tiistai 29. marraskuuta 2011

Erilaisia joululahjapaketteja



Jouluaiheiset puuhastelut tuntuvat nyt olevan todella kivoja ja viikonloppuna kokeilin tehdä hieman erilaisia paketteja ystävilleni, Materiaalien juju oli kierrätys, sillä käytin mm aaltopahvia ja tapetinjämiä hyväkseni.

Tapetti on sen verran vahvaa, että sitä voi huoleta ommella ompelukoneella ja ommel on ihan kestävä. Tein kaksi erilaista pakettia tapetin palasista. Toinen on yksinkertainen kirjekuori, joka on sidottu pätkällä vanhaa lahjanarua. Lisäsin vielä koristeeksi jämäpapereista tehdyn kukkasen (tehty ympyrälävistäjällä). Tälle paketille täytyy vielä tehdä tyyliin sopivia kortti.

Toisen tapetinpalan tein aluksi rasianmalliseksi, mutta litistin sen lopulta nauhan avulla. Tässä versiossa tein kumpaankin reunaan kolme reikää ja pujottelin nauhan kuin kengännauhan. Reikiä olisi voinut olla yksi pari enemmänkin. Rasia syntyy neliön ja suorakaiteen muotoisesta tapetin palasta helposti.Tämä paketti saa kaverikseen ison tagin. Mikään muuten ei estä vaikka käyttämästä huopaa tai tukevaa kangasta rasian tekemiseen....

Ohessa on yksinkertainen ohje. Katkoviivat kuvaavat taitoksia. Neliönmuotoista rasiaa varten tarvitset siis tapettia [pohjan leveys]+ 2*[rasian korkeus]. Tee taitokset jokaiseen reunaan. Ompele kulmat yhteen (sauma tulee ulkopuolelle) ja leikkaa ylimääräinen tapetti pois. Halutessasi voit tehdä rasialle kannen, muista tehdä pohjasta hivenen isompi.

Kolmas paketti tehtiin ruskeasta voimapaperista, johon leimailin ruskealla musteella lumihiutaleita. Käärin paketin ympärille suikaleen aaltopahvia, jota olin sutannut samalla ruskealla musteella. Lahjanaruna toimi leveämpi paperiininaru. Laitoin vielä sinetiksi leimatun ympyrän, jossa oli käytetty samaa leimasinta kuin aikaisemmin tehdyssä kortissa. Näin paketti ja kortti kuuluvat selvästi yhteen.

Samaan pakettiin olisi saanut erilaisen tunnelman käyttämällä paperirosettia. Rosetin voit tehdä paperinsuikaleesta, joka on taiteltu haitariksi ja yhdistetty päittäin. Haitari kiinnitetään paperiympyrällä molemmin puolin. Tässä rosetissa olin ennen taittamista koristellut toisen reuna boordilävistimellä.

Viimevuotisia paketointeja löytyy täältä. Samalla tajusin, että nythän on kulunut tasan vuosi siitä, kun aloitin bloggaamisen. Kylläpäs aika on rientänyt, pitäisiköhän järjestää jonkinlainen haaste arvonnalla....

4 kommenttia:

  1. Kivoja paketteja! Kierrätys on minunkin mieleeni. Onnea 1-vuotiaalle blogille :)

    VastaaPoista
  2. Ihania paketteja! Itseltä löytyy isot kasat tapetteja joita olen unohtanut käyttää, kiitos muistutuksesta siis! :)

    VastaaPoista