasivat tällä kertaa. Päädyin embossaamaan papereita isorakeisella kohojauheella: roiskeita, leimausta ja muuten vain reunojen käsittelyä embossaamalla. Minulla oli valkoista ja musta-kultaista Frantage-kohojauhetta. Myös stanssatut tekstit on embossattu kohojauheella.

Gellipaperista olisi voinut stanssata vaikka mitä kuviota, mutta päädyin lävistämään Fiskarsin isolla ympyrälävistimellä palloja - jouluiset kuusenkoristeet syhtyivät hyvin nopeasti.

Taustaroiskeissa kannattaa paperi kuumentaa ennen teippausta korttipohjaan. Minulla on muutama kortti käpristynyt komeasti, kun päädyin tekemään roiskeita valmiiseen korttiin....







tiistai 29. marraskuuta 2016

Art Journal: Synttärijuhlat



Jehkottaren Craftchallenge juhlii ekaa vuottansa, onnea! Suomalaisia blogihaasteita on nykyään kovin vähän, joten toivon, että tämä haaste jaksaa ilahduttaa meitä vielä pitkään. Kaikki siis osallistumaan!

Minä otin inspiraatiokuvan pohjaksi ja lähdin tekemään gellipapereista kuppikakkuja. Hitunen leimailua, ylijäämätimantteja ja yllätys yllätys kimalleliimaa. Kyllä minäkin synttäriblingblingiä osaan luoda, (Ja juuri ja juuri sain ne ikuistettua myös kuvaankin). Minulla on varastossa paljon Anun Putiikkien tekstileikkeitä, jotka olen alunperin ostanut skräppäykseen. Mutta hei, niitähän on mukava laittaa myös Art-sivuihin.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Joulu 2016: Joulupukki vihreässä


Tummempi vihreä ei ole ihan suosikkivärejäni, mutta valkoisen kanssa se sentään hieman raikastuu. Tässä muutama kortti vintagekuvalla vaikka muuten kortit ovat aika moderneja.


lauantai 26. marraskuuta 2016

Joulu 2016: Sinistä ja embossattuja lumihiutaleita


Tässä kortissa juju on valkoisella kimaltavalla kohojauheella leimailtu lumihiutaletausta (Chocolade Baroque) ja mistillä suihkutettu väri. Sen jälkeen tuli haasteita joulutoivotuksen kanssa. Sinisellä sävytetty tekstistanssaus ei oikein tahdo erottua taustasta, Millalta napattu läpikuultava paperisuikale hieman auttaa asiaa.

perjantai 25. marraskuuta 2016

P*SKIS #334


P*skiksen aiheena oli lahjapussi tai lahjalaatikko tai mikä tahansa joka käy lahjan pakkaamiseen. Minä koristelin isoja tulitikkurasioita jouluisesti. Nämä voi antaa kynttilön kaverina tai sitten nakata tulitikut poiskin ja laittaa vaikka korun sisälle.

torstai 24. marraskuuta 2016

Joulumaratooni #8


Joulumaratoonin kahdeksannessa haasteessa piti kortista löytää kulkunen - runo - ympyrä. Tämä haaste jäikin viimeiseksi ja oli ehdottomasti vaikea. Olen myynyt kaikki joululuritukset pois ja kulkusiakaan ei ollut missään. Pelkäsin, että joudun tekemään valtaisasta jättikulkusesta kortin (joka ei mahdu kenenkään postilaatikosta sisään), mutta nappilaatikosta löytyi tasan yksi pieni kulkunen. Runonpätkänen löytyi netistä...

Art journal: Jingle Bells



Tein joulukortteja varten stanssattuja ja kohokuvioituja leikkeleitä ja päädyin lopulta tekemään niistä tämän käpristyneen arttisivun....

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Joulumaratooni 10



Joulumaratoonin kymmenes ja viimeinen haaste oli Kuusi - kiille. Kiillettä löytyy minulla kullasta ja hopeasta, mitä on taustassa. Tausta on ensin kohokuvioitu, sitten käsitelty Frantagen kohojauheella (turkoosia ja kultaa), suihkittu mistillä ja lopuksi vielä sipaistu päälle hopeavahaa.

Minulla toinenkin kortti samalla tekniikalla.



maanantai 21. marraskuuta 2016

Joulumaratooni 7&9


Joulumaratooni lähestyy loppuaan ja mulla hiipuu vauhti. Tässä kuitenkin tuplapostaus kahteen haasteeseen eli numero 7 (kaksi paperia ja nauha) ja 9 (nuotti, naru ja piparkakku).

Haasteen 9 kortti on ihanan sävyinen ja siksi sen voikin esitellä ensin. Kiva uutuuspaperi taustalla, ruskealla archival inkillä nuottileimailua (tosin nuottileima oli pakko hakea takaisin kirppiskasasta, onneksi kukaan ei Pirtillä sitä sittenkään ostanut :D ) ja Chocolade Baroquen kuusileima valkoisella embossattuna, Mixed Media INX:iä päällä ja ne pakolliset piparkakkunapit.

Haasteen 7 kortti onkin sitten tuplautunut omalla haasteella käyttää Tarulta saamaa joulunauhaa ja jämäjoulupapereita. Kaveriksi toiseksi paperiksi ihan valkoista jämäpaperia lumihiutaleena ja taustassa on valkoista embossausroisketta. Learn to self- ensin roiskeen kuumennus ja sitten vasta paperin kiinnitys korttiin - meinasi korttikin samalla käpristyä kun kuumentelin valmista korttia... Tunnustettakoon, että ei oo ihan mun tyyliäni, mutta jälkikasvu taitaa saada nämä kortit kavereille annettavaksi.



sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Autoilua


Vaihteeksi jotain muuta kuin joulukortteja. Joskus kortti voi olla ihan hyvä, vaikka siinä on taustapaperin kaverina kaksi elementtiä - kuva ja teksti

perjantai 18. marraskuuta 2016

Neulonta: Villasukkaa pukkaa


Lupasin miehelleni jo alkuvuodesta syntymäpäiväksi villasukat ja langat hankittiin siipan toiveiden mukaisesti - musta, harmaa, punainen ja keltainen.

Vuosi melkein vierähti, sillä en saanut miehestä irti, millaista raidoitusta tai kirjoneuletta hän toivoi. Päädyin tekemään radikaalin päätöksen ja valitsin tämän mallin sukkiin. Yritin viimeiseen asti tehdä värikkäät sukat, mutta hävisin...

"Voinko tehdä sukat, jossa pääväri on keltainen". EI
"Voinko tehdä sukat, jossa pääväri on punainen". EI
"Voinko tehdä sukat, jossa pääväri on harmaa". EI
"Pitääkö tehdä sukat, jossa pääväri on musta". KYLLÄ

Eli siis mustaa sukkaa tekemään... Lankana on Louhettaren Luolan Väinämöinen, joka on kyllä hyvä ja kestävä sukkalanka.

Paino:  83 gr
Lankaa käytetty 2016 valmistuneihin töihin: +2613gr (+ peitto 2999gr)

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Joulu 2016: Piparkakkuja



Timpalla on monta joululeimaa ja myös piparkakkuleimat on nyt korkattu. Samalla sain käytettyä jämäsuikaleita.




maanantai 14. marraskuuta 2016

Joulu 2016: turkoosin sävyjä


Maanantaiksi taas joulukorttia blogiin, tällä kertaa teemana oli vintagea yllättävällä turkoosilla sävyllä.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Neulonta: Kirjoneulevillasukkia soveltaen ja säätäen


Olen ostanut toinen toistaan ihanampia neulekirjoja - tehnyt kuitenkin pääosin aina kaikkea muuta ja oman pään mukaan. Nyt päätin tehdä upeasta Puikkomaisterin sukkakirjasta jotain. No eihän nämä näytä nyt yhtään samalta kuin kirjan kansikuvassa eli Puuhis sääti taas.  Kirjassa sukat on aloitettu pääosin ylhäältä ja minä haluan tehdä takuuvarmaksi ja hyväksi havaitut kantapääni eli aloitan sukat aina varpaista.

Kirjoneule ei ole ollut minun intohimoni koskaan (palmikot ja pitsit kylläkin...), mutta nyt siihen on tullut joku outo halu kokeilla. Mut mut, en minä tykkää seurata jonkun toisen ohjetta, se on taivaallisen tylsää. Yksinkertainen omasta päästä napattu kirjoneule vielä menee, mutta kuten sukista näkyy, aloitin mallin typistämisen aika nopeasti. En myöskään ole sinut pitkille langan juoksuille... Mutta kai minä jotain muutakin tuosta kirjasta valitsen inspiraatioksi jossain välissä vielä :)

Sukat olivat kyllä perinteinen kämmäilyneule. Aloitin ne kesän alussa ja olin siinä vaiheessa unohtanut teenkö kärjen levennykset joka kierroksella vai joka toisella. No päädyin tekemään jokatoisella - EI EI EI. Kyllä sukkia voi pitää, mutta minun varpaani haluavat nopeasti leventyvät sukat. Seuraava kämmi oli jalkapöydän päälle säätämäni ylimääränen kirjoneule, joka kiristi ärsyttävästi isommista puikoista, ahkerata kokeilusta ja silmukkalisäyksistä huolimatta. Päädyin saksimaan ne pois, kun kumpikin sukka oli edennyt jo komeasti kohti vartta. Tulipa harjoiteltua siis silmikointia, koska en todellakaan hallunnut purkaa sukkaa senttitolkulla.... Positiivista on, että silmukointikohta ei hyppää silmille eli aika ok onnistui. Pakollinen leikkaus-silmukointi-säätö kyllä takasi, että sukat lensivät moneksi kuukaudeksi nurkkaan murjottamaan keskeneräisenä.

Paino:  94 gr
Lankaa käytetty 2016 valmistuneihin töihin: +2530gr (+ peitto 2999gr)

perjantai 11. marraskuuta 2016

Joulu 2016: Lisää luistimia


Lisä joulukortteja Timpan leimoilla. Luulen, että käytin tätäkin leimaa ensimmäistä kertaa. Kohottelin yhden luistimen irti taustastaan kohotarrapaloilla.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

P*SKIS #333


Tämä sivu on jäänyt julkaisematta. Silloin vielä aamusella oli hieman huuraakuuraa puiden lehdissä, tänään maisema Pirkanmaallakin on täysin valkoinen ja sivun otsikoksi sopisi paremmin "Talvi saapuu"...

Mutta koska värit menivät ihan nappiin tämän päiväisen P*skiksen kanssa, niin eiköhän tällä mennä haasteeseen nyt mukaan. P*skiksen väreinä olivat kaksi eri violetin sävyä ja vaalea sininen eli nehän juuri tästä työstä löytyvät!

tiistai 8. marraskuuta 2016

Joulumaratooni #6


Maratoonin kuudennessa haasteessa haettiin eläintä ja tervehdystä. Minä kaivoin mistin esiin ja sain kuin sainkin nätisti leimattua muutaman tipusen.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Joulumaratooni #5


Joulumaratoonissa oli nyt aiheena niitti - revittyä - ruskeaa. Kaivoin joulujämälootaa ja sieltä löytyi mukavasti papereita ja vanhoja koristeita...

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Joulumaratooni #4


Joulumaratoonin neljännessä osassa piti kortista löytyä vihreää ja tonttu. Jaiks.... Vihreän ja punaisen yhdistelmä korteissa ei oli minun lempiaiheitani sekä tonttujen metsästäminen on minun askarteluhuoneessani ihan haasteellista.

Mutta vaikeuksien kautta voittoon, Octobodeissa oli yksi tonttuleima ja siitä sitten eteenpäin!

lauantai 5. marraskuuta 2016

Neulonta: Exploration station 2

 

Exploration Stationin tekeminen oli viimeksi niin kivaa puuhaa ja bongasin netistä megahyvän värikombon harmaan ja keltaisen kanssa, joten kaivoin omia lankavarastoja (ja ihan yllättäen, just joo....) sieltä luonnollisesti löytyi hyvät värit toiseenin huiviin. Tässä huivissa aina-oikeata on vain keltaiset väriraidat ja ne nyt pomppaavat edellistä versiota paremmin esiin. Itse en kyllä yhtään ole mukana ainaoikea-villityksessä (se huivihan ei edes tunnu päällä kivalta pinnan takia) ja joko heitän roskakoppaan kaikki hittimallit tai teen niistä oman version kuten tästä.


Kuvat sain otettua aviosiipan ystävällisellä avustuksella syksyn viimeisien auringonsäteiden loistaessa. Nyt sitten on tarjolla vain synkeitä ja harmaita iltoja...



Lankoina oli pääosin Louhittaren Luolan Väinämöiset (Keltainen, vaalea harmaa ja tummaharmaa). Musta ja valkoinen ovat Kirjopirkkaa. Huivista ei tullut ihan yhtä pehmoinen kuin edellinen, merino on kyllä luksusta...

Hullu kun olen, voisin tehdä vielä kolmannenkin. Mutta ennen sitä tehdään muutamat villasukat, tumput, villapaita valmiiksi ja jämiä&tylsiä värejä ajattelin tuhota Stephen-sedän innoittaman johonkin briosche-huiviin, esim tämän kaltaiseen


Paino:  192 gr
Lankaa käytetty 2016 valmistuneihin töihin: +2436gr (+ peitto 2999gr)

torstai 3. marraskuuta 2016

Joulumaratooni #3

Voiko joulukortissa olla ruusuja? Jotenkin yleensä en osaa joulukorteissa käyttää kukkia, korkeintaan yhtä tiettyä viisisakaraista kukkaa, joka tuo minulle mieleen joulutähden. Tällä kertaa myös kaivoin esiin stansseja ja tein kuvalle kehykset, ruusuja seuraten romattiseen tyyliin. Tällä kortilla osallistun Koukussakortteihin joulumaratooniin reseptillä ruutuja - kukkia

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Paperilla: Isänpäivä


Paperillassa vietetään isänpäivää. Tim Holztin "pelikorttiaskista" löyty muutama mieshenkilö, joten tästähän se lähti kehittymään. Paperit ovat Graphic45:sta ja rattaat Heidin korttipajan. Itse huomaan tekeväni miehisiä kortteja kovin usein vanhaan teemaan. Taitaa johtua erityisesti paperien tummemmasta sävytyksestä, joka kuin huutelee tekemään ukoille kortteja.