Tässä vielä muutamia yksinkertaisia joulukortteja. Taustapaprut ovat jämiä Timpan setistä ja vintage-kuvat ovat Pion Designin. Kuvat on kehystetty joko kraftilla tai röpelöllä luonnonvalkoisella kartongilla (taitaapa olla jotain korttipohjaa epäonnistuneista korteista...). Nauha onkin ainoa koriste lisäksi näissä korteissa.
Nyt onkin aika lähettää vihdoin omat joulukortit eteenpäin :)
tiistai 4. joulukuuta 2012
maanantai 3. joulukuuta 2012
Lauran korttihaaste #64 - kaikki käy
Tässä on vielä viimeiseen Lauran korttihaasteeseen kortti - teemalla kaikki käy. Joulukorttihan siitä tuli joulukuun kunniaksi ja tutulla vintagetyylillä. Kiitän Lauraa ihanasta haasteesta ja toivon, että häneltä löytyisi vielä jossain vaiheessa aikaa jatkaa tätä mukavaa haastetta.
DT-rintamalla tapahtuu paljon muutoksia osaltani. Minut on valittu Nauhataivaan DT-tiimiin, josta löytyy monta todella taitavaa tekijää. Olen luvannut tehdä Nauhataivaalle jotain vähän erilaista - saa nähdä miten lupaukseni pystyn pitämään :) Sormet oikein syyhyävät, että pääsen ensi vuoden alussa aloittamaan tässä tehtävässä.
Yhteistyöni Sinellin kanssa päättyy tähän ja vinkkinä kiinnostuneille - Sinelli hakee uutta DT-tiimiä.Toivotan mukavia askarteluhetkiä tulevalle tiimille.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Askartelupirtin haaste
Oletko huomannut jo Askartelupirtti-tapahtuman sivut ja siellä menevän haasteen? Haasteen aiheena on Minä askartelijana.
Minä itse olen askartelijana kokeileva ja nämä Art Journal-sivut ovat ihan uutta minulle Tämä sivu on toinen, mitä olen tehnyt. Kokeilin siinä ensikertaa embossauspastaa, joka kuumennettaessa kohoaa tavallista kohojauhetta enemmän. Halusin tehdä jotain lumista ja talvista ja työ oli muuten tehokas - sitä lunta sitten tuli heti :) Kukat on väritelty DI-musteilla ja pastan taustalla oli Glimmer mistin sydänmaski.

Tunnisteet:
art journal
lauantai 1. joulukuuta 2012
Joulukortteja karkkiväreissä
Täytyyhän tänäkin jouluna olla muutama erilainen joulukortti. Nämä paperit ovat ystäväni jämiä viime joululta ja taiteilin niistä parit kortit itselleni.
Tunnisteet:
joulu 2012,
kortit
perjantai 30. marraskuuta 2012
Kaksi Kärpästä yhdellä iskulla
Ostin Hulluilta Päiviltä isoja taulupohjia ja niistä on vihdoinkin alkanut tulla Mixed Media-töitä valmiiksi. Tässä on ensimmäinen kolmesta.
Halusin kokeilla palapelinpalojen työstöä taustassa ja halusin pirteitä värejä. Ensiksi täytin taustan kirjansivuilla ja liimasin palapelinpalat nurin päin pohjaan.. Sitten gessosin pohjan niin, että osa teksteistä näkyy. Värit ovat DI täyttöpulloista tiputeltuja tippoja taulun yläreunaan ja ne on valutettu alas suihkimalla vettä työhön. Värit ovat kevään ja kesän kirkkaita sävyjä: Squeezed Lemonade, Mowed Lawn, Picked Raspberry, Peacock Feathers.
Kokeilin tässä työssä omaa sananlaskuleimaani ja koristelin sivun hyvin kirjaimellisesti. Ötökkäleimat ovat Lost Coast Designin. Ja hitunen muuta leimailua vielä taustassa Timpoilla.

Imagepac,
mixed media
torstai 29. marraskuuta 2012
Valokuvaleimoja jouluun
Tässä tulee muutama joulukortti Artemion leimalla. Joulukorteissa en ole innostunut yhtään värittelemään, joten tälläinen leima sopii minusta ihan hyvin tälläiseen jouluiseen teemaan. Resepti on muuten hyvin yksinkertainen. Hitunen nauhaa ja lumihiutaleita....
Osallistun näillä korteilla Kortiston haasteisiin. Ylempi menee haasteeseeen, missä piti käyttää vain yhtä väriä (Vai onko tässä liikaa valkoista ruskean kaverina?) ja alempi menee joulukorttihaasteeseen.
Tunnisteet:
joulu 2012,
kortit
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
P*skarteluhaaste #165 - Bingo
Nyt kun joulukortteja on tehty niin ahkerasti, että aihe alkaa tursuta korvista, on hyvä keskittyä taas skräppäilyyn. P*skiksessa oli numerobingo ja tämä työ sopii siis sinne, koska rivi 5-1-2 toteutuu reseptillä: 5 teippiä, 1 kuva ja 2 leimaa.
Tässä sivussa kokeilin taas omatekoisia leimoja (kamera ja tekstileima "kaksi kärpästä yhdellä iskulla" Imagepacilla tehtynä. Tekstileimojen teko on kyllä hyvin helppoa ja ainostaan leimojen valotus kannattaa pitää minimissään, jotta ne eivät kovetu liikaa koneessa. Tätä leimaa olisi voinut valottaa ehkä hitusen vähemmän aikaa, koska se pääsi hitusen liikaa kovettumaan. Leimaamista varten siis tarvitsin liimapisteen, jotta leima pysyi hyvin blokissa. Netistä pystyy lataamaan lisää sopivia fontteja käyttöön. Itse huomaan kaipaavani kunnon kaunokirjoitusta (kun oma käsi ei muka taivu) ja kunnon konekirjoitusfontteja. Seuraava haaste on se verbaalinen, kun pitää keksi hyvä lausahduksia. Koemielessä tein noita sananlaskuja ("aikainen lintu nappaa madon" tms), jotka voisivat hyvin toimia juuri skräppäyksessä.
Muuten tausta on harvinaisen vaalea minun tekemäksi - vain hitusen perfect pearlseja ja DI mistiä (sinisten sekoitusta) suihkauteltu pohjaan sapluunan läpi (joka on siis tarrakirjainten ylijäämä muovi)... Teippejä ja leimoja tykkään selvästi eniten käyttää näissä taustoissa. Saa nähdä, onko se vain ajan trendi vai tulisiko siitä mulle tavaramerkki.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)