keskiviikko 12. syyskuuta 2012

P*skarteluhaaste #154 - Resepti

On taas keskiviikko ja aika miettiä, mitä tehdä p*skikseen. Tällä kertaa resepti oli seuraava: 1 nauha, 2 paperia ja 3 perhosta.

Kirpparilta löytynyt Kraftin Kimmien leima pääse ekan kerran korttiin. Värittelin leimakuvan promarkereilla ja ehkä tummat hiukset olisivat olleet paremmat. Kortin värimaailmaksi valikoitus silppulaatikosta pinkin ja turkoosin/mintun yhdistelmä. Papereita on tuo yksivärinen pohjakartonki ja kukkapaperi. Kukkapaperiin on leimailtu parit perhoset, kolmas on koristeltuna leimakuvan kaverina. Washiteipin kaverina raitana on pompom-nauhaa.

Sain muuten Anskilta blogitunnustuksen! Kiitokset siitä.
Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it ja liitä blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka sen onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Minullakin on monen monta blogia, mitä mielelläni seuraan. Tällä kertaa arvoin niistä mukaan haasteeseen Mustesormen Millan, Niinun, Emmon, Pammun sekä Paperia ja Lankaa-blogin

5 kommenttia:

  1. Oi kiitos tunnustuksesta!
    Ja korttisi - se on erittäin chic!
    Tykkään väreistä ja koristeet on tosi makeet - sopii hienosti neidille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis tunnustuksesta! Kortissa on aivan mahtavat värit :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kortti! Sulat on mainio lisä korttiin ja tekstileima tuntuu sopivan hyvin leimakuvaan :)
    Kiitos tunnustuksesta :) :)

    VastaaPoista
  4. Säpäkkä kortti ja pyrstösulat vaan heiluu :)

    VastaaPoista