keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

BINGO! #3 - telinekortti + pitsi + itse tehty koriste


Keskiviikot ovat todellisia puuhapäiviä, kun kotimaisia haasteita pukkaa ihan urakalla. Tällä kertaa BINGO!ssa oli hieman visaisempi ruudukko, mutta hetken aprikoinnin jälkeen riviksi valikoitui: telinekortti + pitsi + itse tehty koriste.


 Kerta se ensimmäinen, kun telinekortin teen. Piti kuitenkin kuukkeloida hieman ohjeita netistä, mutta helppohan tuo on tehdä. Pitsin värjäsin sävyihin sopivaksi Distress Inkeillä (Vintage Photo ja Old Paper), samoin kuin miljoonalaatikosta löytyneen paperinarukukkasen. Kukkanen on pyörinyt jaloissa varmaan vuoden 2009 joulukorttiurakasta lähtien. Toinen itse tehty koriste on saanut innoitusta niin valmiista nappisetistä (josta on otettu tähän neula ja sovitusnukke) kuin  Timpan blogistakin. Paperinarusta ja kartongista tuli "lankarulla" teemaan sopien. tässä kortissa kokeilin Timpan tagia ja teippejä. Taustapaperin tein eilen jo Jehkon haasteeseen ja sitä jäi yli riittävästi tähänkin korttiin. Olen itse tyytyväinen toteutukseen, vaikka ei tässä kyllä vielä päästy lähellekään Timpan tyyliä. No eilen tilasin Timpan kirjasia, joten kohta alkaa todellinen opettelu.

Rosee-tekniikasta löytyy ohjeita Käspaikasta ja mm Novitalla tai Taitoshopilla on tarvittava työkalu valikoimissaan.

7 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, että tämä Bingo-ruudukko ei ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä, mutta ei kait nämä haasteita olisi, jos ei joskus kokisi itseään oikeasti haastetuksi! Hienosti pärjäsit tässä haasteessa! Tyylikäs harmoninen telinekortti! :-)

    VastaaPoista
  2. Jouduinpa minäkin haastamaan itseni tämän viikkoisen haasteen edessä. Viime viikolla oli ensi silmäyksellä selvää, että mikä on mun rivini. Nyt se ei ollut selvää kuin ihan loppumetreillä.
    Kauniin korin olet kuitenkin saanut tehtyä. Aivan ihania yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  3. Huippu hieno kortti,ja niin sopivan värinen tuohon korttiin.

    VastaaPoista
  4. Vau mikä kortti! Tosi ihana :)

    Ajattelin tällä kertaa tehdä vähän haastavamman, räväkästä en tiedä, ja toivomasi vastavärit pääsi mukaan :))

    Nyt siellä se puuttuva linkkikin... Epähuomiossa unohtui....

    VastaaPoista
  5. Vaihtoehto vastaväri-keltainen-3 leimasinta oli muuten kakkosena, mutta mulla on akuutti pula keltaisesta ja violetista materiaalista :)

    (tässä kortissa oli tosin 3-leimasinta käytössä...)

    VastaaPoista
  6. Tykkään rauhallisesta värimaailmasta ja ompeluteemasta. Erityisesti ihastelua aiheutti tuo sinun tekemä paperinarukukka. Löytyisikö siihen jostain ohjetta?

    VastaaPoista
  7. Tämä kortti on ihan ylimakee. Tosi hieno!

    VastaaPoista