keskiviikko 12. syyskuuta 2012

P*skarteluhaaste #154 - Resepti

On taas keskiviikko ja aika miettiä, mitä tehdä p*skikseen. Tällä kertaa resepti oli seuraava: 1 nauha, 2 paperia ja 3 perhosta.

Kirpparilta löytynyt Kraftin Kimmien leima pääse ekan kerran korttiin. Värittelin leimakuvan promarkereilla ja ehkä tummat hiukset olisivat olleet paremmat. Kortin värimaailmaksi valikoitus silppulaatikosta pinkin ja turkoosin/mintun yhdistelmä. Papereita on tuo yksivärinen pohjakartonki ja kukkapaperi. Kukkapaperiin on leimailtu parit perhoset, kolmas on koristeltuna leimakuvan kaverina. Washiteipin kaverina raitana on pompom-nauhaa.

Sain muuten Anskilta blogitunnustuksen! Kiitokset siitä.
Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it ja liitä blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka sen onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Minullakin on monen monta blogia, mitä mielelläni seuraan. Tällä kertaa arvoin niistä mukaan haasteeseen Mustesormen Millan, Niinun, Emmon, Pammun sekä Paperia ja Lankaa-blogin

tiistai 11. syyskuuta 2012

Vintagejoulukortti

Koukussakortteihin sivuston Vintage-haasteessa oli mukava luonnos. Päädyin taas yllättävään värivalintaan joulukortille, nimittäin Timpan violettiin.  Ylläoleva kortti on luonnoksen mukainen ja allaoleva kortti syntyi jäljelle jääneistä paperinpaloista. Stanssatut kuviot ovat stanssikuvavaihdosta. Ihastuin tuohon kiekuraan ja isoon lehteen kyllä niin, että hankin stanssin myös itselleni....

Kortin materiaalit:
Paperit: Tim Holtz Seasonal?
Stanssit: Kiekura ja iso lehti Magnolia, nainen Marianne Design, Kellotaulu Sizzix, alemman kuvan boordi Fiskars
Muuta: Puolihelmia, helmijoulukoristeen loppuja, Onnittelutekstit Tiimarin alesta, Distress Ink. Vintage Photo, Pealed Paint, Dusty Concord.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Tyttö ja ruusuja




It's all about Vintage and beauty- haasteessa aiheena oli Kesän muistoja.  Kukkakesä ei ollut kyllä sateiden takia ihan yhtä ruusuinen kuin tässä vintagekuvassa, mutta sillä mennään. En ole tainnut nähdä lakastuneita kukkasia vintagekuvissa :D

Tagi on kierrätetty toisesta kortista. Olen stanssannut sen läpi BigShotista ja naarmuuntuneet levyt tekivät kivan pintakuvioinnin siihen. Kortista tuli hieman vahva omaan makuuni, mutta täytyy kokeilla joskus edes jotain uutta!

DT kortti: Lauran korttihaaste #52 - Syksy



Lauran korttihaasteen aiheena oli syksy. Tämä Gorjussin tyttö kuuluu minusta niin selvästi syksyn kortteihin sateenvarjonsa kanssa. Tagi ja lehdet on stanssattu kraft coren kartongista ja kraftin väristä sisusta on hieman hiottu esiin. Taustaan on maalattu DI-musteilla hieman väriä - alunperin ajattelin sen olevan kokonaan kierräyskartongin värinen, mutta kokonaisuus vaatikin lisää sävyjä ja tämä ratkaisu toimi yllättävän hyvin. Poikkeuksellisesti onneateksti on kirjoitettu käsin!

Kortin materiaalit:
Paperit: Kraft Core
Stanssit: GoKreate (tagi), Bosskut (lehdet)
Leima: Gorjuss
Muuta: Distress Ink Musteet, Promarkerit, rusetti, organzanauha, 

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Samat materiaalit-haaste


Intohimona Askartelussa oli tarjolla Samat materiaalit-haaste. Päätin liittyä joukkoon, koska materiaalipaketti oli erilainen kuin tavallisesti ostamani materiaalit (ja ne metallikoristeet olivat vaan niin houkuttavat). Materiaaleista tuli kaksi työtä - skräppileiska ja kortti. Samettipintainen paperi ja ihana vaaleanpunainen pompom jäivät vielä odottamaan uutta työtä.

Maanläheisten värien innoittama jatkoin vielä Lapin reissun taltiointia. Näin jälkikäteen voi todeta, että pöllökuva olisi ollut luonnontieteellisesti oikeampi kuin tuo punarinta?, mutta enää ei voi vaihtaa. Kukkia sävyttelin musteella ruskeammiksi ja kukkakuvioista paperia sävytin DI Picket Fence musteella valkoisemmaksi.

Kortti piti tehdä, kun nuo kukkaset tuossa Basic Grey:n paperissa huusivat leikkaamista. Musta tausta on saman paperin toinen puoli.


Kortteja miehelle Osa II

Miehelle suunnattuja kortteja tulee vieläkin lisää.... Tyyli on hyvin simppeli ja värimaailma noudattaa pääosin sinisen ja kraftin sävyjä.




lauantai 8. syyskuuta 2012

Joulukortti silpusta

KoukussaKortteihin sivuston silppuhaasteessa oli aiheena luonnos. Lopputulos tuli taas jouluaiheiseksi, kun koristelin nuo neliöt lävistetyillä lumihiutaleilla ja puoli"timanteilla".