Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Helmikoruja

En ole pitkiin aikoihin tehnyt puuhelmistä koruja ja päätin taikoa itselleni muutaman. Erityisesti kaipasin keltaista väriä synkän talven keskelle. Tosin en minä siltikään koko keltaista helminauhaa tehnyt vaan tämä on sellainen "ampiaisvärinen". Minun helmistä lisäksi löytää aina metallihelmiä puun kaverina.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Avainkaulanauha


Töissä pitäisi olla avaimet & nimikyltti esillä. Kaulanauhoista minulla on ollut kaikennäköisiä tylsiä versioita ja päätin, että nyt haluan nättiä, naisellista ja ehdottomasti värikästä aikaiseksi.

Kaikki lähti tuosta turkoosista napista liikenteeseen ja sen ympärille päätin rakentaa kaulanauhan. Löysin varastoista myös turkoosia nauhaa, mihin pujottelin varastoista turkooseja ja pinkkejä puuhelmiä ja tyhjensin kaikki pienet metallihelmetkin mukaan. Avaimet saa kiinni tuohon lukkoon.

Nauhaa on jo testattu töissä ja ihan toimivaksi havaittu. Ja ehdottomasti muista poikkeava (tosin olen töissä miesvaltaisella alalla eli eli harva kolleega tätä kaulaansa laittaisi :) ).

Koska tässä nauhassa on säännöllisesti toistuvia helmirykelmiä, niin tämähän sopii mitä mainioimmin päivän p*skikseen mukaan.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Vaihteeksi koruilua






Multa puuttuu pinkit korut ja alkuperäinen ajatus oli tehdä sellaiset. Tykkään käyttää värikkäitä paitoja mustan kanssa (turkoosia, vihreätä, keltaista, pinkkiä tai violettia) ja yleensä haluan siihen sopivat helmet. Teen itse lähinnä näitä puuhelmikoruja, joissa on metallia mukana. Turkoosit, violetit ja vihreät kaulakorut on jo tehty, mutta ne pinkit uupuu....

Jotenkin tuosta kaulakorusta tuli kuitenkin musta. Olisin kaivannut pinkeistä helmistä myös hieman isompaa kokoa kuin tuo pieni - sen ja mustan ison yhdistelmä ei iskenyt omaan silmään kunnolla. Rannekoru on yksinkertainen ja siihen otin mukaan pinkit pikkuhelmet. Anun putiikkeihin on tullut paljon puuhelmiä valikoimiin, joten ehkäpä sieltä löydän niitä puuttuvia pinkkejä



Osallistun samalla näillä koruilla Kortiston haasteeseen.

torstai 23. elokuuta 2012

Koruilua

 Ystävien kanssa kokoonnuttiin yhteen ja aiheena oli korut. Kaivoin pitkästä aikaa helmisalkun esiin ja kokeilin tehdä jotain. Tälläistä siellä syntyi. Tykkään näistä euroopassa tehdyistä puuhelmistä ja kaverina metallihelmistä. Tosin metallihelmet ovat kalliita ja niitä minulla ei enää juurikaan ole, pitäisi siis ostaa vähän vielä lisää. Seuraavaksi haluaisin tehdä jotain pinkkiä!


lauantai 30. kesäkuuta 2012

Fiskarettes DT: Kaulakoru ympyrälävistäjällä...

Kaulakorun tekeminen ympyrälävistäjällä voi tuntua ensin alkuun ihan oudolta, mutta käytännössä se onnistuu mainiosti!

Tämä tekniikka sopii mitä parhaiten taas silppupapereiden hyödyntämiseen. Itse valitsin jämälootastani paljon keltaisen ja oranssin sävyisiä papereita ja leikkasin niistä ympyröitä M-koon ympyrälävistäjällä. Reijitin ympyrät ja seuraavaksi vuorossa olikin korun kokoaminen. Tässä työssä ympyröitä on vain noin 7 sentin nippu, jonka jaoin kolmeen osaan. Mikäli teet enemmän ympyröitä, voit korvata niillä muita helmiä vastaavasti enemmän.

Jos haluat korusi kestävän kosteutta, niin suosittelen valmiin korun käsittelyä sprey-lakalla. Ympyrät voi myös liimata yhteen isoksi helmeksi.

Korussa käytetyt Fiskarsin tuotteet:

tiistai 22. toukokuuta 2012

Lauran korttihaaste #36 - Haasta itsesi!

Laura haastoi tekemään jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin tehnyt. Korttien osalta en oikein heti keksinyt jotain ihan uutta (uskomatonta, mutta totta...). Mutta maanantaina junassa lueskelin vielä kerran uusinta Ihana-lehteä ja sieltä sitten nappasin pari ideaa. Mosaiikkipallo jää odottamaan toista kertaa, mutta tällä kertaa pääsivät hama-helmet hommiin.

Hamahelmet eivät ole olleet meillä lopulta mikään hitti ja meillä on niitä iso laatikollinen. Aikaisemmin olen katsellut hamahelmin koristeltua neulekassia, mutta tämä on vähän helpompi ja nopeampi koe. Hamahelmiä ja virkattua ketjusilmukkaa - kaulakoruhan siitä tuli. Minulla ei ollut muuta puuvillalankaa kuin tuo paksumpi valkoinen lanka, sillä piti mennä. Kaveriksi valitsin valkoisia ja violettia helmiä. Tuli ehkä pliisu, oranssi olisi ollut säväkämpi keltaisen tai mustan langan kanssa. Mutta nyt iski houkutus tehdä joku pieni neulekassi ja käyttää koristein noita helmiä....

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

P*skarteluhaaste #116 - Inspiroidu kuvasta ja Laurankorttihaaste - Aktiivibingo





Tässä on tulossa keskiviikon megapostaus. Ensin aloitetaan p*skiksen merkeissä, jossa piti inspiroitua tästä mahtavasta karkkivärisestä kuvasta. Olinkin mielessäni kaivannut kuvahaastetta, joten olen kympillä mukana!


Kuten viime viikolla  totesin, tämä haaste on viime päivinä inspiroinut minua tekemään jotain erilaista ja uutta. Kun tämän näin, tiesin heti että nyt tehdäänkin SE projekti, joka on kolkutellut korvan takana jo hetken. Olen nimittäin ihastunut villapalleroista tehtyihin tuotteisiin, esim näihin Feel Felt-pannunalusiin . Joten tällä kertaa siirryttiin villan huovutukseen korttien sijaan.

Valitettavasti minulla ei ollut herkullisimpia värejä vanhoissa varastoissa vaan jouduin tässä kokeilussa tyytymään keltaiseen, punaiseen ja mustaan. Huovutin villan Pirkkaniksimäisesti sukkahousuun käärittynä pesukoneessa. Tämä niksi toimi hyvin, suosittelen. Musta ja punainen villa olivat pitkäsäikeistä merinovillaa, joka oli helppo keriä pieneksi keräksi ja kiinnittää parilla huovutusneulan pistolla. Keltainen oli suomenlampaan villaa, jonka käärimisessä meni hitunen enemmän aikaa. Suuria määriä valmistettaessa hahtuvalanka lienee näppärä materiaali tähän työhön. Villapallot pujottelin sukkahousuun ja pallojen välille solmin sukkahousuun solmut. Pallerot huovuttuivat hyvin normaalin pyykin joukossa 40-asteessa. Kannattaa toki varautua siihen, että villa päästää väriä eli minullakin oli kolme eriväristä pyykkiä... Villan laadulla, käärimistekniikalla tai pyykin määrällä on huovutustulokseen vaikutusta, sillä musta ja punainen huovuttuivat täydellisesti ja keltainen vaati enemmän pyörittelyä pesun jälkeen. Mutta tämän kokeen perusteella en vielä tiedä miten tarkalleen...

Tähän kokeeseen en tehnyt suurta määrää palloja värien puuttumisen takia, mutta näistä sain tehtyä kaipaamani kaulanauhan töissä tarvittavalle henkilökortille ja avaimille. Nyt ei tarvitse pitää firmojen mainosnauhoja vaan mainostan ehtaa käsityötä! Kaveriksi pituutta tuomaan lisäsin muutaman mustan puuhelmen ja muutaman metallisen välihelmen. Korujen teossa olen totaalinen aloittelija ja tässäkin ryhdyin miettimään, että mikä olisi paras lanka/ketju/vaijeri, mikä sopisi huovutettujen töiden kanssa. Parsinneulalla toki lanka menee läpi pallosta, mutta reikäähän siinä ei suoranaisesti ole. Onko lukijoilla minulle vinkkejä? Nyt käytin extravahvaa ompelulankaa moninkertaisena, mutta se varmasti ei ole riittävän kestävä ratkaisu.



------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Toisena työnä tässä postauksessa on Lauran korttihaasteen Aktiivibingo. Valitsin omaksi rivikseni Eläimellistä - Pyöreää  - Erikoista siitä huolimatta, että bingo houkutteli kovasti tekemään herkkää vintage-joulukorttia.


Huomasin nimittäin, että minun Doodle-elukkani eivät ole päätyneet pitkiin aikoihin kortteihin ja olen hillonut näitä October Afternoonin Campfire-sarjan papereita jo liian kauan. Mitä hyötyä kauniista papereista on, jos käytän aina jotain "rumempaa" pois varastoistani? Joten Doodlet edustavat eläimellistä, pallopaperi, puut ja kortin reunojen pyöristykset pyöreää ja erikoista olkoon kortin muoto, joka ei ole perinteinen neliökortti.

Käytin leimakuvassa jopa neljää eri leimaa ja puut on leimattu eläinten jälkeen kuvan päälle. Masking-tekniikassa taustalle tulevat kuvat leimataan viimeiseksi ja etualalla olevat kuvat peitetään suojapaperilla leimauksen ajaksi. Itse siis leimasin ensin eläimet akvarellipaperille ja sen lisäksi postit-lappuseen. Leikkasin lapusta kuvat irti reunojaan myöten ja asetin ne lopullisen kuvan päälle ennen kuin leimasin taustan puut paperiin. Tammenterhot on leikattu irti paperista ja liimailtu kuvan ja kortin päälle.

Kortissa ei ole vielä tekstejä, sillä en halunnut vielä päättää, mihin tarkoitukseen se tulee. Se sopinee niin onnittelukortiksi tai "Kaverille kans!"-kortiksi.

Paperit: October Afternoon Campfire
Leimat: Doodle Factory Squip ja Fargo sekä puut ja tammenterhot setistä Into the Woods
Leimasinväri: Distress Ink Black soot (leimakuva), Vintage Photo (paperin reunojen tummennus), Broken China (taivas)
Väritys: Promarker-kynät Cool Grey 2 ja 4 (varjot, tummennukset), Moss ja Pear Green (puut, tammenterhot), Burnt Orange (kettu), Henna (orava, ketun varjostukset sekä tammenterhot), Vanilla (vaaleat osat turkkeja)
Stanssit: Spellbinder Curved Rectangles (tausta) ja quicKutz (puu)


Bingokuponki näytti vielä tältä: