torstai 13. elokuuta 2015

Virkkaus: Projekti Peitto - viikko 3



Projekti etenee hyvää vauhtia. Nyt ympyrä on saanut jo neliömuotoa, kun kolmannen viikon rivit 26-36 on saatu tehtyä. Olen nyt päässyt myös purkamaan työtä, sillä yhdellä kerroksella termit SC ja DC vähän sekoittuivat enkä ollut kuvienkaan suhteen riittävän tarkkaavainen. Pari kerrosta myöhemmin kuvia katsoessa asia sitten valkeni. Lisäksi hiffasin, että kannattaa päätellä langanpätkät virkatessa seuraavia kerroksia ja säästyy neulahommista :) Tein tälläkin kertaa vapaaehtoiset rivit eli kukkaset. Uusia värejä (valkoinen ja petrooli) on otettu mukaan ja hiljalleen värien valinta alkaa olla omavaltaista eikä niin tarkoin ohjetta mukaeleva.

Peiton paino nyt: 182gr.

tiistai 11. elokuuta 2015

Vintagehääkortti


Teen hyvin harvakseltaan tilauskortteja, tässä on yksi häihin toivottu kortti. Kortin teemaan toivottiin vanhaa tyyliä, musiikkiteemaa ja vihreätä.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Liebster Award eli tunnustuksia



Sain Muffin Dreams-blogista tunnustuksen. Kiitos siitä! Sain seuraavat kysymykset:

1. Lempikäsityötyylisi?

Juuri nyt neuloosi on taas iskenyt ja teen enemmän neuletöitä (johon lasken mukaan myös peiton virkkaamisen). Talvella varmaan taas paperiaskartelu nousee taas ykköseksi.

2. Mikä työsi on jäänyt eniten mieleesi?

Tämä on haastava kysymys. Käytän paljon tekemiäni villapaitoja ja huiveja, joten ne ovat toki aina mielessä. Askartelun saralta mixed media-taulut ovat mielessä, koska olen myös saanut ripustettua osan niistä seinälle. Nuo taulut ovat hyvin myös mieheni mielissä. Kuulemma kättä kun heilauttaa sohvalla, iskee ikävästi taulun tekstuuriin. Hyvin roskat ovat kuitenkin taulussa pysyneet :)


3. Mistä haet inspiraatiota?

Ystäviltä, blogeista ja raverlystä.

4. Suuritöisin tekeleesi?

Tämä neuletakki varmaan - jos ajassa mitataan. Se oli aika monta vuotta projektina. Vieläkin pitäisi tuunata sitä ja irroittaa hihat & lyhentää ne...

5. Epäonnistunein työsi?

Moppi!!! Ehdottomasti moppi. Askarteluystävät toki muistuttavat minua myös eräästä UTEE-taulusta :D

6. Oudoin materiaali, josta olet työsi tehnyt (tai suunnitellut tekeväsi)?

Mixed media-töissäni olen kyllä aika outoja materiaaleja eli roskia käyttänyt. Kyniä, yllärimunia, nahanpalasia, kangasta, pullonkorkkeja, jne...

7. Missä on työnurkkauksesi?

Minulla on ihan oma työhuone. Tässä on kuvia siitä ennen kesäloman muutosta. Nyt siellä (melkein) näyttää tältä. Taustalle on tullut vielä yksi neulekone eli huone ei ole valitettavasti yhtä avara. Lattialla olevat laatikot pitäisi prosessoida. (Ja huoneessa on yhä iso kirjahylly ja iso työkaluvaunu...)

8. Kenelle teet käsitöitä?

Lähinnä itselleni ja lapselleni (ja toki siipalle, jos hän jotain tarvitsee). Pieniä töitä (sukkia/tumppuja) ystäville. En tee tilaustöitä neuleissa, koska se ei kannata kulutetun ajan takia. Kortteja ja tauluja teen tilaustöinäkin ja myynkin ajoittain tehtyjä kortteja myyjäisissä.

9. Suurin käsityöhaaveesi?

Neuleiden saralla se olisi nykyaikainen mottoroitu ja ohjelmoitava neulekone. Sitten kun lottovoitto tänne saapuu...

Askartelussa taas olisi hienoa päästä käymään CHA-messuilla ja jonkun suuren staran (vaikkapa Timpan...) kurssilla.

10. Lempivärisit käsitöissä

Violetin väriset lankakerät aina vetävät puoleensa. Ei sille mitään voi. Nyt olen systemaattisesti tehnyt muutakin, kun toissa vuonna tajusin omistavani vain violettejä villapaitoja... Violetti korteissa on muuten tosi vaikea väri :)

11. Entä materiaali

Merinovillasilkki varmaan on ihaninta mitä maailmassa voi olla... Toki sukissa pitää valita langaksi jotain muuta - turvallista villaa nylonilla.



Olen tylsä ja nyt en jatka haastetta. Mutta oli ihan hauska vastata tähän.

lauantai 8. elokuuta 2015

P*skarteluhaaste #286 - Bingo



P*skiksessa oli kiva bingo. Siitä olisi saanut kortinkin monesta rivistä aikaiseksi, mutta koska minulla oli kesken PL-kansio, päätin panostaa tähän projektiin ensin ja saada sen ensin valmiiksi.


Toukokuun lopussa olin "tyttöjen luxusretkellä" hyvän ystäväni kanssa. Kerran vuodessa lähdemme retkeilypainotteiselle matkalle ja tällä kertaa kohteena oli Irlanti. Vasta nyt kesälomalla minulla oli aikaa ensin järjestää kuvat, valita printattavat ja vielä tilata kuvat. Onneksi olin tilannut albumit ja muovitaskut aikoja sitten Anun Putiikeista.... Eli hommia riitti.


Project Life-kansioista jotenkin tämä pienempi 6"*8" kansio on se minun juttuni ja tälläinen pikkualbumi sopii passelisti reissutaltiointeihin, missä noita kuvia riittää ja riittää. Tähän tuli kaikkiaan 35 muovitaskua. Tykkään eniten 1 ja 3 taskun sivuista, mutta 4 taskunkin sivuja laitoin tänne mukaan. Ja tämä sopii hyvin alati pelkistyvän skräppäys-tyyliini.



Rutiini alkaa muodostua. Ensin valikoin kuvat, sitten napsuttelen ne oikeaan muotoon, pyöristän reunat ja laitan kansioon valmiiksi. Seuraavaksi täytän papereilla tyhjät tilat. Tähän käytin lähinnä gellipapereita ja tapetteja. Lopuksi tekstit ja hyvin vähäiset koristeet. Sain ympätty tänne muutamia koeleimauksia, gellitettyjä&leimattuja pelikorttejakin ja matkalta jäänyttä turistikarttaa... Tekstit on kirjoitettu joko suoraan gellipaperiin tai valkoiselle jämäkartongille & reunustettu mustalla kartongilla. Millalta olen saanut vinkin, miten isot kuvat voi ihan hyvin jakaa monen pienen taskun alueelle.


Niin se p*skis - täältä löytyy yksi sivu, jossa käytin neljän taskun muovitaskua (4), gellitaustaa (vihreä ja misti/maali eli tässä tapauksessa maali).








torstai 6. elokuuta 2015

Virkkaus: Projekti Peitto - viikko 2



Peitto etenee näin alussa mukavasti. Nyt olen tehnyt aina riville 25 asti ja painoa palasella on 98 gr. Mittailin tilkkuani malliohjeisiin nähden ja koko on todella nafti - jossain pienen ja keskikokoisen peiton mittojen välillä. Minulla on ollut aika pieni virkkuukoukku, koska teen yleensä hyvin hyvin löysää. Lopussa varmaan joudun tekemään paljon extrarivejä, jotta peitosta tulee torkkupeitoksi sopiva. No aina ei voi voittaa...

Viikon 2 ohjeet.

tiistai 4. elokuuta 2015

Neulonta: Wurm-pipoa pukkaa




Ostin jo keväällä Kerä:stä muutaman vyyhdin suomalaista Tukuwool:n lankaa (värit Murai ja Rae). Projekteja on ollut niin monta, että vasta nyt tikuttelin siitä jotain ja se jotain oli taas wurmintapainen pipo. Suomenlampaan villaksi lanka on yllättävän pehmeää, toki karkeampaa kuin moni kiva sukkalanka. Positiivista on, että langasta löytyy maansävyjen lisäksi vähän räväkämpääkin väriä. Itse kun en ihan ruskeisiin ja beigeihin sävyihin oikein innostu.


Painoa pipolla on 60gr. Koska ostin lankaa hieman enemmän ja täydensin niitä vielä äskettäin yhdellä värillä (Futo), ajattelin tehdä vielä pipon kaveriksi kämmekkäät.

lauantai 1. elokuuta 2015

Art Journal: Daalioita ja tyttöjä



Tämä sivu on yhdistelmä maskeja, leimoja ja tusseja. Tausta on telattuja akryylimaaleja - kokeilin käyttää jopa punaista. Tämä värituubi ei tunnu tyhjenevän koskaan...