lauantai 31. joulukuuta 2016

Neulonta: #raitasukkajoulukalenteri


Marraskuun lopussa meinasi tulla hätä käteen, kun Missä Neuloimme Kerran-blogista tuli tieto että jämälankavillasukkajoulukalenteria ei tulekaan. Maikkis hyvänä ystävänä riensi apuun ja lupasi tehdä meille ikioman joulukalenterin. Sillä joulukalenterivillasukat kuuluvat minun jouluun :) Joka aamu sängyssä ensimmäisenä katsotaan päivän vihje ja varmistetaan, että työmatkalle tulee mukaan oikea lankakerä.



Koska olen 100% Puuhis ja ystäväni tietävät, että koskaan en kykene täysin ohjeita noudattamaan eli sooloilen rankasti, tänäkin vuonna piti jotain sukkasooloilua tehdä. Halusin kokeilla, miltä sukat näyttävät, kun teenkin tuplaraidoituksen pohjavärillä ja päivän värillä. Kuvittelin, että sukista tulisi jättijättipitkät, mutta eihän näillä säärillä ollutkaan mitään vaaraa... Mutta sain hyvät polvisukat.


Toisessa sukassa oli vaaleanharmaan pohjaväri ja toisessa tummanharmaa (Louhittaren Luolan Väinämöinen). Lankoina tällä kertaa Regian jämiä (Fluormania pinkkinä ja sinivihreänä), Louhittaren Luolan Väinämöinen (lähes kakki muut värit) ja Kirjopirkkaa (ainakin valkoinen). Sen verran sooloilin lisää, että loppuvaiheessa valitsin päivän raitaan kaksi väriä, jotta raidoista ei tulisi liian leveitä. Kyllä valokuvaaminen oli tällä kertaa haasteellista. Jouluaattona satoi vettä ulkona (en todellakaan mene sinne kuvaamaan), auringosta ei ollut tietoakaan ja sisällä oli pimeätä. Jälkikasvu tuli onneksi apuun ja taskulampulla sai lisävaloa kuvaan (ja komeat varjot...).

Näistä tuli I H A N A T. Pitkät, istuvat ja sopivan napakat pohkeista. Hieman mietin, että olisiko pohkeisiin pitänyt laittaa 2-4 silmukkaa lisää, mutta toisaalta sukat venyvät helposti ja nämä pysyvät nyt hyvin ylhäällä sellaisenaan.

Tämän vuoden saldoksi tulee valmistuneista töistä reilu 3 kiloa kulutettua lankaa ja tuo peitto toiset 3 kiloa. Peitto toki aloitettiin kovasti vuoden 2015 aikana, mutta kyllä viimeiset kuukaudet 2016 puolella ahkerasti sitä koukutettiin myös. Myös tältä vuodelta jää jokunen aloitettu työ sitten ensi vuoden puolelle. Neulekoneella en tehnyt montaakaan työtä (2 osin...), joten puikot heiluivat ahkerasti. Peitto tehtiin kaksinkertaisella langalla, mutta muuten työt olivat joko fingering-paksuista lankaa tai lace-paksuista.

Paino:  124 gr
Lankaa käytetty 2016 valmistuneihin töihin: +3245gr (+ peitto 2999gr)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti