keskiviikko 4. toukokuuta 2011

P*skarteluhaaste #89 - Läpinäkyvää

P*skiksen aihe - läpinäkyvää oli oikein passeli, sillä olin jo viikonloppuna testaillut kalvojen käyttöä korteissa. Tosin viikonlopun tulokset eivät olleet mieltä ylentäviä, mutta opinpahan että Marianne Designin stansseilla ei leikkaa pakkausten ympärillä olevaa muovia, vaan siihen tarvitaan kyllä vahvempi stanssi. MD:n stansseilla saa kyllä yksinkertaisia kuvioita leikattua esim piirtoheitinkalvosta ja oma efekti tulee kun kuvio ei kunnolla leikkaudu siitä irti. Täytyy siis kokeilla lumihiutaleita ja kelmua vielä uudestaan "taustapaperiksi" esim joulukorteissa.

Mutta se mitä sain aikaiseksi tänään on mm. tämä kortti, jossa käytin StazOnin mustetta päivänkakkaroiden leimaamiseen paksulle pakkausmuoville, Muste kuivui oikein hyvin ja tähän olen ihan tyytyväinen. Haju on aivan kamala ja googlettaessa blogeja sainkin vinkkiä että StazOnin Opaque ei tuoksu samalla tavalla ja sieltä löytyy kaipaamiani vaaleita musteita tähän tarkoitukseen. Timppa on käyttänyt Archival Inkiä, mutta ilmeisesti se vaatii puhaltimella kuivauksen, sillä mulla muste levisi vielä pitkän kuivatusajan jälkeenkin. Kokeilin myös embossausta valkoisella kohojauheella ja se toimi hyvi.

Muuten kortti on yksinkertainen: Krafti kortti, OA:n tekstipaperi revittynä ja musteella käsiteltynä (Distress Ink Vintage Photo), kukkakelmu päälle kiinnitettynä haaraniiteillä, teksti  tarrakirjaimin ja oli pakko muutama perhonen glossyllä liittää mukaan...

11 kommenttia:

  1. Oi miten upean kortin teit. Täytynee tuota kalvojutskaa kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. Kauniin värinen kortti! Kalvoille leimailu on tosi kivaa :D

    VastaaPoista
  3. Tosi upea toteutus, tykkäilen kovasti :)

    VastaaPoista
  4. Uskomattoman tyylikäs kortti! Tuo leimailu kalvolle näyttää tosi hyvältä, täytyypä itsekin kokeilla;)

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit ja tosi kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunis kokonaisuus. Aivan hurmaava.

    VastaaPoista
  7. Kauniit värit, vähänkös on hieno kortti, paljon ideoita :)

    VastaaPoista
  8. Mielettömän upea kortti - ihana!!!

    VastaaPoista
  9. kaunis, tyylikäs kortti ... hillitty ja hallitu väritys ...

    VastaaPoista