lauantai 10. maaliskuuta 2012

Sinellin DT: Pupusia ja itsetehtyjä leimasimia

Sinellistä tullut DT-paketti huokui kevättä ja tulevaa pääsiäistä. Hypin riemusta, sillä yksiväristen kartonkien, kukkasten, nauhojen, rusetteien, höyhenten sekä pääsiäistervehdysarkin lisäksi siellä oli kaksi aivan ihanaa Sizzix stanssia: pupu ja perhosboordi. Näistä Pämppä toivoikin meidän tekevän jotain pääsiäiseen.

Minä ihastuin tuohon pupu-stanssiin oikein urakalla ja sitä olen jo käyttänyt moniin muihinkin kortteihin, esim täällä ja täällä. Stanssi houkutteli myös tekemään siitä leimasimen koristamaan paketista tulleita kartonkeja. Leimasinta varten kaivoin varastoistani softista ja kumileimasimiin tarkoitettua ez-mount pehmustetta ja stanssailin itselleni pupuleimasimet. Samalla tavalla voi muillakin paksuilla stansseilla tehdä itselle lisää leimoja. Mikäli tuota itseliimautuvaa pehmustetta ei ole varastoissa, softiksen voi myös liimata puupalikkaan. Olen joskus tehnyt tällä tavoin leimoja lapsen piirustuksien perusteella. Näillä leimoilla voi painaa myös kangasta. Pupuleimoja käytinkin tuon pääsiäispussukan tekemisessä. Ohjeet pussukkaan löytyvät täältä englanniksi.

Pussukan materiaalit:
Paperit: Ruska kartonkia pohjaan ja pussiosaan sekä koristeisiin
Stanssit ja lävistimet: Sizzix Movers and Shapers Pupu stanssi (Huom vaatii movers and Shapers alustan toimiakseen, itse käytän L tagi stanssia tämän kanssa), Fiskars boordilävistin sekä Fiskars pieni retrokukkalävistin
Musteet: Distress Ink Wild honey ja Mustard Seed
Muuta: Papermania Lemon Sorbe kukkasia, nauhoja ja höyheniä. Softis ja ez-mount omista varastoista.

Seuraavaksi kokeilin perhosboordia korttiin. Käsittelin kartonkia Gessolla hieman utuisen sävyn saamiseksi. Samaan vaikutukseen pääset myös vedellä ohennetulla valkoisella askartelu/akryylimaalilla. Tästä kartongista stanssasin pupun ja perhosboordin. Pupu kyllä näyttää kovasti piiloutuvan höyhenten sisään, mutta kyllä sieltä pieni jänis pilkottaa piilostaan.

Kortin materiaalit:
Paperit: Ruska kartonkia, kuviopaperi oli aikaisemmasta Sinellin DT-paketista.
Stanssit ja lävistimet: Sizzix Movers and Shapers Pupu stanssi (Huom vaatii movers and Shapers alustan toimiakseen, itse käytän L tagi stanssia tämän kanssa), Sizzix On the Edge Butterflies
Musteet: Distress Ink Wild honey ja Mustard Seed
Muuta: Forever Friends rusetteja, höyheniä. Stickles kimalleliimaa (vihreä), Tervehdys valmiilta Sinellin arkilta.
Kolmas kortti on malliltaan Tri-Shutter. Monimutkaisesta ulkonäöstään huolimatta kortti on nopea tehdä leikkurin avulla. Ovaalit taustat voi tehdä joko Fiskarsin muotosapluunan tai Sizzix:n stanssin avulla.  Tässä kortissa näkyy hyvin käsitelty kartonki.


Kortin materiaalit:
Paperit: Ruska kartonkia,

Stanssit ja lävistimet: Sizzix Movers and Shapers Pupu stanssi (Huom vaatii movers and Shapers alustan toimiakseen, itse käytän L tagi stanssia tämän kanssa),
Musteet: Distress Ink Wild honey ja Mustard Seed
Muuta: Papermania Lemon Sorbe kukkasia, Forever Friends rusetteja, höyheniä. Tervehdys valmiilta Sinellin arkilta.

2 kommenttia:

  1. älyttömän hyvä idea tuo oman leimasimen teko :) pitänee ottaa käyttöön asap :D ihania kortteja sulta on syntynyt muutenkin, noita pupustansseja katselin itsekin sillä silmällä... :D

    VastaaPoista
  2. Ihania pääsiäisarkarteluja!:)
    Kiva tuo pussukka, pitääpä laittaa ohje muistiin!:)

    VastaaPoista