tiistai 20. lokakuuta 2015

Virkkaus: Projekti Peitto - viikko 9


Peittoprojekti on hidastunut ja hidastunut. Viime viikkojen aikana ovat sukkapuikot olleet prioriteetilla ja virkkuukoukku ei ole maistunut. Viikonloppuna rutistin viikon 9 puuttuvat rivit (lähinnä perusvirkkausta) kokoon.

Peitto on niin laineilla, että melkein voisi jo noudattaa Sophien ohjetta pingottamisesta. Jos nyt ei muuten, niin ainakin kuvat olisivat hienommat. Turkoosi ja pinkki ovat selvästi vahvimmat värit ja mietinkin jo viimeisiä kierroksia ja lankojen riittävyyttä. Viimeisillä kierroksilla tulevat nimittäin pienet neliöt mukaan ja mietin, kannattaisiko ne nyt tehdä tässä vaiheessa, jotta lopusta löytyy vielä samoja värejä. Turkoosia täytyy hieman säästää ja olen hieman huolissani, miten käy hetken päästä tulevan leveä turkoosin alueen. Voi olla että se tehdään vaalean sinisellä, jota on lähes 100gr jäljellä. Pinkkikin on vähissä ja täytyy jatkokierroksille tuoda violettisempaa otetta. Yksi hailun lila kerä olisi korkkaamatta vielä.

Ylhäältä kuvattuna peiton yksityiskohdat jäävät piiloon, joten otin tällä kertaa myös muutaman lähikuvan ristiin tehdyistä kierroksista, popcorneista, kukkasista, jne.
.





Paino on nyt 823gr (+76gr). Ohjeet kerroksille 75-80.

1 kommentti: