Näytetään tekstit, joissa on tunniste Imagepac. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Imagepac. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kaksi Kärpästä yhdellä iskulla

Ostin Hulluilta Päiviltä isoja taulupohjia ja niistä on vihdoinkin alkanut tulla Mixed Media-töitä valmiiksi. Tässä on ensimmäinen kolmesta.

Halusin kokeilla palapelinpalojen työstöä taustassa ja halusin pirteitä värejä.  Ensiksi täytin taustan kirjansivuilla ja liimasin palapelinpalat nurin päin pohjaan.. Sitten gessosin pohjan niin, että osa teksteistä näkyy. Värit ovat DI täyttöpulloista tiputeltuja tippoja taulun yläreunaan ja ne on valutettu alas suihkimalla vettä työhön. Värit ovat kevään ja kesän kirkkaita sävyjä: Squeezed Lemonade, Mowed Lawn, Picked Raspberry, Peacock Feathers.

Kokeilin tässä työssä omaa sananlaskuleimaani ja koristelin sivun hyvin kirjaimellisesti. Ötökkäleimat ovat Lost Coast Designin. Ja hitunen muuta leimailua vielä taustassa Timpoilla.



keskiviikko 28. marraskuuta 2012

P*skarteluhaaste #165 - Bingo

Nyt kun joulukortteja on tehty niin ahkerasti, että aihe alkaa tursuta korvista, on hyvä keskittyä taas skräppäilyyn. P*skiksessa oli numerobingo ja tämä työ sopii siis sinne, koska rivi 5-1-2 toteutuu reseptillä: 5 teippiä, 1 kuva ja 2 leimaa.

Tässä sivussa kokeilin taas omatekoisia leimoja (kamera ja tekstileima "kaksi kärpästä yhdellä iskulla" Imagepacilla tehtynä. Tekstileimojen teko on kyllä hyvin helppoa ja ainostaan leimojen valotus kannattaa pitää minimissään, jotta ne eivät kovetu liikaa koneessa. Tätä leimaa olisi voinut valottaa ehkä hitusen vähemmän aikaa, koska se pääsi hitusen liikaa kovettumaan. Leimaamista varten siis tarvitsin liimapisteen, jotta leima pysyi hyvin blokissa. Netistä pystyy lataamaan lisää sopivia fontteja käyttöön. Itse huomaan kaipaavani kunnon kaunokirjoitusta (kun oma käsi ei muka taivu) ja kunnon konekirjoitusfontteja. Seuraava haaste on se verbaalinen, kun pitää keksi hyvä lausahduksia. Koemielessä tein noita sananlaskuja ("aikainen lintu nappaa madon" tms), jotka voisivat hyvin toimia juuri skräppäyksessä.

Muuten tausta on harvinaisen vaalea minun tekemäksi - vain hitusen perfect pearlseja ja DI mistiä (sinisten sekoitusta) suihkauteltu pohjaan sapluunan läpi (joka on siis tarrakirjainten ylijäämä muovi)... Teippejä ja leimoja tykkään selvästi eniten käyttää näissä taustoissa. Saa nähdä, onko se vain ajan trendi vai tulisiko siitä mulle tavaramerkki.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

P*skarteluhaaste #162 - Värit


On taas p*skarteluhaasteen aika. Haasteena oli käyttää väripalettia. Katselin värejä ensin kännykällä, kun tein haasteetta ja tumma petrooli muuttui mustaksi, vaalea turkoosi petrooliksi ja vaalea harmaa näytti ihan mudalta/ruskehtavalta... Nyt näytöllä värit näyttävät ihan joltain muulta. Höh. Harmaita, turkoosia/petroolia ja vihreää onneksi sivusta kuitenkin löytyy. Kaikeasta huolimatta tykkään kovasti sivun lopputuloksesta ja erityisesti olen ylpeä noista leimatuista kameroista.


Ne on mun ihka ekat itsetehdyt kirkkaat leimasimet. Kamera on piirretty ihan omin käsin ja aviosiippakin sanoi yllättyneensä minun piirtelytaidoista - ei ole koskaan uskonut että tälläiseen kykenen :) Into doodlailla on nyt ihan huipussaan, sillä minä hankin itselleni oman leimasinkoneen! Bongasin sen Heidin Korttipajan sivuilta ja sen nähtyäni minun oli pakko päästä kokeilemaan itsekin sitä. Tällä koneella voi tehdä kotioloissa kirkkaita leimoja ja suunnitelmissa on näiden piirtelyiden lisäksi tehdä omia tekstileimoja kortteihin ja skräppäykseen sekä mixed media/art journal töihin omia "doodleja". Perheen miehet ovat innostuneet tästä myös, sillä jälkikasvu on tehnyt omia piirustuksia ja mies kaivanut valokuvia leimojen pohjaksi...

Leimojen teko itse on yllättävän helppoa - eniten aikaa menee kuvan tekemiseen. Esim kamera on ensin piirretty tussilla paperille, skannattu ja sen jälkeen muunnettu mustavalkoiseksi negatiiviksi kuvankäsittelyohjelmalla. Negatiivit tulostetaan kalvolle ja sen jälkeen päästään koneen kimppuun. Kone on oikeastaan UV-lamppu, millä polymeerigeelipusseihin valotetaan negatiivin avulla haluttu kuva. Valotus siis kovettaa geelin niiltä kohdilta, missä kalvo on läpinäkyvä. Valotukseen ei mene juurikaan aikaa - valmistaja lupaa leimoja 5 minuutissa. Suomenkieliset ohjeet olivat ihan hyvät ja niillä homma onnistui heti ekalla kokeilukerralla.

Tässä muutamia omia vinkkejä muille leimasinkoneen pauloihin joutuville - olisi muuten kiva kuulla teidänkin kokemuksia laitteesta
  • Koska valotuksen määrällä on merkitystä, sekuntikello on hyvä apuväline, valmistajan aika-arvioita noudattaen itse ainakin olen saanut leimat onnistumaan ekalla kerralla. 
  • Suurimmat haasteet olivat ensimmäisellä kerralla kalvojen printtauksessa, sillä vaikka koeprinttaus paperille oli tumma, niin kalvolla printti oli vaalea normaaliasetuksilla. Seuraava printtaus onnistuikin hyvin, kun säädin printterin asetuksiin  (HP) seuraavia arvoja: musteenmäärä automaattisesta itsemääriteltyyn - tummin mahdollinen asetus, muistin käyttää paperin laatuna kalvoa "transparency" ja määrittelin väritulostuksen sijaan "grayscale" ja sinne "käytä vain mustaa väriä/use only black ink". 
  • Negatiivit kannattaa suosiolla mitoittaa "reiluiksi". Eli kuvan ympärille kannattaa jättää reilusti mustaa reunaa, jotta asemointi pussin kanssa ei ole liian tarkkaa. Ja kuvan itsensä taas toki täytyy olla geelipussia pienempi.