lauantai 6. syyskuuta 2014

Paperilla-lehti: Pelikortteja ja gelli


Aloitin bloggaamaan myös Paperilla-lehdelle ja tässä ensimmäisessä postauksessa tutustumme taustojen tekoon Gelli platen avulla. James Bond taisi innoittaa minut teininä hankkimaan Tarot-kortit, eikä niitä ole sen jälkeen käytettykään missään. Löysin kortit kellarin tavarakuormassa ja ne ovat odottaneet askarteluhuoneessa sopivaa hetkeä. Kortit olivat muodoiltaan mukavan isot, joten päätin kokeilla niitä Gelli platen eli painoalustan kanssa.


Valitsin tähän työhön pienemmän 6" alustan ja sen lisäksi tarvitsin tietysti akryylimaaleja ja telan. Käytin myös tuollaista rullaa kuvioiden tekemiseen. Nämä pelikortit olivat muovipintaisia, joten akryylimaali ei tartu täysin niihin kiinni. Jos haluat kulutusta kestävämmän pinnan, käsittele ensin kortit gessolla.



Taustoja luodessa ei tarvitse olla tarkka - suurpiirteisyys on usein onnistuneen tuloksen juju. En puhdista eri värien välillä alustaa lainkaan, sillä joskus häivähdys toista väriä luo mukavan kontrastin tai jännitteen taustaan.


Valitsin toisiinsa sopivia värejä ja tein korteille useamman kerroksen väriä. Edellisten kerrosten on tarkoituskin näkyä eli en painanut kortteja täydellisesti alustaan kiinni pohjavärin jälkeen. Annon myös korttien alkuperäisen taustakuvion näkyä hieman taustassa. Värien välissä kortit saivat kuivahtaa.


Näitä kauniita taustoja voi käyttää skräppisivuissa tai vaikkapa korteissa tai tageissa. Jatkoin muutaman kortiksi ja tagiksi leimaamalla taustaan ja embossaamalla mustalla ja valkoisella kohojauheella.







1 kommentti:

  1. Huomenta! Toki saa linkittää :) Näissä on tosi mehukkaita värejä <3

    VastaaPoista