perjantai 23. marraskuuta 2012

Sinellin DT: jouluisia kortteja ja minialbumi




Joulukuu jo kolkuttaa ovelle ja Sinellin paketista tupsahti jouluisia DCWV:n papereita sekä Sizzix:n stanssi.

Päätin tehdä perinteisten korttien lisäksi myös pienen minialbumin. Albumiin voi vaikka tallettaa jouluisia muistoja, kuvia tai vaikka reseptejä. Itse teen samalla tyylillä lapseni isoisovanhemmille yhdistetyn joulukortin ja tilaa riittää kuviin lapsenlapsenlapsesta ja vaikka muutama piirustuskin.

Albumin pohjana on valkoinen 30cm*30cm kokoinen kartonki. Taitoin sen ensin neljään osaan, leikkasin yhden taitoksen auki paperin keskipisteeseen asti. Sen jälkeen paperi taiteltiin haitariksi. Tekniikka on siis sama kuin maze-kirjasessa, mutta sivuja tulee tähän vain muutama. Ohjeen löydät vaikka täältä Ihana-lehden sivuilta.

Seuraavaksi teippasin keskimmäiset sivut yhteen niin, että sivusuunnassa sivujen väliin tuli pieni tagitasku. Tämän jälkeen päällystin sivut DCWV:n Heirloom Christmas-sarjan paperilla ja papereista leikatuilla koristeilla. Etupuolen kuvat on kiinnitetty kohotarroilla, mutta sisäsivuille ne on vain teipattu.

Tagissa on hyödynnetty skräppiarkin isoa kuvaa, joka on näin itsessään jo koristeltu. Tagin kulmaan laitoin nauhan vetämistä varten. Tagin sijaan taskuun voi toki tallettaa vaikka tärkeitä joulumuistoja, kuvia tai vaikkapa niitä lasten pieniä joulupiirustuksia.

Samoista papereista tein myös yksinkertaisen joulukortin. Kannattaa muistaa, että myös sisäsivuja voi koristella! Tässäkin kuva on leikattu saman sarjan papereista ja kohotettu tarrapaloilla ylöspäin. Osassa paperita ja kuvioita on hauska vahamainen pinta.
¨
Viimeiseksi hieman erilaista tyyliä - tästä tulikin pirteä lumiukko-kortti! 

Pämppä oli laittanut pakettiin vielä mukaan Sizzix:n jouluisen stanssin, jonka mukana tulee myös kohokuviointilevy.  Lumiukko on ensin stanssattu valkoisesta helmiäiskartongista ja sen jälkeen laitettu kohokuviointitaskun sisäsään. Stanssissa on myös hattu ja sen on stanssattu mustasta kartongista. Nappeina on akryylitimantteja. Stanssailin koristeeksi vielä omilla Sizzix:n stansseilla lumihiutaleita ja aitaa. Paperi on  myöskin DCWV:n, mutta eri sarjasta - Christmas Mat Sack

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti