keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Inspiroidu 186: Pahvileimasin

Minua oikein haarmittaa, että en ehtinyt osallistumaan viime viikon Inspiroidu haasteeseen, kun printteristä loppui musta väri kesken yhden uutisen kopioinnin lehdestä. Aihe oli hyvä ja toteutan sen ehdottomasti lähiviikkoina, kun kasetit vihdoin ja viimein on hankittu. Mutta tämän viikkoisen haasteen tekemiseen minulla onneksi ei ollut mitään esteitä.

Viikonloppuna järjestelin materiaaleja oikein urakalla ja tein muissakin blogeissa käytettyjä "skräpistelypaketteja" itselleni. Materiaaleja minullakin on tätä nykyä aika paljon, mutta usein työtä aloittessa tulee tyhjä hetki enkä osaa luovasti skräppäyksessä yhdistää materiaaleja toisiinsa. Nyt keräsin muovitaskuihin valmiiksi isoja taustapapereita, sävyihin sopivia koristepapereita, valokuvatkin lajittelin niihin ja hieman koristeita. Tässä oli yksi paketti, johon ennakkoon varmaan muuten en olisi tarttunut.

Tämän paketin kukkaset olin jo siirtänyt väriensä takia kirppiskasaan, mutta selatessani kirppikseltä ostettuja papereita huomasin, että ne sopivat väreiltään hyvin tuohon violetin-pinkin-ruskean--beigen kukertavaan palaseen. Luonnoksen olin bongannut Inzpira-lehden blogista ja se sopi hyvin kukkasiin ja romanttiseen paperiin. Valitsinkin pahvileimasimeksi kukkasen ja töpöttelin helmiäshohtoista valkoista akryylimaalia sen avulla kuvaan. Leimasin löytyy skräppileiskasta vasemmasta yläkulmasta.

Töiden valokuvauksessa minulla on taas talven haasteet ja valo ei riitä kuviin ollenkaan. Tukena käytän pientä pöytälamppua mutta sen valo on aivan liian keltaista. Skanneriini eivät 12"*12" työt mahdu. Millaiset kuvausolosuhteet sinulla on käytössä? Mistä olet hankkinut lisävalon? Alkaa kohta tuntua siltä, että voimakas remonttivalaisin olisi hyödyksi niin talon rempoissa kuin askarteluharrastuksessa...


5 kommenttia:

  1. Kiva sivu, tykkää tuosta asettelusta!

    Mulla on parissa lampussa kirkasvalopolttimot,
    jotka mies on ostanut ihan muuhun tarkoitukseen, mutta helpottavat samalla askartelujen kuvaamista, kun niissä on luonnollisempi valo. Silti on ihan eri kuvata luonnonvalossa kuin illalla, kun ulkona on säkkipimeää.

    VastaaPoista
  2. Ihanan keltainen sivu! Tykkään miten olet leikkinyt ympyröillä : )

    Minä kanssa yritin kuvata yhtä korttia illalla... laitoin kaksi lamppua eri suunnista valoksi, kuvat olivat tosi huonoja! En oikein suostu nykyään kuvaamaan ilman päivänvaloa.

    VastaaPoista
  3. Irtosalama, parilla sadalla saa jo hyvän. Tietysti voi yrittää viritellä peilejä ja valkoisia pahveja heijastamaan jostain tulevaa valoa. Mutta kyllä se luonnonvalo vaan on paras. Vaikka tänään ei kyllä olisi ulkonakaan tullut hyviä kuvia.

    VastaaPoista
  4. Kiva tuo ympyrärykelmä! Itse en olisi ympyräleikkureita hankkiessa uskonutkaan miten monikäyttösiä ne onkaan, tämä on varsin hyvä esimerkki.

    VastaaPoista
  5. Ihana, erilainen asettelu. I like it:)

    VastaaPoista