maanantai 13. helmikuuta 2017

Mixed Media: Lusikkataulut


En ole tehnyt tauluja pitkiin pitkiin aikoihin. Tämäkin taulu on aloitettu jo kesällä, mutta sain sen viimeisteltyä vasta nyt. Kaikki lähti liikenteeseen Millan ylijäämäkehyksistä ja isosta lusikasta. Lusikka oli löytynyt jo muutama vuosi takaperin vanhempieni kellarista, mutta inspiraatio siihen löytyi vasta nyt,


Halusin ruosteista tunnelmaa VerDay-maaleilla, mutta kuitenkin vaaleata sävymaailmaa. Päätin myös kokeilla violettiä sävyä (noh, maalinjämiä...) tuomassa hieman poikkeavaa tunnelmaa edellisisiin töihin verrattuna. Taulu on iso kooltaan: 40cm * 80 cm.





lauantai 11. helmikuuta 2017

Art Journal: Tuima nainen



Vihdoin sain itsestäni irti harjoitella taas piirtämistä. Sitä varten kaivoin Jane Davenportin kirjan ja yritin tuottaa hieman samanlaista kuvaa kuin mallipiirustuksessa. Vaikkakin olen tyytyväinen muuten lopputulokseen, ei tämä kyllä juurikaan esikuvaltansa näytä. Tuima täti siitä syntyi!



torstai 9. helmikuuta 2017

Neulonta: Briosche-huivi



Brioschen eli kaksivärisen patenttineuleen huumaa.  Tämä huivi on "aika lailla" sama kuin tämä Stephen Westin huivi. Päätin tuhota violetteja ja harmaita jämiä (ja taisi siellä olla kokonaisia keriäkin) oikein urakalla. Jotta työ etenisi hivenen nopeammin, sain neronleimauksen tehdä huivin kaksinkertaisella langalla. Lankoina oli minulla 400gr/100m eli fingering-paksuista villalankaa. Osa on täyttä villaa, osa nylon vahvisteista. Löytyy Pirkkalankaa (myös itsevärjäämän), Malabricon jämiä, Handua, Louhettaren Luolan Väinämöistä - siis ihan kaikkea.


Eihän (tämäkään) projekti ihan kommelluksitta mennyt. Jossain vaiheessa havahduin, että olin vähintään 40 kerrosta aikaisemmin tehnyt väärässä kohtaa kavennuksen ja kuvio oli rikki. Eihän sitä voinut kuin pudottaa siitä kohtaa silmukat ja taistella virhe pois. Näin yksinkertaisessa kuviossa tuollainen virhe näkyisi selvästi. Siinä menikin sitten 2 tuntia korjatessa, sillä patenttineule ei ole ihan yksinkertaista korjata...

Työtä tehdessä tuntui ensin, että kuvissakin näkyvä vaaleampi raita Handua oli täysin katastrofi ja suunnittelin jo sen värjäämistä violettisemmaksi jälkikäteen. Mutta kun työ eteni, onneksi vaaleampi raita on vain pikantti yksityiskohta kokonaisuudessa. Aloitukseen jäi kyllä yksi kämmi, kun unohdin tehdä lisäyksiä ja tein ne tuplina sitten muutamaa kerrosta myöhemmin. Onneksi tämä sattui reunaan ja huivissa on vain pieni mutka tässä kohtaa... Ihan kaikkea ei kyllä korjata

Fiiliksinä on tyytyväisyys jämien tuhoamisesta. Yllätyksenä oli huivin muhkeus. Vajaan 600gr huivi ei ole ihan pieni eikä ihan ohut, joten jännityksennä nähdään tuleeko tätä käytettyä muualla kuin sohvan nurkassa käärityessä... Väreiltään se toki on ihan minua.

Paino:  580 gr
Lankaa käytetty 2017 valmistuneihin töihin: +801gr 

tiistai 7. helmikuuta 2017

Mixed Media: Rakkaudella ikuisesti


Tällä taululla on hyvä osallistua Jehkottaren haasteeseen. Minulla inspiraationlähteenä oli erityisesti kuva, sen rouhea tausta ja kaunokirjoitetut tekstit.

Taulussa on käytetty maaleja, metallevahaa, gelatoksia, kuumaliimaa ja nuottipaperia.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Art journal: Ystävyys


Tämä sivu lähti liikenteeseen noista kahdesta Octobode Factoryn örkistä, jotka leimasin suurempia ajattelematta sinisävyisen jämämaaliaukeaman reunoille. Tunnustan, että meni hetki kehitellä kokonaisuutta aiheesta, mutta näin jälkikäteen itse viesti lopulta on ihan suloinen.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Synttärikortti kitaramiehelle


Korttikuva tuli Korttitalkoiden runsaampaakin runsaammasta tarvikekitistä, mutta syksyllä en tästä vielä korttia tehnyt. Siipan synttärit kuitenkin lähestyivät talvella ja tajustin tämän kuvan olevan kuin nappi silmään, hänellä nimittäin on sininen custom-made kitara...

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Paperilla: Nurkkien kätköistä


Paperillassa haastettiin kaivamaan nurkkien kätköihin unohtuneita materiaaleja tai työkaluja ja niitähän minulla riittää! Pöydälllä on pyörinyt sekalainen valikoima kukkasia, vanerikoristeita ja muitakin koristeita. Vintagekuvat on ostettu jo aikapäiviä sitten ja paperitkin taisin dyykkailla Tarun kirppiskasasta viime toukokuussa. Lisäksi en ole käyttänyt Martha Stewardin boordileikkureita varmasti vuoteen.

Kun kerran innostuin tekemään vintagekortteja, niitä syntyi samalta istumalta useampikin. Näiden tekeminen ja sommittelu kun on vain niin kivaa!